Tuli keskikesä. On niin kuuma, että riisipellon päässä siintäviä vuorten huippuja hädin tuskin erottaa väreilevästä taivaasta. Käytän lierihattua ja teen mugicha-teetä jääkaappiin. Kaikki Miyagin kaskaat heräsivät huutamaan yhdellä suulla. Muurahaiset kipittävät jonossa bambuaitaa, kesäsade ropisee naapurin keisarinelämänlankaan. Japanin kielessä on kymmeniä sateita: on loppusyksyn pauhaava shigure; on talven hyinen hisame; on alkukesän tihkuinen samidare; on kesäiltapäivien yuudachi, joka alkaa ja loppuu kuin seinään. Yuudachin jälkeen Hottomotton bentou-kaupan yllä on usein sateenkaari.
Törmäsin yöllä jakkaraan, ja nyt jalassa on galaksia muistuttava mustelma. Husband epäilee, että jatkuva tumpelointini ja epäonneni on seurausta siitä, että olen kersana surmannut metsän tai joen suojelusolennon kuin Ghiblin elokuvassa konsanaan. Husbandilta opin joskus kauan sitten, että mustelma on japaniksi kurochi. Myöhemmin opin, että kurochi on Miyagin murretta ja mustelma on japaniksi aoaza, mutta silloin oli jo liian myöhäistä. Kurochi mikä kurochi. Olen landelta kaikilla kielillä. Olin yliopistossa kun opin, että sanomalla ka sullon selijäs kurkoone ei tule ymmärretyksi Helsingin kesässä.
Jakkaraan törmäilyn lisäksi onnistuin venäyttämään jalakani toista kertaa tälle kesää. Äsken yritin linkuttaa conbiniin skannaamaan asiakirjojani, mutta en päässyt edes tielle saakka. Kohta pitää varmaan kaivaa esiin ala-asteen päiväkirjat, josko olisin niissä maininnut jotain tästä suojelusolennon surmaamisesta.
Sen ainakin muistan, että tokalla tai kolmannella luokalla menin luokkatoverini kanssa autiotaloon: luokkatoverini otti maasta Neitsyt Marian kipsipatsaan, jonka naamasta oli lohjennut pala. Siinä silmänräpäyksessä jostakin kantautui huhuileva ääni, ja pinkaisimme pakoon kauhialla kiiruhulla. Myöhemmin luokkatoverini putsasi sängyllään Neitsyt Mariaa vessapaperilla, mikä hieman kuumotteli minua, sillä epäilin patsaan olevan kirottu (luin paljon kirjoja ala-asteella). Plot twist????
Viime viikolla olin vielä onneksi kävelyyn kykeneväinen, sillä silloin järjestettiin Sendain suurin vuosittainen yleistötapahtuma Sendai Tanabata matsuri! Tanabata on japanilainen kesäjuhla, jolloin juhlistetaan Vegan ja Altairin tähtien kohtaamista taivaalla ripustamalla toivelaattoja bambunoksiin. Kiinalaisperäisen tarina mukaan linnunradan valtiaan tytär ja mestariompelija Orihime sekä paimenpoika Hikoboshi toisensa kohtasivat ja avioon astuivat, mutta vihille päästyään heittäytyivät lemmen viemiksi ja aivan joutilaiksi, mistä linnunradan valtias suivaantui ja määräsi, että vastedes pariskunnan on tapaaminen toisiaan kerran vuodessa palkkiona raskaan työn raatamisesta.
Vanhassa japanilaisessa kalenterissa tanabataa vietettiin 7.7., mutta vanhan kalenterin seitsemäs kuukausi on nykyisin käytössä olevassa gregoriaanisessa kalenterissa elokuu, minkä vuoksi juhlan ajankohta vaihtelee alueittain. Sendaissa juhlaa vietetään vanhalla paikallaan vähän ennen obonia 6.-8. elokuuta, ja Sendain festivaali on koko Japanin tanabata-tapahtumista suurin: kävijöitä on kolmen päivän aikana yli kaksi miljoonaa. Yritykset, koulut ja erilaiset yhdistykset koristelevat kaikki keskustan katetut ostoskadut valtavilla käsintehdyillä paperikoristeilla, jotka vaihtuvat joka vuosi.
Harva tänne eksyy ja vielä harvempi jää, mutta sanonpa sen silti: Miyagi de igatta, onneksi päädyin Japanissa Miyagiin! Päätykää tekin, Tokioho kerkiää toisella kertaa! T. Touhoku-fani-87
Matsurissa vierähti pari tuntia. Matsurimusiikki, kojumyyjät, idänselkovien kaskaat ja kadunvarressa viimeistä tuomiopäivää huutavat kristilliset saarnaajat kilpailivat desibeleistä. Yhdessä vaiheessa kännykkä näytti lämpötilan tuntuvan 43-asteiselta. Vaikka olenkin suuri Sendain ja matsurien ystävä, oli melkoinen helpotus päästä lopulta takaisin kotia riisipellon verrannolliseen viileyteen. Ensi vuonna taas uudet koristeet ja toivottavasti uusi entistä ehompi meikälaama!
