Yleinen

Yksi syy matkustaa Touhokuun

P1080190_P1110926

Lonely Planet valitsi Touhokun viime vuonna yhdeksi vuoden 2020 alueista. Kenties nimityksen tuoma näkyvyys tuo Touhokuun pari uteliasta silmäparia. Tällä hetkellä Touhoku on Japanin vähiten matkailtu alue. Kussakin Touhokun kuudesta prefektuurista käy vain 0,3 prosenttia Japanin kansainvälisistä matkailijoista. Se on merkillisen vähän ottaen huomioon, että Touhoku on maailman ihanin* paikka!

*Subjektiivinen mielipide

Jos pitäisin matkablogia tai välittäisin hakukoneoptimoinnista ja kävijämääristä, voisin listata viisi tai kymmenen tai viisitoista syytä, miksi Touhokuun kannattaa matkustaa. Yritin miettiä ytimekästä listaa, mutta se on yllättävän vaikeaa, kun Touhoku on ollut elämässäni kohta yhdeksän vuotta. Se on melkein kolmasosa elämästäni. Touhoku on sudenkorento jalassa, kaatosade tulivuorella, juoma-automaatti johon husband nojasi kerran nihkeänä kesäyönä. Touhoku on toinen kotiseutu, jonka löysin puolivahingossa.

Mikä on Touhoku?
Ala-asteen ympäristöopin kirjassa opetettiin, että Japanilla on neljä pääsaarta. Sitä ei opetettu, että nämäkin saaret voidaan pilkkoa pienempiin osiin. Japani jaetaan paikallisissa oppikirjoissa kahdeksaan maantieteelliseen alueeseen (japaniksi chihou), jotka ovat: Hokkaidou, Touhoku, Kantou, Chuubu, Kinki, Chuugoku, Shikoku ja Kyuushuu-Okinawa. Chihout puolestaan pilkotaan prefektuureiksi (ken), joita on yhteensä 47 kappaletta. Touhokussa prefektuureja on kuusi: Fukushima, Miyagi, Yamagata, Akita, Iwate ja Aomori. Suomalaismedian Japani-uutisoinnin perusteella on usein vaikea sijoittaa tapahtumia kartalle, koska uutisessa ei mainita sanallakaan prefektuuria vaan puhutaan yksittäisistä paikkakunnista. Japanissa kaikki paikannetaan ensin prefektuuriin ja vasta sitten paikkakuntaan.

Touhoku on Honshuun saaren ja siten pitkään koko Japanin pohjoisin alue, sillä Hokkaidou otettiin kokonaisuudessaan Japanin hallinnon alaisuuteen vasta 1800-luvun lopulla. Nykyisin luotijunan kyydissä pääsee Tokioon nopeasti, mutta ennen edistynyttä liikenneverkkoa Touhoku oli syrjässä ja irrallaan Japanin historian, politiikan, talouden ja kulttuurin keskuksista, jotka syntyivät lännessä ja hivuttautuivat sieltä Tokioon Tokugawan samuraihallinnon myötä 1600-luvulta alkaen. Niinpä alueella on aina ollut maine korpimaana kaukana sivistyksen kehdosta.

Touhokun alueella asuu 8,6 miljoonaa ihmistä. Se on vähemmän kuin pelkästään Tokiossa. Sendain kaupungissa asuu miljoona ihmistä, muu Touhoku autioituu ja vanhenee kovaa vauhtia. Akita kärsii pahimmasta väestökadosta koko maassa, ja Aomori, Yamagata ja Iwate mahtuvat nekin top vitoseen.

Millaista on Touhokussa?
Vieroksun suuresti sanaparia ”aidoin Japani”. Ei ole olemassa aidointa Japania yhtään sen enempää kuin aidointa Suomeakaan. Kortesjärven Agrimarket ja Kampin keskus sijaitsevat Suomessa tasan yhtä paljon eli sata prosenttia. Sama pätee Japaniinkin. Tokio on aitoa Japania, koska se on paikka Japanissa. Tokion perusteella ei kuitenkaan voi rakentaa kuvaa koko Japanista. Kampista ei näe Kortesjärvelle, vaikka kuinka varvistelisi. Tokion korkeimmasta pilvenpiirtäjästäkään ei näe tarpeeksi kauas: Japani jatkuu horisontin toisella puolella.

Touhokussa ei ole sen aidompaa tai vähemmän aitoa kuin missään muuallakaan. Sen sijaan Touhokussa on erilaista! Tokioon tai muihin matkailijoiden suosimiin kohteisiin verrattuna Touhokussa aukeaa hyvin toisenlainen Japani. Jos minun pitäisi kuvailla sitä Japania jossa asun, mieleen eivät tule ensimmäisenä neonvalot, kapselihotellit ja pilvenpiirtäjät. Ajattelen maatalousmummoja tienposkessa. Riisipeltoon heijastuvia pilviä. Tulivuoria ja kuumia lähteitä. Aaltoja. Iltakaskaita männyissä. Valtavaa tuhoa ja menetystä, jonka jäljet näkyvät yhä.

Touhokussa ei ole Tokion valoja tai Kioton maailmanperintöähkyä. Touhokun paras nähtävyys on Touhoku itse.

Touhokun syksy:

Touhokun talvi:

Touhokun kevät:

Touhokun kesä:

Touhokussa on juuri niin henkeäsalpaavaa kuin näissä videoissa. Tulukaa vaikka kattomaha!

Miten Touhokuun pääsee?
Touhokuun pääsee luotijunalla Tokion asemalta. Touhokun pääluotijuna Touhoku-shinkansen liikennöi Fukushiman kautta Miyagiin, Miyagista Iwateen ja lopulta Aomoriin. Yamagataan ja Akitaan on lisäksi oma ratayhteys. Matkat kestävät parista tunnista neljään tuntiin. Nopeaksi päiväretkikohteeksi Touhoku ei sovi. Välimatkat ovat pitkiä, julkiset kulkupelit rajallisia ja vuoristoteillä köröttely aikaavievää puuhaa. Touhokussa matka on määränpää.

Miyagissa, Yleinen

Järistyksiä, kaikuja

photo_2020-02-10_01-40-01photo_2020-02-10_01-40-21photo_2020-02-10_01-47-11photo_2020-02-10_01-47-22

Japanissa on aina värejä. Tuulessa kieppuu lumihiutaleita ja kamelian terälehtiä. Orvokkini vetelevät viimeisiään, mutta kuukauden päästä kevät visertää aprikoosipuissa.

Tänään talo huojui. Menin pöydän alle. Shindo neljä, viisi ja puoli magnitudia. Se oli pisin ja voimakkain järistys puoleen vuoteen. On arvioitu, että Miyagin rannikolla sattuu seuraavan 30 vuoden aikana yli seitsemän magnitudin maanjäristys 90 prosentin todennäköisyydellä. Asia ei ole päivittäin mielessä, koska ihmismieli suojelee itseään, mutta pöydän alla heiluvaa lattiaa katsellessa aina toivoo, että tämä ei olisi se kerta.

Turistikohteissa on hiljaista, kun kiinalaisten ryhmämatkat peruuntuivat koronaviruksen takia. Hallitus kielsi juuri maahantulon ulkomaan kansalaisilta, jotka ovat oleskelleet Hubein tai Zhejiangin maakunnissa. Nähtäväksi jää, miten epidemia vaikuttaa olympialaisiin ja omaan osaani niissä.

photo_2020-02-12_15-03-14photo_2020-02-12_15-02-42

Juhlittavaa kuitenkin riittää! Vähän aikaa sitten vietettiin setsubunia, jolloin talven oni-paholaiset ajetaan pois niin että kevät voi alkaa. Muualla maassa onia heitellään kuivatuilla soijapavuilla, Touhokussa maapähkinöillä. Husband oli repiä pelihousunsa kun sanoin, että maapähkinöiden heittely ei ole maanlaajuinen tapa, sillä hänen mielestään papujen heittelyssä ei ole mitään järkeä. Sonna bakana! Nehän pitää putsatakin ja kaikkea! Opetin husbandille lauseen don’t shoot the messenger, minkä jälkeen siirryimme eteiseen viskomaan maapähkinöitä.

Setsubunin jälkeen tulivat pari lumipyryä ja viiden asteen pakkaset, jotka täällä Tyynenmeren puuskissa ovat aina pieni koettelemus. Kotona oli muutamana päivänä seitsemän astetta, joten tein töitä toppatakissa. Atopianikin kömpi esiin ja kuontalo sojotti sähköisenä kaikkiin ilmansuuntiin niin kuin kotimaassa konsanaan, mutta säätiedotuksen perusteella päiväpakkaset näyttäisivät olevan tälle talvea kärsitty. Tokiossa hätyytellään jo kahtakymppiä, täällä vuorten takana samoihin lukemiin päästään vasta paljon myöhemmin.

photo_2020-02-10_01-43-03photo_2020-02-10_01-44-58photo_2020-02-10_01-46-02

Elävissä kuvissakin olen käynyt peräti kolmesti kuukauden sisään. Katsastimma Parasiten. Kaikki ohjaajan aikaisemmatkin elokuvat olen katsonut, eipä siihen lisättävää! Korean oppikirjanikin voisin välillä avata, jospa osaisin sitäkin kieltä viimeistään 50-vuotiaana.

Parasiten jälkeen kävin katsomassa japanilaisen elokuvan His. Elokuvan traileri ei supervakuuttanut, mutta halusin käydä kantamassa jenini kekoon tärkeän aiheen vuoksi. Elokuva kertoo uraäidin ja koti-isän ja isän miesystävän huoltajuuskiistasta. Japanin laki ei tunnusta sen enempää yhteishuoltajuutta kuin samaa sukupuolta olevien avioliittoakaan. Avioeron myötä lapsen juridinen suhde toiseen vanhempaan katkeaa, ja yksinhuoltajat ovat täällä ahtaalla. Tasa-arvoisen avioliittolain tiimoilta aktivistit haastoivat valtion oikeuteen vuosi sitten. Japanissa oikeuteen ei lähdetä kovin herkästi, koska jutun voittaja joutuu silti maksamaan omat oikeudenkäyntikulunsa. Tämä nyt käynnissä oleva oikeusjuttu on mahdollistettu joukkorahoituksella. Viime kesänä Japanin asianajajaliitto antoi parlamentille julkilausuman, jonka mukaan nykyinen avioliittolainsäädäntö on perustuslain vastainen ja rikkoo ihmisoikeuksia. Ovi on siis yhä kiinni, mutta raoista pilkahtelee valoa.

Mutta niin se elokuva! Sepäs ylittikin kaikki odotukseni ja oli kaikin puolin mainio! Oho! Erityisesti minua ilahdutti elokuvan lempeä lopetus, tragedioita ja ahdistusta on maailmassa ihan ilmaiseksi.

Ainoa miinus vieressäni istuneista kahdesta vaihtarista, jotka eivät kyenneet istumaan hiljaa edes lopputeksteihin saakka. Suomessa olen usein raivon partaalla, kun puoli penkkiriviä yrittää survoutua pois katsomosta heti viimeisen repliikin jälkeen, kun itse haluan katsoa elokuvan rauhassa loppuun. :::D Joku sen laulun on niihin lopputeksteihinkin ihan ajatuksella valinnut! En voi ymmärtää. Lidliin ja vesilätäkköön ehtii viisi minuuttia myöhemminkin.  Japanissa elokuvateattereissa kivointa onkin mielestäni se, että yleisö istuu hiljaa kunnes valkokangas pimenee. Kaikkea ei tarvitse heti sanoa ääneen.

Japanin kielessä on sana yoin (余韻), joka tarkoittaa asioiden jättämää jälkifiilistä, kaikua joka jää vaikka kello on jo lakannut kumisemasta. Elokuvan lopputekstit ovat erinomaista yoin-tutkiskelun aikaa. Tämän elokuvan kohdalla vierustovereiden englanninkielinen kälätys ja sipsipussin rapistelu häiritsi tavallistakin enemmän, koska elokuvassa ei käytetty taustamusiikkia juuri ollenkaan, vaan annettiin tilaa veden solinalle ja koiran hännänheilutukselle. Jälkikäteen hitusen harmittaa, että en valojen sytyttyä tokaissut vierustovereilleni thanks for nothing vaan liukenin paikalta pulssi koholla.

Kotona husband oli niin vakuuttunut liekehtivästä arviostani, että halusi myös mennä katsomaan elokuvan. Siispä menin katsomaan sen toistamiseen viikon sisällä. ::::::D Elokuvateatterissa sattui olemaan ladies day, joten katsomossa oli lähinnä kanssaleidejä sekä husband, joka kyynelehti niin autuaasti, että minulta loppuivat nästyykit taskusta. Vahva salaryman-suositus siis! Kotimatkalla suunnittelimme matkaa sisämaahan Gifuun, jossa elokuva on pääosin kuvattu. Fingers crossed, että tämä elokuva pääsisi pienimuotoiseen kansainväliseen levitykseen. Japani ainakin on piirun verran parempi paikka nyt kun se on olemassa.