Yleinen

Kevään korvalla

Jetlagini on helpottanut sen verran, että herään viideltä kuin reipas eläkeläinen konsanaan. Jos olisi kesä, varmaankin saman tien nousisin ja lähtisin muiden eläkeläismielisten sekaan käppäilemään. Aamun valo näyttää kivalta riisipelloilla ja kivimuureilla. Tällä hetkellä tilanne on kuitenkin se, että kun silmäni mä auki saan, on kammarin lämpötila hädin tuskin 10 astetta ja peiton alta uskaltautuminen ottaa aikansa. Kerran meinasi itku pirahtaa, kun olin yllättänyt itseni unohtamalla laittaa sisäjalkineet sängyn viereen ja jouduin astumaan jäiselle lattiallemme.

photo_2019-02-22_09-55-13
Vuoden ekat parvekepyykit!

Oon ollut takaisin Japanissa vasta viikon, mutta aika tuntuu paljon pidemmältä, mikä osittain johtunee siitäkin, että aikavyöhykkeiden lisäksi loikkasin vuodenajasta toiseen. Tänäänkin keskipäivällä pihalla oli kymmenisen astetta. Kohta varmaan heittäydyn ihan villiksi ja laitan lakin talvivarastoon! Vielä toistaiseksi liikuskelen toppatakissa kameliapuskia haistelemassa. Toppatakkini on täynnä bepanthen- ja vaseliinilänttejä, mutta en tarkene viedä sitä pesulaan. Varsinainen kukkakausi saisi tulla nopeasti, että pääsen sonnustautumaan viralliseen kukkienkatselutakkiini. Joka on siis tämä:

_IMG_1449.jpg
Jonnet ei muista.
photo_2019-02-22_09-53-33.jpg
Juomahyllyllä kukkienkatselu on jo alkanut.
photo_2019-02-22_09-53-10
Ei jatkoon.

Mitään ravistelevaa paluushokkia ei siis tämänkertaisen Suomi-visiitin jälkeen tullut! Tänään tosin unohdin autuaasti, että on muoviroskien ja -pullojen keräyspäivä, vaikka olin säkit eilen keräysvalmiiksi valmistellut. Muistin asian suihkukoppiin astuttuani ja kiskoin nopeasti jotkut kalsarit jalakahan ja kirmasin roskapaikalle, mutta jonkun vääränä päivänä jättämät kuppinuudeliroskat siellä vain enää kierivät tuulessa. Onneksi meidän viikko roskapaikan huoltajina meni just, ei nimittäin käynyt kateeksi sitä, joka ne kuppinuudelit joutuu siivoamaan.

photo_2019-02-22_09-56-00.jpg
Roskakalenteri.

Muoviroskat meillä keretään joka perjantai, pullot kahden viikon välein. Marketin pihassa on myös Nanaco-kortilla toimiva pullonpalautusautomaatti, ettei tarvitse kahta viikkoa kaljatölkkiensä kanssa kärvistellä. Oon käyttänyt automaattia sata ja yksi kertaa, ja silti joka ikinen kerta jään viimeisen pullon jälkeen odottamaan panttikuittia, koska olen Hoopo. Hoopona unohdin vieläpä vanhan Nanaconi Suomeen ja jouduin hankkimaan uuden. Tämä vei ainakin kolme minuuttia elämästäni.

Pullonpalautusautomaatin lisäksi ilonaiheitani ovat olleet esimerkiksi allergialääke, kongolainen humppa, uusi vihkoni ja Schitt’s Creek, jota olen katsonut ahkerasti. David on big mood. <3_______<3

photo_2019-02-22_09-55-53 (2).jpg
Ostin kukan.
photo_2019-02-22_09-53-03 (2)
Söin mitarashi dangon.
Yleinen

Pimein aika vuodesta

Täytin vähän ennen joulua 31 vuotta. Merkkipaalua edelsi tumpelointikausi, jolloin onnistuin lyhyen ajan sisällä telomaan itseäni mitä moninaisimmin tavoin. Esimerkiksi sen kerran kun tiskatessani Ultima thule -lasi tipahti kaapista lavuaariin, josta pompannut sirpale viilsi minua ranteeseen. Husband suositteli, että aloittaisin uuden ikävuoteni hörppäämällä puhdistavaa vettä pyhätöstä ja näin karkottaisin minua ilmeisesti riivaavat henget. Tuumasta toimeen! Kohti Shiogaman shintolaispyhättöä kävi tie.

photo_2018-12-15_21-49-11
En osaa seisoa normaalisti, kiitos kysymästä!
photo_2019-02-19_08-47-00
Tästä olisi saanut ostaa suolapyhätön puhdistavaa suolaa, mutta tyydyin veteen.
photo_2019-02-19_08-48-03
Pappi.
photo_2019-02-19_08-47-13
O-mairi.

Shintolaispyhätössä puhdistautumisen (o-kiyome) kaava menee seuraavanlaisesti:

  1. Ota kauhaan vettä oikealla kädellä.
  2. Kaada vettä vasemmalle kädelle.
  3. Vaihda kauha vasempaan käteen ja kaada vettä oikealle kädelle.
  4. Vaihda kauha oikeaan käteen, hörppää vettä vasemmalla kädellä, purskuta ja sylje pois.
  5. Kaada vettä vasemmalle kädelle.
  6. Ota kauha molempaan käteen ja valuta vesi vartta pitkin.

Puhdistautumisrituaalin jälkeen voidaankin siirtyä rukoushommiin.

  1. Laita kolikko kirstuun nätisti. Älä heitä. Japanissa esineiden huolimaton käsittely kertoo enemmän kuin tuhat sanaa.
  2. Soita kelloa kaksin käsin. Kellon ääni kutsuu kamit ja karkottaa pahat energiat.
  3. Kumarra kaksi kertaa.
  4. Taputa kaksi kertaa.
  5. Esitä toive mielessäsi.
  6. Kumarra kerran.

 

 

Menin temppeliin puhdistautumaan epäonnestani. Vaan perillä minua odotti shokkiuutinen. Japanilaisen kansanperinteen mukaan tiettyinä ikävuosina ihmistä kohtaa suuri epäonni, jolta on syytä suojautua erinäisin riitein ja onnenkapinein. Näistä ikävuosista käytetään japaniksi nimitystä yakudoshi (厄年). Ja sielläpä meikämamman keisarillinen syntymävuosi Shouwa 62 komeili vuoden yakudoshi-taulussa! Tähän vaivaan ei yksi puhdistautumiskerta auta! Yakudoshi jaetaan kolmeen osaan: esipaska maeyaku, varsinainen paskavuosi hon’yaku ja jälkipaska atoyaku. Viime vuosi oli esimakua, ja vuosi 2019 on varsinainen epäonnenvuoteni. Hupsistakeikkaa!

photo_2019-02-19_08-50-14.jpg
Valo oli hyvä, epäonnesta viis!
photo_2018-12-15_21-34-37.jpg
Epäonnen leidi.
photo_2018-12-15_21-46-19.jpg
Epäonnen leidin muotiblogi.
photo_2019-02-19_10-45-10.jpg
Pimein aika vuodesta.
photo_2019-02-19_08-51-33.jpg
Syntymäpäiväateria Shiogaman satamassa.
Yleinen

Zenin äärellä

Tadaima! Palasin Suomi-turneeltani sorvin ääreen. Vuorilla on lunta, kaduilla tuulee, husband aivastelee sugi-allergiasta. Kevät tulee. Joutsenet tekee lähtöä riisipelloilta, 7-elevenin hyllyssä rypäletee oli vaihtunut yuzu-teeksi.

20170716_115716
Mukavuudenhalu iski ja matkustin lentokentältä paikallisjunan sijaan Narita Expressillä.
photo_2019-02-18_08-53-44
Lastauduin Hayabusa-shinkanseniin.
photo_2019-02-18_08-54-43
Löysin Tokion asemalta vegaanibentoun.
photo_2019-02-18_08-55-52
Tämä kevätuutuus ilahdutti minua.
photo_2019-02-18_08-55-39
Hän ei luovu crocseistaan, vaikka Queer Eyessa sanottiin, että ne ovat elämässä luovuttaneen valinta.

Jetlag vaivaa. Meen nukkumaan kuudelta illalla ja herään keskellä yötä. Pari ensimmäistä päivää meni  totutellessa, mutta sunnuntaina pääsin taas sellaiseen kulttuurikylpyyn, että Suomen hajut lähti kerralla takista.

Sunnuntaina oli appi-isovanhempieni kuoleman buddhalainen muistoseremonia eli houji (法事). Japanissa ei riitä, että vainaja lasketaan haudan lepoon ja välillä käydään kynttilöitä sytyttelemässä, vaan tasaisin väliajoin vainajaa muistetaan temppelissä buddhalaisin menoin. Tämänkertainen houji järjestettiin, koska kuolemasta tulee kuluneeksi kuusi vuotta. Seuraava houji on taas kuuden vuoden päästä, viimeinen kun kuolemasta on kulunut 32 vuotta.

photo_2019-02-17_10-06-06
Houjin kunniaksi pystytetty alttari anoppilassa.

Japanilainen sukuni kuuluu zen-buddhalaisuuden soutou-koulukuntaan (曹洞宗). Mikään harras usko juuri zenin kaikkivoipaisuuteen muiden uskonhaarojen yli ei kuitenkaan ole taustalla, vaan perijapanilaiseen tapaan koulukunta on valikoitunut siitä yksinkertaisesta syystä, että kylän temppeli sattuu olemaan soutou-temppeli. Uskonnossa on täällä kyse enemmän rituaaleista kuin opinkappaleista. Husbandille tämä zeniläisyytensä tuli yllätyksenä, sillä hän oli sunnuntaihin saakka elänyt siinä luulossa, että on shingon-buddahalainen. :—–D En kuulu mihinkään kirkkoon, mutta kuvittelisin, että Suomessa ortodoksi ei veikkaa itseään luterilaiseksi. Vieläkin hupaisammaksi asian tekee se, että pari päivää sitten me satuttiin puhumaan näistä koulukunnista ja husband totesi itsevarmasti, että niin jotkut japanilaisethan ei edes tiedä, mihin koulukuntaan ne kuuluu. Itse osaan nyt nimetä yhden tällaisen japanilaisen ja hän löytyi yllättävän läheltä…………….

Kävimme tämmöisen keskustelun aiheesta:

Siiri: (nimi) zen dattandane. (Sä olitkin zen.)
Husband: Zenzen shirimasendeshita hahahaa. ([huono puujalka] En tiennyt ollenkaan.)

Meitä oli omaisina minä, husband, otousan, okaasan, setä vaimoineen ja serkku ja lisäksi okaasanin suvun edustajina eno ja mumpsa. Tällä kokoonpanolla suuntasimme zen-temppeliin, joka tuhoutui vuoden 2011 maanjäristyksessä kokonaan ja on sittemmin rakennettu uudestaan. Päivä oli viimainen niin kuin kaikki talvipäivät Ishinomakissa, mutta temppelin sisätiloissa oli monta kaasukamiinaa lämmittämässä. Husband intoutui muistelemaan lapsuuttaan, kun hän oli isomummonsa hautajaisissa roikkunut temppelikoristeesta niin että se hajosi ja saanut aimo huudot.

Pappikin porhalsi paikalle, istahti tyynylle keskelle huonetta ja alkoi rummutuksen ja sutrien lausunnan. Tässä vaiheessa oli aika iloita Itä-Aasian tutkimuksen papereistani, koska tiesin jopa, mitä pappi horisee. Buddhalaiset veisut on japaninnettua kiinan kieltä, eikä niitä tavallinen tallaaja ymmärrä ilman aiheeseen perehtymistä, mutta meitsi on niitäkin joskus tenttinyt. Ensimmäisenä settilistalla oli sydänsutra, jonka kuunteleminen on mielestäni terapeuttista puuhaa. Tässäpä rokkenroll-papin tulkinta siitä:

Armas husbandini sen sijaan ei ole uskontoonsa perehtynyt, ja tilasikin minulta paluumatkalla tiivistelmän sydänsutran sisällöstä.

Koululaisjumalanpalveluksista mieleen on jäänyt lähinnä selkäsärky ja lasimaalaukseen ulkoa heijastuva valo, jota tuijottelin kaihoisana papin tunnustaessa uskoaan. Näistä sutrista sen sijaan olin liekeissä, olisin voinut istua siinä jakkaralla vaikka tunnin! Samalla minua kuitenkin kuumotti seuraava rituaali o-shoukou (お焼香), jossa jokainen käy vuorollaan uhraamassa suitsuketta vainajille papin rummuttaessa taustalla. Olin kyllä harjoitellut tilannetta etukäteen katsomalla tutoriaalin Youtubesta. :——D

Onnekseni otousan oli ehtinyt papin lausunnan aikana torkahtaa niin, että häntä piti nykiä hihasta aloittamaan suitsukeseremonia, mikä oli kannaltani lohdullista, koska ainakaan en olisi ainoa mokailija………………

En sytyttänyt ketään tuleen ja luullakseni muistin kumartaa kolme kertaa! Seremonia tuli päätökseen, pappi sai lahjansa, käärin ihait takaisin kankaaseen (位牌, englanniksi spirit tablet, en tiedä mikä tämä on suomeksi mutta niihin on kaiverrettu vainajien kuolemanjälkeiset dharma-nimet ja niitä käytetään esi-isien palvonnassa), kiskoin kengät jalakahan ja lähdin ihai-pussi käsipuolessa kipuamaan mäkeä ylös hautuumalle. Tuuli tuiversi ja käsissä haisi suitsuke. Haudalla oli tarkoitus polttaa lisää suitsukkeita, mutta viima oli niin kova, että tikut ei syttyneet, vaikka siinä oli neljä tyyppiä värkkäämässä varta vasten hankitulla suitsukesytyttimellä. Tsuita koto ni shiyou, sovitaan että ne syttyi. Siinäpä sitten värjöttelin japanilaisella sukuhaudalla syömässä uhrilahjamansikoita ja mietin, että aika kauas on tultu siitä päivästä, kun nuokuin kauhavalaisessa koululaisjumalanpalveluksessa.

photo_2019-02-17_13-14-53
O-toki.

Temppeliseremonian jälkeen vuorossa oli houjiin kuuluva ruokailu o-toki (お斎). O-tokissa eteen kannetaan enemmän ruokaa kuin jaksaa syödä, koska tarkoituksena on, että vainajille ei tulisi nälkä tuonpuoleisessa. Lusikoin chawanmushia ja opetin otousania sanomaan kyykäärme.

O-tokista riennettiin vielä anoppilaan teelle ja sieltä mumpsalle viemään tuliaisiani. Mumpsa antoi mukaanviemisiksi mansikoita ja viinirypäleitä ja tuli saattelemaan tielle saakka, vaikka tuuli riepotteli niin että meinasin tempautua ilmojen halki. Kotia saavuttuamme ehdin käydä marketissa hakemassa vessapaperia ja komatsunan ennen kuin vajosin jetlag-koomaan. Vaikeroin laattialla, kuinka haluan syödä o-tokista yli jääneet friteeratut katkaravut, mutta en kyennyt liikauttamaan eväänikään asian hyväksi. Puoli kahdeksalta heräsin samaiselta laattialta ja kampeuduin sänkyhyni, josta heräsin kolmelta aamulla.

photo_2019-02-18_08-56-58
The end!