Eristettyä elämää

Katselen uutisia. Kumamotossa on mitattu vuoden ensimmäinen 30 astetta. Ehkä se kesä jossain vaiheessa ennättää tänne koillisen perukoillekin!

Olenkin jo varsin kypsä tähän kevääseen, koska minua on koetellut elämäni pisin allergiajakso. Olotila on ollut välillä Ben Affleck smoking through the pain .jpg, kun kuukaudesta toiseen Miyagin siitepölytiedotus on näyttänyt hijouni ooi, erittäin runsas.

Nyt sugi on onneksi vihdoin laittamassa pillit pussiin, eikä hinokikaan enää pitkään tupruttele. Japanilainen siitepölymuoti eroaa suomalaisesta, sillä täällä ongelmia aiheuttavat lehtipuiden sijaan nämä halvatun havut, joita ovat ympäröivät vuoret täynnä.

Nopeasti kasvavia sugi-puita istutettin sodan jälkeen kaksin käsin, koska pommituksista toipuva kansakunta tarvitsi kipeästi rakennusmateriaalia. Sittemmin sugin kysyntä rakennusmateriaalina on kuitenkin romahtanut ja japanilainen metsäteollisuus kokonaisuudessaan näivettynyt. Väliaikaiseksi ajatellut sugi-metsät ovat villiintyneet, ja joka kevät pääsemme nauttimaan niiden sinfoniasta silmissämme ja hengitysteissämme.

Eristys

Muutenkaan ei ole ollut ehkä kaikkein menestyksekkäin tämä kevät niin valtiollisella kuin henkilökohtaisellakaan tasolla.

Eräänä päivänä husband pirautti, että ajaa nyt töistä suoraan makuukammariin eristykseen, koska työpaikalla on ilmennyt koronaepäily. Lähdin siltä istumalta ostamaan etanolia ja kertakäyttöhanskoja ja petasin itselleni kaapin perukoilta tunkkaisen futonin olkkarin lattialle.

Sillä futonilla tulikin nukuttua viisi varsin epäergonomista yötä, koska koronatestaus on Miyagissa ruuhkautunut. Tarjoilin husbandille ateriat oven taakse. Soittelimme videopuheluita huoneesta toiseen ikään kuin olisin taas Suomessa.

Viikon päätteeksi varmistui, että henkilöllä todellakin oli korona, mutta husbandia ei enää katsottu altistuneeksi, koska oireiden ilmaantumisen ja edellisen kontaktin välillä oli yli 48 tuntia. Husband poistui eristyksestään sopivasti Zoom-tapaamiseen arkkitehdin kanssa. Lauseet, joita en ajatellut kirjoittavani pari vuotta sitten.

Vaikka selvisimmekin säikähdyksellä, kokemus ja etenkin viiden päivän epätietoisuus oli kaikin puolin epämiellyttävä. Lisäksi mieltäni kalvoi jonkin verran, että henkilö oli altistunut koronalle kontaktissa, jollaisista olen kuuliaisesti pidättäytynyt yli vuoden.

En ole käynyt Suomessakaan yli puoleentoista vuoteen, joten kieltämättä sieppaisi, jos saisin tartunnan jonkun toisen toiminnan seurauksena.

En kyllä aio näitä tuntemuksiani paikallisesti jakaa, koska mielestäni epäreiluuden kokemustani suurempi ongelma on se, että syyllistämisen takia ihmiset saattavat peitellä altistumisiaan tai lykätä testeihin hakeutumista. Koronatartunnasta on tullut täällä melkein rikos, eikä sekään ole hyvä asia.

Korona

Japanin koronatilanne heikentyy päivä päivältä. Brittimuunnos on lähtenyt leviämään holtittomasti, ja uusia poikkeustiloja harkitaan nyt siellä täällä.

Terveydenhoito on paikoin äärirajoilla eikä rokotuksiin riitä henkilökuntaa. Rokotusten saatavuudessa ja järjestelyissä on ollut muutenkin ongelmaa ja tälläkin hetkellä vanhuksia rokottaa sairaalahenkilökunta, joka ei ole vielä itse päässyt piikille.

Näillä näkymin laajamittaiset rokotukset saadaan käyntiin vasta syyskuussa eli olympialaisten jälkeen.

Pikkulinnut kertovat, että olympialaisten suhteen odoteltaisiin peruutuspäätöstä kansainvälisiltä pomoilta, koska omatoimisen perumisen yhteydessä Japanin maksettavaksi tulisivat mojovat sakot.

Tupa

Talonrakennus jatkuu pandemian keskellä! Vanha tupa menee purkuun toukokuussa golden weekin jälkeen.

Hiljattain kävimme siellä tarkastamassa rojuja. Vedin henkeen niin paljon hometta ja pölyä, että olin heikossa hapessa vielä seuraavana päivänäkin. Ei tulisi rakennusmestaria minusta. Husband oli into piukassa, koska tykkää rojusta ja ulkohommista.

Rojuvarastosta kiisimme suoraan pankkiin leimaamaan asiakirjoja. Saimme lainalle alimman mahdollisen koron muun muassa siitä syystä, että meillä on sama sukunimi kuin lainan antajalla. 😀 Vihdoinkin jotain hyötyä tästä nimestä.

Pankkiasian vuoksi vaivauduin vihdoin rekisteröimään virallisen leimasimeni kaupungintalolla. Olen aikaisemmin käyttänyt Yamagatassa teettämääni leimaa, jossa lukee Shiiri. Nyt minulla on kuitenkin kanjeilla kirjoitettu leima japanilaisella sukunimelläni!

Ulkomaan kansalaiset eivät yleensä voi rekisteröidä kanji-leimaa, mikäli kanjia ei löydy passista. Japanilaisen puolisona pystyin kuitenkin rekisteröimään sukunimeni kanjin aliaksekseni (通称名 tsuushoumei) kunhan kykenin osoittamaan, että käytän kanji-nimeä arjessani. Näytin terveysvakuutuskorttiani ja joitakin vanhoja posteja.

Japani itse asiassa pyrkii eroon leimakulttuurista poliittisilla päätöksillä, mutta ainakaan vielä allekirjoitukset eivät ole yleistyneet, vaan leimoja saa mätkiä hihat heiluen.

Yhtenä päivänä husbandin kanssa tuli puheeksi 90-luvun hitit. Eurojytä ei Japanissa raikunut, joten esittelin husbandille uutena tietona Eiffel 65 -yhtyeen blue dabadee -junkhan, jonka videoissa rapsakasti animoidut siniset ukkelit risteilevät avaruudessa.

Myöhemmin samana iltana husband ehdotti, että kaikki valkoiset ihmiset voisivat asentaa aivoihinsa mikrosirun, jolla kaikki vastaantulijat näyttäisivät sinisiltä blue dabadee -ukkeleilta rotuun katsomatta, niin johan ratkeaisi moni maapallon ongelma. :::::::::D Näihin tunnelmiin!