Kukat ja kuulumiset

No niin. Jo joutui armas aika. Kukkineet ovat kirsikat, sinisateet ja atsaleat. Toppatakki on littanoitu kutistuspussiin ja savipata sullottu kaapin perukoille. Kynnenalus on viheriä anopin sokeriherneiden perkaamisesta. Riisipelloilla solisee vesi, illan tullen sammakoiden kurnutus kantautuu tienpäästä.

Parvekkeella on ruukkupuutarha ja yhdessä ruukussa hortensia sadekauden iloksi. Vielä se on pieni ja vaatimaton, mutta ehkä vuosikymmenen päästä siitäkin on tullut komia. Menin puutarhakauppaan ostamaan toista petuniaa, kun silmääni osui hortensian taimi. Olen haaveillut hortensiasta vuosikaudet, mutta se on tuntunut liian kauaskantoiselta päätökseltä Suomen ja Japanin välitilassa. Siinä puutarhaosastolla tein pikaisesti päätöksen, jonka alitajuntani on tehnyt jo kauan sitten. Soviteltiin hortensiaa eri ruukkuihin ilta-auringon valossa.

Nyt minulla on hortensia. Aion pysyä täällä sitä katselemassa.

Kaikenlaista on ollut tässä kuulkaas! Kännykkäkin lensi niin komiassa kaaressa, että tehdasasetuksiin oli minun palaaminen ja kaikki viime kuukausien kuvat pyyhkiytyivät siinä rytäkässä. Tähän postaukseen kaivelin kuvat husbandin kameran muistikortilta.

Näistäkin sakura-kuvista on aikaa. Käytiin junalla etelä-Miyagissa Oogawarassa pällistelemässä. Sinne köröttelee Sendaista puolessa tunnissa. Puita on joen varrella 1200 kappaletta 8 kilometrin pituisella reitillä eikä Miyagi ole turistien ykköskohde muutenkaan, joten heinikkoon mahtui hyvin kieriskelemään. Neulepaitani hukkui ja löytyi matkalla ja loppuvaiheessa hieman koetteli kun wc-hätä oli melkoinen ja husband se vain halusi jalkautua pöpelikköön kuvaamaan fasaania, mutta muuten sujui vailla suurempia kommelluksia tämä ekskursio.

Samaa ei kyllä voi sanoa taannoisesta golden week -reissustamme. Rohkenimme lähteä aina Tochigiin saakka Ashikaga Flower Parkin sinisateita katselemaan. Menomatka kesti ruuhkissa seitsemän tuntia. Fukushimassa tunnelma oli vielä korkealla, ja mikäs siinä oli körötellessä kun vuorilla oli lunta ja villisakurat vielä täydessä kukassaan, mutta Kantoun puolelle päästyämme alkoi usko horjua. Vettäkin tuli kuin saavista ja niin saivat jäädä suunnitelmat iltavalaistuista sinisateista. Ostimme paikallispuodista viisi punasipulia ja ajoimme suoraan budjettihotellillemme Isesakin kaupunkiin Gunmaan, joka myös Japanin vähiten vetovoimaisena prefektuurina tunnetaan (Miyagi porskutteli muuten viime vuonna vetovoimaisuuslistan sijalla 14, woohoo).

Hotellilla lähetin kankeita bisnessähköposteja ja kuumottelin pestiäni Shichigahaman Suomi-festivaalilla. Televisiossa analysoitiin uuden keisarin puhetta. Täällä on sikäli ristiriitainen tilanne, että epäsuosittu pääministeri kavereineen on kovan luokan nationalisti ja havittelee paluuta amerikkalaismiehitystä edeltäneeseen aikaan jumalallisine keisareineen, kun taas kansan suosima keisari on paljon lukenut, kansainvälisesti suuntautunut pasifisti, joka ei ole lainkaan innostunut keisarikiihkoilijoiden kaavailemasta maailmanjärjestyksestä.

Sateen laannuttua käytiin paikallisessa marketissa turisteina, koska husband halusi tietää, mitä kaloja syödään prefektuurissa, jolla ei ole ollenkaan rantaviivaa. Äimistyksemme oli suuri, kun altaassa oli kala Tottorista. Täällä Miyagin merillä kaikki kalat ovat joko kotopuolesta tai Hokkaidolta, joten länsi-Japanista tuotu kala oli meille asia uus. Kala-allas oli muutenkin melko pieni. Poissa olivat hoya- ja simpukkatynnyrit tofuhyllyn vierestä haisemasta. Lihahylly sitä vastoin oli paljon pidempi kuin omassa lähimarketissa.

Kakkospäivänä päästiin jopa puistoon sinisateiden sekaan, mutta niin pääsivät miljoona muutakin henkilöä. Itse kun kuulun siihen kansanosaan, joka mieluummin kuuntelee vaikka yksin pimeässä huoneessa Tapani Kansaa kaksi tuntia kuin viettää tunnin heikossa hapessa väkijoukkoon liiskaantuneena, jäivät mieleeni kukkapuistoa paremmin lopulta vuorilla kukkivat villit sinisateet, jotka vilisivat kotimatkalla auton ikkunassa kuin violetit parrat. Otin opikseni enkä toiste ehdota minkään sortin matkailua golden weekille.

Väkimassoista ja matelevista autoletkoista huolimatta oli kuitenkin varsin mielenkiintoista päästä piipahtamaan sisämaan pätsissä! Saitaman Kumagaya kivenheiton päässä Isesakista komeilee kesä toisensa perään helle-ennätysten kärjessä, ja nyt tiedän miksi. Oli toukokuun alku, mutta hellettä oli jo 27 astetta. Ilma oli paksua eikä liikkunut mihinkään, koska joka suunnassa oli vuorijonon muodostama seinä.

Menetin kaikki kevätkuvani. Vaan eipä sillä kai lopulta ole väliä. Kevät tulee aina takaisin.