Ei aina kotona, Yleinen

Tähtien tähden

IMG_20190807_150603.jpg
Tässä postauksessa on 666 kuvaa, sori siitä.

IMG_20190807_151709.jpg

IMG_20190807_150744.jpg

Tuli keskikesä. On niin kuuma, että riisipellon päässä siintäviä vuorten huippuja hädin tuskin erottaa väreilevästä taivaasta. Käytän lierihattua ja teen mugicha-teetä jääkaappiin. Kaikki Miyagin kaskaat heräsivät huutamaan yhdellä suulla. Muurahaiset kipittävät jonossa bambuaitaa, kesäsade ropisee naapurin keisarinelämänlankaan. Japanin kielessä on kymmeniä sateita: on loppusyksyn pauhaava shigure; on talven hyinen hisame; on alkukesän tihkuinen samidare; on kesäiltapäivien yuudachi, joka alkaa ja loppuu kuin seinään. Yuudachin jälkeen Hottomotton bentou-kaupan yllä on usein sateenkaari.

Törmäsin yöllä jakkaraan, ja nyt jalassa on galaksia muistuttava mustelma. Husband epäilee, että jatkuva tumpelointini ja epäonneni on seurausta siitä, että olen kersana surmannut metsän tai joen suojelusolennon kuin Ghiblin elokuvassa konsanaan. Husbandilta opin joskus kauan sitten, että mustelma on japaniksi kurochi. Myöhemmin opin, että kurochi on Miyagin murretta ja mustelma on japaniksi aoaza, mutta silloin oli jo liian myöhäistä. Kurochi mikä kurochi. Olen landelta kaikilla kielillä. Olin yliopistossa kun opin, että sanomalla ka sullon selijäs kurkoone ei tule ymmärretyksi Helsingin kesässä.

IMG_20190807_151052.jpg

IMG_20190807_151138.jpg

IMG_20190807_151301.jpg

Jakkaraan törmäilyn lisäksi onnistuin venäyttämään jalakani toista kertaa tälle kesää. Äsken yritin linkuttaa conbiniin skannaamaan asiakirjojani, mutta en päässyt edes tielle saakka. Kohta pitää varmaan kaivaa esiin ala-asteen päiväkirjat, josko olisin niissä maininnut jotain tästä suojelusolennon surmaamisesta.

Sen ainakin muistan, että tokalla tai kolmannella luokalla menin luokkatoverini kanssa autiotaloon: luokkatoverini otti maasta Neitsyt Marian kipsipatsaan, jonka naamasta oli lohjennut pala. Siinä silmänräpäyksessä jostakin kantautui huhuileva ääni, ja pinkaisimme pakoon kauhialla kiiruhulla. Myöhemmin luokkatoverini putsasi sängyllään Neitsyt Mariaa vessapaperilla, mikä hieman kuumotteli minua, sillä epäilin patsaan olevan kirottu (luin paljon kirjoja ala-asteella). Plot twist????

IMG_20190807_151427.jpg

IMG_20190807_151547.jpg

IMG_20190807_151812.jpg

IMG_20190807_151954.jpg

Viime viikolla olin vielä onneksi kävelyyn kykeneväinen, sillä silloin järjestettiin Sendain suurin vuosittainen yleistötapahtuma Sendai Tanabata matsuri! Tanabata on japanilainen kesäjuhla, jolloin juhlistetaan Vegan ja Altairin tähtien kohtaamista taivaalla ripustamalla toivelaattoja bambunoksiin. Kiinalaisperäisen tarina mukaan linnunradan valtiaan tytär ja mestariompelija Orihime sekä paimenpoika Hikoboshi toisensa kohtasivat ja avioon astuivat, mutta vihille päästyään heittäytyivät lemmen viemiksi ja aivan joutilaiksi, mistä linnunradan valtias suivaantui ja määräsi, että vastedes pariskunnan on tapaaminen toisiaan kerran vuodessa palkkiona raskaan työn raatamisesta.

Vanhassa japanilaisessa kalenterissa tanabataa vietettiin 7.7., mutta vanhan kalenterin seitsemäs kuukausi on nykyisin käytössä olevassa gregoriaanisessa kalenterissa elokuu, minkä vuoksi juhlan ajankohta vaihtelee alueittain. Sendaissa juhlaa vietetään vanhalla paikallaan vähän ennen obonia 6.-8. elokuuta, ja Sendain festivaali on koko Japanin tanabata-tapahtumista suurin: kävijöitä on kolmen päivän aikana yli kaksi miljoonaa. Yritykset, koulut ja erilaiset yhdistykset koristelevat kaikki keskustan katetut ostoskadut valtavilla käsintehdyillä paperikoristeilla, jotka vaihtuvat joka vuosi.

IMG_20190807_152426.jpg

IMG_20190807_152658.jpg

IMG_20190807_152713.jpg

IMG_20190807_152802.jpg

IMG_20190807_152944.jpg

IMG_20190807_153224.jpg

Harva tänne eksyy ja vielä harvempi jää, mutta sanonpa sen silti: Miyagi de igatta, onneksi päädyin Japanissa Miyagiin! Päätykää tekin, Tokioho kerkiää toisella kertaa! T. Touhoku-fani-87

IMG_20190807_153345.jpg

IMG_20190807_153445.jpg

IMG_20190807_153550.jpg

IMG_20190807_154652.jpg

IMG_20190807_154700.jpg

IMG_20190807_154735.jpg

IMG_20190807_155036.jpg

IMG_20190807_155128.jpg

IMG_20190807_155249.jpg

IMG_20190807_155403.jpg

IMG_20190807_155552.jpg

IMG_20190807_155626.jpg

IMG_20190807_155735.jpg

IMG_20190807_155742.jpg

IMG_20190807_155746.jpg

IMG_20190807_155850.jpg

IMG_20190807_164518.jpg

Matsurissa vierähti pari tuntia. Matsurimusiikki, kojumyyjät, idänselkovien kaskaat ja kadunvarressa viimeistä tuomiopäivää huutavat kristilliset saarnaajat kilpailivat desibeleistä. Yhdessä vaiheessa kännykkä näytti lämpötilan tuntuvan 43-asteiselta. Vaikka olenkin suuri Sendain ja matsurien ystävä, oli melkoinen helpotus päästä lopulta takaisin kotia riisipellon verrannolliseen viileyteen. Ensi vuonna taas uudet koristeet ja toivottavasti uusi entistä ehompi meikälaama!

Yleinen

Hikisiä terveisiä

photo_2019-08-02_16-49-33.jpg

photo_2019-08-02_16-47-38.jpg

Rakkaat sponsorit ja kyläläiset,

Huhheijakkaa! Ny o kuuma! Rukoilijasirkka, herhiläinen ja pienen lepakon kokoinen ritariperhonen temmeltävät pusikossa ikkunan takana. Jos heidän touhujaan silmä kovana seurailee, niin ei tule katsahtaneeksi poloiseen pikkupetuniaani, joka nuupahti ennätyskolean sadekauden huomassa kuin märkä nakki Kauhavan torilla. Rauha hänen muistolleen.

Tämän postauksen kuvat otin muuten ajat sitten sadekauden vielä ahkeroidessa yllämme. Kävin tänäkin vuonna Kita-Sendaissa Shifukujin temppelillä hortensioita katselemassa. Sendai on vanha linnakaupunki, mitä ei keskustan alueella enää niinkään huomaa, mutta Kita-Sendaissa on jäljellä linnakaupungin sokkeloista tunnelmaa. Kadut ovat kapeita ja mutkittelevia, mutta rakennusten lomasta pilkistävät vuoret ja sata metriä korkea Sendai Daikannonin vitivalkea buddhalaispatsas. Alueella on useita Sendain perustanutta Date Masamunea varten rakennettua tai Daten itsensä rakennuttamaa temppeliä ja Rinnoujin temppelipuutarha. Turisteja ei ole nimeksikään. Shifukujin hortensiapuutarhassa oli lisäkseni ehkä viisi muuta tyyppiä, vaikka sisäänpääsy on täysin ilmainen.

photo_2019-08-02_16-49-57

photo_2019-08-02_16-50-31.jpg

photo_2019-08-02_16-51-37.jpg

Mutta takaisin nykyhetkeen! Sadekausi loppui Touhokussa pari päivää sitten, ja sen jälkeen tuli taas tämä järjetön kuumuus. Eilen Sendaissakin mitattiin 37 astetta, mikä ei ole suuri ilonaihe näillä ilmankosteuksilla, jotka saavat kuumuuden Japanissa tuntumaan monin verroin tukalammalta kuin Euroopassa: katsoin, että esimerkiksi Madridiin on luvattu 37 astetta, mutta siellä ilmankosteus on vain 20%, kun taas täällä lämpötila on mittarissa sama mutta ilmankosteus aina yli 60% ja tuntemus siksi ihan toista luokkaa. Tuntuu kuin kävelisi kasvihuoneessa, jossa on järjestetty Vesa Keskisen toimesta grillauksen maailmanmestaruuskisat. Niin että ny ei nautita.

Olen viettänyt vuodesta 2012 kaikki elokuuni Japanissa, joten näin kahdeksannella yrittämällä luulisi jo tottuneen edes hitusen, mutta ilmastokriisin takia meno käy vuosi vuodelta hikisemmäksi. Joskus taannoin olin vielä huhhuh kun Kumagayassa mitattiin 38 astetta, nyt Miyagissa hätyytellään samoja lukemia ja Kumagayassa painellaan yli 41 asteessa. </3____</3

photo_2019-08-02_16-53-25.jpg

photo_2019-08-02_16-53-35.jpg

photo_2019-08-02_16-54-12.jpg

photo_2019-08-02_16-54-29.jpg

Vaan ei niin huonoa ettei jotain hyvääkin! Luulisin. Maemuki maemuki. Tuulikello helisee, ja aamusella olin kuulevani kaskaan jo vähäsen lurittelevan. Muualla maassa ne varmaan huutavat jo olemassaoloaan pitkät päivät, mutta tänne Touhokun kolkkaan kesä tulee hitaammin ja talvi nopeammin. Miyagissa on tukalaa, mutta sentään en ole Tokiossa, jossa kaupunkisaarekeilmiö piinaa eikä riisipellolla suhise. Keväisin Tyynenmeren vimmainen viima käy silmiin ja sieluhun, mutta näin elokuussa se on ystäväni ja kylänmieheni.

Eloani helpottaa myös, että käännän tällä hetkellä japania kotoa käsin enkä siksi joudu kiskaisemaan ylleni jakkupukua ennen asettumistani sorvin ääreen täällä konservatiivisten pukukoodien keisarikunnassa. Husband vetää jalkaansa puvunhousut ja nahkakengät ennen kuin lähtee veivaamaan kohti toimistoa 35 asteen helteessä punaisella pyörällämme. Pyörä ostettiin alun perin minun käyttööni, mutta husband on ominut sen ja väittää kiven kovaan, että penkki ei ole hälle liian matalalla tai koko pyörä muutenkaan liian pieni, vaikka olen siis 153 cm ja husband 179 cm. :—D Täällä on tapana pitää pyörien istuimet muutenkin niin matalalla, että kansa polkee jalat koukussa. Lisäksi pyöristä puuttuu jalkajarru, ja käsijarrun käyttäminen on itselleni ikuinen ongelma, koska minulla on niin sintti käsi (olen ostanut Tokmannista 6-vuotiaiden hanskat ihan omaan käyttööni). Japanilaiset pyörät eivät siis kaiken kaikkiaan ole lemppareitani, mutta Helkama ei ikävä kyllä ole mahtunut matkalaukkuuni, joten Hana-saniksi nimeämämme pyörä on vain hyväksyttävä osaksi todellisuuttani.

photo_2019-08-02_16-55-13.jpg

photo_2019-08-02_16-55-29.jpg

photo_2019-08-02_16-56-49.jpg

photo_2019-08-02_16-57-32.jpg

photo_2019-08-02_16-57-56.jpg

To iu wake de, sonde motte, jolkottelenpa tästä kanistereineni marketin vesipisteelle, kun ei tuolta meidän kraanasta saa näillä helteillä kuin taskulämmintä tavaraa.

Ei aina kotona

Bonsain ystävät

photo_2019-07-19_13-29-36.jpg

Varmaan joka viides keskustelu taloudessamme alkaa sanoilla tsugi hikkoshita toki ni, sitten kun joskus muutetaan. Sitten kun joskus muutetaan, ostetaan astianpesukone. Sitten kun joskus muutetaan, laitan röyhyvihvilästä (igusa) tehdyn maton. Sitten kun joskus muutetaan, husband ryhtyy sammal-bonsain harrastajaksi. Jälkimäistä varten kävimme taannoin keräämässä innoitusta aihepiirin näyttelystä.

Bonsai-näyttelyä varten matkasimme Marumoriin etelä-Miyagiin. Marumori on niin kuin mikä tahansa muu touhokulainen pitäjä: vuoret viheriöi, talot ränsistyy, hiljaista pääkatua tallustaa kyyryselkäinen mumma hilkku päässä. Asukkaita on vajaat 13 000 ja suunta laskeva: pelkästään viimeisen neljän vuoden aikana väki on vähentynyt tuhannella. Väestö kasvaa Japanissa enää Suur-Tokion alueella, Aichissa ja Okinawalla (Okinawalla on muuta maata matalampi elintaso ja korkeampi syntyvyys, Aichissa ja pääkaupunkiseudulla työ- ja opiskeluperäistä muuttoliikennettä). Täällä muualla todellisuus iskee päin naamaa, kun poistuu neonvaloista. Anoppilan vieressä toiminut eläkeläisten kokoustila lakkautettiin, koska kylässä ei riitä enää edes eläkeläisiä. Eipä meilläkään ole aikomustakaan asettua Sendain metropolialueen ulkopuolelle.

photo_2019-07-19_13-43-38 (2)

photo_2019-07-19_13-38-00.jpg

Näyttely järjestettiin Sairi-yashikin museossa. Museorakennus on entinen kauppiassuvun asuinkartano (=yashiki) ja rakennettu 1800-luvun puolivälissä. Ennätyssynkkä sadekausi pisteli parastaan, eikä paikalla ollut lisäksemme kuin yksi bonsai-gentlemanni ja kaatosateen pauhu katolla. Huoneissa tuoksui menneisyys ja Japani. (En ole muuten edelleenkään hankkinut kameraa, mistä johtuen kuvat ovat valotuksen osalta surkeita.)

photo_2019-07-19_13-41-29.jpg

photo_2019-07-19_13-38-23.jpg

photo_2019-07-19_13-37-19.jpg

photo_2019-07-19_13-40-10.jpg

Bonsain lisäksi museossa oli näytillä Saitoun kauppiassuvun esineistöä ja vaiheita. Ilmeisesti kauppiassuku oli kartuttanut omaisuutensa kehräämällä ja myymällä silkkiä, mikä selitti lukuisat kissa-aiheiset tilpehöörit matkamuistopuodissa. Kissat pyydystivät silkkiperhosen toukkia uhkaavia rottia, ja kuulemma Marumorissa onkin koko maan suurin keskittymä kissoille omistettuja pyhäkköjä. Väitteen todenperäisyydestä en kyllä menisi takuuseen, Japanissa kun voi sanailla varsinkin matkailuesitteissä vaikka ja mitä, kunhan muistaa päättää lauseen to iwarete imasu, sanotaan. ”Kauhava on paras paikka maailmassa” on härski väite. ”Kauhava on paras paikka maailmassa, sanotaan” on fakta niin kauan kun jossakin on joku niin sanomassa.

Silkin jälkeen Saitout olivat siirtyneet valmistamaan muun muassa soijakastiketta sekä misoa, josta muistona oli 80 vuotta vanha kovettunut miso vitriinissä. Suku kuitenkin menetti maansa sodan jälkeisessä maareformissa ja ajautui vararikkoon, ja nyt heidän tiluksillaan käy random kauhavalainen bonsaita katselemassa.

photo_2019-07-19_13-37-08.jpg

photo_2019-07-19_13-36-30.jpg

photo_2019-07-19_16-02-12.jpg

Yhdessä rakennuksista oli esillä joitakin sodasta selvinneitä suvun vanhoja leluja, jotka olivat samalla aikamatka armaan husbandin lapsuuteen. Husband varttui kolmen sukupolven huushollissa (kuin myös minä ja aika moni luokkatoverini 90-luvulla Pohojammaalla, että itselleni ei ole edes erityisen vieras saati eksoottinen tämä järjestely). Muarinsa askarteli näitä tässäkin postauksessa vilahtavia roikkuvia koristeita (tsurushi kazari) ja perinteisiä palloja (temari) sekä lipastoja (tansu). Faari puolestaan oli kunnostautunut perinteisen leijan (tako) tekijänä ja väänsi kuulemma husbandille monen monta leijaa, joihin husband sai maalata mieleisensä kuvat.

photo_2019-07-19_13-35-09.jpg

photo_2019-07-19_13-34-18.jpg

photo_2019-07-19_13-34-37.jpg

photo_2019-07-19_13-33-46.jpg

photo_2019-07-19_13-32-35

Paluumatkalla tuulilasinpyyhkijä työskenteli raivokkaasti. Joskus sadesumussa vilahti punainen torii-portti. Vedettiin tirsat kaupan parkkipaikalla. Illalla kaivelin laukkua syödäkseni oman osani matkamuistoksi ostamastamme kissakuvioidusta dorayakista. Vaan joku oli jo syönyt omansa ja vaimonsa osan. 😦

Siiri: Futari no dorayaki dattanjanaino (eikö se ollutkaan meidän yhteinen dorayaki)
Husband: Watashi mo sou omotteimashita (niin minäkin luulin)

Sen pituinen se!