Ei aina kotona, Yleinen

Tähtien tähden

IMG_20190807_150603.jpg
Tässä postauksessa on 666 kuvaa, sori siitä.

IMG_20190807_151709.jpg

IMG_20190807_150744.jpg

Tuli keskikesä. On niin kuuma, että riisipellon päässä siintäviä vuorten huippuja hädin tuskin erottaa väreilevästä taivaasta. Käytän lierihattua ja teen mugicha-teetä jääkaappiin. Kaikki Miyagin kaskaat heräsivät huutamaan yhdellä suulla. Muurahaiset kipittävät jonossa bambuaitaa, kesäsade ropisee naapurin keisarinelämänlankaan. Japanin kielessä on kymmeniä sateita: on loppusyksyn pauhaava shigure; on talven hyinen hisame; on alkukesän tihkuinen samidare; on kesäiltapäivien yuudachi, joka alkaa ja loppuu kuin seinään. Yuudachin jälkeen Hottomotton bentou-kaupan yllä on usein sateenkaari.

Törmäsin yöllä jakkaraan, ja nyt jalassa on galaksia muistuttava mustelma. Husband epäilee, että jatkuva tumpelointini ja epäonneni on seurausta siitä, että olen kersana surmannut metsän tai joen suojelusolennon kuin Ghiblin elokuvassa konsanaan. Husbandilta opin joskus kauan sitten, että mustelma on japaniksi kurochi. Myöhemmin opin, että kurochi on Miyagin murretta ja mustelma on japaniksi aoaza, mutta silloin oli jo liian myöhäistä. Kurochi mikä kurochi. Olen landelta kaikilla kielillä. Olin yliopistossa kun opin, että sanomalla ka sullon selijäs kurkoone ei tule ymmärretyksi Helsingin kesässä.

IMG_20190807_151052.jpg

IMG_20190807_151138.jpg

IMG_20190807_151301.jpg

Jakkaraan törmäilyn lisäksi onnistuin venäyttämään jalakani toista kertaa tälle kesää. Äsken yritin linkuttaa conbiniin skannaamaan asiakirjojani, mutta en päässyt edes tielle saakka. Kohta pitää varmaan kaivaa esiin ala-asteen päiväkirjat, josko olisin niissä maininnut jotain tästä suojelusolennon surmaamisesta.

Sen ainakin muistan, että tokalla tai kolmannella luokalla menin luokkatoverini kanssa autiotaloon: luokkatoverini otti maasta Neitsyt Marian kipsipatsaan, jonka naamasta oli lohjennut pala. Siinä silmänräpäyksessä jostakin kantautui huhuileva ääni, ja pinkaisimme pakoon kauhialla kiiruhulla. Myöhemmin luokkatoverini putsasi sängyllään Neitsyt Mariaa vessapaperilla, mikä hieman kuumotteli minua, sillä epäilin patsaan olevan kirottu (luin paljon kirjoja ala-asteella). Plot twist????

IMG_20190807_151427.jpg

IMG_20190807_151547.jpg

IMG_20190807_151812.jpg

IMG_20190807_151954.jpg

Viime viikolla olin vielä onneksi kävelyyn kykeneväinen, sillä silloin järjestettiin Sendain suurin vuosittainen yleistötapahtuma Sendai Tanabata matsuri! Tanabata on japanilainen kesäjuhla, jolloin juhlistetaan Vegan ja Altairin tähtien kohtaamista taivaalla ripustamalla toivelaattoja bambunoksiin. Kiinalaisperäisen tarina mukaan linnunradan valtiaan tytär ja mestariompelija Orihime sekä paimenpoika Hikoboshi toisensa kohtasivat ja avioon astuivat, mutta vihille päästyään heittäytyivät lemmen viemiksi ja aivan joutilaiksi, mistä linnunradan valtias suivaantui ja määräsi, että vastedes pariskunnan on tapaaminen toisiaan kerran vuodessa palkkiona raskaan työn raatamisesta.

Vanhassa japanilaisessa kalenterissa tanabataa vietettiin 7.7., mutta vanhan kalenterin seitsemäs kuukausi on nykyisin käytössä olevassa gregoriaanisessa kalenterissa elokuu, minkä vuoksi juhlan ajankohta vaihtelee alueittain. Sendaissa juhlaa vietetään vanhalla paikallaan vähän ennen obonia 6.-8. elokuuta, ja Sendain festivaali on koko Japanin tanabata-tapahtumista suurin: kävijöitä on kolmen päivän aikana yli kaksi miljoonaa. Yritykset, koulut ja erilaiset yhdistykset koristelevat kaikki keskustan katetut ostoskadut valtavilla käsintehdyillä paperikoristeilla, jotka vaihtuvat joka vuosi.

IMG_20190807_152426.jpg

IMG_20190807_152658.jpg

IMG_20190807_152713.jpg

IMG_20190807_152802.jpg

IMG_20190807_152944.jpg

IMG_20190807_153224.jpg

Harva tänne eksyy ja vielä harvempi jää, mutta sanonpa sen silti: Miyagi de igatta, onneksi päädyin Japanissa Miyagiin! Päätykää tekin, Tokioho kerkiää toisella kertaa! T. Touhoku-fani-87

IMG_20190807_153345.jpg

IMG_20190807_153445.jpg

IMG_20190807_153550.jpg

IMG_20190807_154652.jpg

IMG_20190807_154700.jpg

IMG_20190807_154735.jpg

IMG_20190807_155036.jpg

IMG_20190807_155128.jpg

IMG_20190807_155249.jpg

IMG_20190807_155403.jpg

IMG_20190807_155552.jpg

IMG_20190807_155626.jpg

IMG_20190807_155735.jpg

IMG_20190807_155742.jpg

IMG_20190807_155746.jpg

IMG_20190807_155850.jpg

IMG_20190807_164518.jpg

Matsurissa vierähti pari tuntia. Matsurimusiikki, kojumyyjät, idänselkovien kaskaat ja kadunvarressa viimeistä tuomiopäivää huutavat kristilliset saarnaajat kilpailivat desibeleistä. Yhdessä vaiheessa kännykkä näytti lämpötilan tuntuvan 43-asteiselta. Vaikka olenkin suuri Sendain ja matsurien ystävä, oli melkoinen helpotus päästä lopulta takaisin kotia riisipellon verrannolliseen viileyteen. Ensi vuonna taas uudet koristeet ja toivottavasti uusi entistä ehompi meikälaama!

Ei aina kotona

Bonsain ystävät

photo_2019-07-19_13-29-36.jpg

Varmaan joka viides keskustelu taloudessamme alkaa sanoilla tsugi hikkoshita toki ni, sitten kun joskus muutetaan. Sitten kun joskus muutetaan, ostetaan astianpesukone. Sitten kun joskus muutetaan, laitan röyhyvihvilästä (igusa) tehdyn maton. Sitten kun joskus muutetaan, husband ryhtyy sammal-bonsain harrastajaksi. Jälkimäistä varten kävimme taannoin keräämässä innoitusta aihepiirin näyttelystä.

Bonsai-näyttelyä varten matkasimme Marumoriin etelä-Miyagiin. Marumori on niin kuin mikä tahansa muu touhokulainen pitäjä: vuoret viheriöi, talot ränsistyy, hiljaista pääkatua tallustaa kyyryselkäinen mumma hilkku päässä. Asukkaita on vajaat 13 000 ja suunta laskeva: pelkästään viimeisen neljän vuoden aikana väki on vähentynyt tuhannella. Väestö kasvaa Japanissa enää Suur-Tokion alueella, Aichissa ja Okinawalla (Okinawalla on muuta maata matalampi elintaso ja korkeampi syntyvyys, Aichissa ja pääkaupunkiseudulla työ- ja opiskeluperäistä muuttoliikennettä). Täällä muualla todellisuus iskee päin naamaa, kun poistuu neonvaloista. Anoppilan vieressä toiminut eläkeläisten kokoustila lakkautettiin, koska kylässä ei riitä enää edes eläkeläisiä. Eipä meilläkään ole aikomustakaan asettua Sendain metropolialueen ulkopuolelle.

photo_2019-07-19_13-43-38 (2)

photo_2019-07-19_13-38-00.jpg

Näyttely järjestettiin Sairi-yashikin museossa. Museorakennus on entinen kauppiassuvun asuinkartano (=yashiki) ja rakennettu 1800-luvun puolivälissä. Ennätyssynkkä sadekausi pisteli parastaan, eikä paikalla ollut lisäksemme kuin yksi bonsai-gentlemanni ja kaatosateen pauhu katolla. Huoneissa tuoksui menneisyys ja Japani. (En ole muuten edelleenkään hankkinut kameraa, mistä johtuen kuvat ovat valotuksen osalta surkeita.)

photo_2019-07-19_13-41-29.jpg

photo_2019-07-19_13-38-23.jpg

photo_2019-07-19_13-37-19.jpg

photo_2019-07-19_13-40-10.jpg

Bonsain lisäksi museossa oli näytillä Saitoun kauppiassuvun esineistöä ja vaiheita. Ilmeisesti kauppiassuku oli kartuttanut omaisuutensa kehräämällä ja myymällä silkkiä, mikä selitti lukuisat kissa-aiheiset tilpehöörit matkamuistopuodissa. Kissat pyydystivät silkkiperhosen toukkia uhkaavia rottia, ja kuulemma Marumorissa onkin koko maan suurin keskittymä kissoille omistettuja pyhäkköjä. Väitteen todenperäisyydestä en kyllä menisi takuuseen, Japanissa kun voi sanailla varsinkin matkailuesitteissä vaikka ja mitä, kunhan muistaa päättää lauseen to iwarete imasu, sanotaan. ”Kauhava on paras paikka maailmassa” on härski väite. ”Kauhava on paras paikka maailmassa, sanotaan” on fakta niin kauan kun jossakin on joku niin sanomassa.

Silkin jälkeen Saitout olivat siirtyneet valmistamaan muun muassa soijakastiketta sekä misoa, josta muistona oli 80 vuotta vanha kovettunut miso vitriinissä. Suku kuitenkin menetti maansa sodan jälkeisessä maareformissa ja ajautui vararikkoon, ja nyt heidän tiluksillaan käy random kauhavalainen bonsaita katselemassa.

photo_2019-07-19_13-37-08.jpg

photo_2019-07-19_13-36-30.jpg

photo_2019-07-19_16-02-12.jpg

Yhdessä rakennuksista oli esillä joitakin sodasta selvinneitä suvun vanhoja leluja, jotka olivat samalla aikamatka armaan husbandin lapsuuteen. Husband varttui kolmen sukupolven huushollissa (kuin myös minä ja aika moni luokkatoverini 90-luvulla Pohojammaalla, että itselleni ei ole edes erityisen vieras saati eksoottinen tämä järjestely). Muarinsa askarteli näitä tässäkin postauksessa vilahtavia roikkuvia koristeita (tsurushi kazari) ja perinteisiä palloja (temari) sekä lipastoja (tansu). Faari puolestaan oli kunnostautunut perinteisen leijan (tako) tekijänä ja väänsi kuulemma husbandille monen monta leijaa, joihin husband sai maalata mieleisensä kuvat.

photo_2019-07-19_13-35-09.jpg

photo_2019-07-19_13-34-18.jpg

photo_2019-07-19_13-34-37.jpg

photo_2019-07-19_13-33-46.jpg

photo_2019-07-19_13-32-35

Paluumatkalla tuulilasinpyyhkijä työskenteli raivokkaasti. Joskus sadesumussa vilahti punainen torii-portti. Vedettiin tirsat kaupan parkkipaikalla. Illalla kaivelin laukkua syödäkseni oman osani matkamuistoksi ostamastamme kissakuvioidusta dorayakista. Vaan joku oli jo syönyt omansa ja vaimonsa osan. 😦

Siiri: Futari no dorayaki dattanjanaino (eikö se ollutkaan meidän yhteinen dorayaki)
Husband: Watashi mo sou omotteimashita (niin minäkin luulin)

Sen pituinen se!

Ei aina kotona

Kukat ja kuulumiset

No niin. Jo joutui armas aika. Kukkineet ovat kirsikat, sinisateet ja atsaleat. Toppatakki on littanoitu kutistuspussiin ja savipata sullottu kaapin perukoille. Kynnenalus on viheriä anopin sokeriherneiden perkaamisesta. Riisipelloilla solisee vesi, illan tullen sammakoiden kurnutus kantautuu tienpäästä.

Parvekkeella on ruukkupuutarha ja yhdessä ruukussa hortensia sadekauden iloksi. Vielä se on pieni ja vaatimaton, mutta ehkä vuosikymmenen päästä siitäkin on tullut komia. Menin puutarhakauppaan ostamaan toista petuniaa, kun silmääni osui hortensian taimi. Olen haaveillut hortensiasta vuosikaudet, mutta se on tuntunut liian kauaskantoiselta päätökseltä Suomen ja Japanin välitilassa. Siinä puutarhaosastolla tein pikaisesti päätöksen, jonka alitajuntani on tehnyt jo kauan sitten. Soviteltiin hortensiaa eri ruukkuihin ilta-auringon valossa.

Nyt minulla on hortensia. Aion pysyä täällä sitä katselemassa.

_MG_3268.JPG_MG_3261.JPG_MG_3273.JPG

Kaikenlaista on ollut tässä kuulkaas! Kännykkäkin lensi niin komiassa kaaressa, että tehdasasetuksiin oli minun palaaminen ja kaikki viime kuukausien kuvat pyyhkiytyivät siinä rytäkässä. Tähän postaukseen kaivelin kuvat husbandin kameran muistikortilta.

Näistäkin sakura-kuvista on aikaa. Käytiin junalla etelä-Miyagissa Oogawarassa pällistelemässä. Sinne köröttelee Sendaista puolessa tunnissa. Puita on joen varrella 1200 kappaletta 8 kilometrin pituisella reitillä eikä Miyagi ole turistien ykköskohde muutenkaan, joten heinikkoon mahtui hyvin kieriskelemään. Neulepaitani hukkui ja löytyi matkalla ja loppuvaiheessa hieman koetteli kun wc-hätä oli melkoinen ja husband se vain halusi jalkautua pöpelikköön kuvaamaan fasaania, mutta muuten sujui vailla suurempia kommelluksia tämä ekskursio.

_MG_3291.JPG_MG_3292.JPG_MG_3293.JPG_MG_3302.JPG

Samaa ei kyllä voi sanoa taannoisesta golden week -reissustamme. Rohkenimme lähteä aina Tochigiin saakka Ashikaga Flower Parkin sinisateita katselemaan. Menomatka kesti ruuhkissa seitsemän tuntia. Fukushimassa tunnelma oli vielä korkealla, ja mikäs siinä oli körötellessä kun vuorilla oli lunta ja villisakurat vielä täydessä kukassaan, mutta Kantoun puolelle päästyämme alkoi usko horjua. Vettäkin tuli kuin saavista ja niin saivat jäädä suunnitelmat iltavalaistuista sinisateista. Ostimme paikallispuodista viisi punasipulia ja ajoimme suoraan budjettihotellillemme Isesakin kaupunkiin Gunmaan, joka myös Japanin vähiten vetovoimaisena prefektuurina tunnetaan (Miyagi porskutteli muuten viime vuonna vetovoimaisuuslistan sijalla 14, woohoo).

Hotellilla lähetin kankeita bisnessähköposteja ja kuumottelin pestiäni Shichigahaman Suomi-festivaalilla. Televisiossa analysoitiin uuden keisarin puhetta. Täällä on sikäli ristiriitainen tilanne, että epäsuosittu pääministeri kavereineen on kovan luokan nationalisti ja havittelee paluuta amerikkalaismiehitystä edeltäneeseen aikaan jumalallisine keisareineen, kun taas kansan suosima keisari on paljon lukenut, kansainvälisesti suuntautunut pasifisti, joka ei ole lainkaan innostunut keisarikiihkoilijoiden kaavailemasta maailmanjärjestyksestä.

Sateen laannuttua käytiin paikallisessa marketissa turisteina, koska husband halusi tietää, mitä kaloja syödään prefektuurissa, jolla ei ole ollenkaan rantaviivaa. Äimistyksemme oli suuri, kun altaassa oli kala Tottorista. Täällä Miyagin merillä kaikki kalat ovat joko kotopuolesta tai Hokkaidolta, joten länsi-Japanista tuotu kala oli meille asia uus. Kala-allas oli muutenkin melko pieni. Poissa olivat hoya- ja simpukkatynnyrit tofuhyllyn vierestä haisemasta. Lihahylly sitä vastoin oli paljon pidempi kuin omassa lähimarketissa.

_MG_3294_MG_3303.JPG_MG_3352.JPG_MG_3322.JPG

Kakkospäivänä päästiin jopa puistoon sinisateiden sekaan, mutta niin pääsivät miljoona muutakin henkilöä. Itse kun kuulun siihen kansanosaan, joka mieluummin kuuntelee vaikka yksin pimeässä huoneessa Tapani Kansaa kaksi tuntia kuin viettää tunnin heikossa hapessa väkijoukkoon liiskaantuneena, jäivät mieleeni kukkapuistoa paremmin lopulta vuorilla kukkivat villit sinisateet, jotka vilisivat kotimatkalla auton ikkunassa kuin violetit parrat. Otin opikseni enkä toiste ehdota minkään sortin matkailua golden weekille.

Väkimassoista ja matelevista autoletkoista huolimatta oli kuitenkin varsin mielenkiintoista päästä piipahtamaan sisämaan pätsissä! Saitaman Kumagaya kivenheiton päässä Isesakista komeilee kesä toisensa perään helle-ennätysten kärjessä, ja nyt tiedän miksi. Oli toukokuun alku, mutta hellettä oli jo 27 astetta. Ilma oli paksua eikä liikkunut mihinkään, koska joka suunnassa oli vuorijonon muodostama seinä.

_MG_3323.JPG_MG_3320.jpg_MG_3334_MG_3341_MG_3350.JPG_MG_3351.JPG_MG_3353.JPG

Menetin kaikki kevätkuvani. Vaan eipä sillä kai lopulta ole väliä. Kevät tulee aina takaisin.

_MG_3357.JPG_MG_3360.JPG_MG_3371.JPG_MG_3374.JPG_MG_3375.JPG_MG_3378.JPG_MG_3379.JPG_MG_3380.JPG_MG_3382.JPG_MG_3386.JPG_MG_3393.JPG_MG_3394.JPG