Rakkaat sponsorit ja kyläläiset,
Huhheijakkaa! Ny o kuuma! Rukoilijasirkka, herhiläinen ja pienen lepakon kokoinen ritariperhonen temmeltävät pusikossa ikkunan takana. Jos heidän touhujaan silmä kovana seurailee, niin ei tule katsahtaneeksi poloiseen pikkupetuniaani, joka nuupahti ennätyskolean sadekauden huomassa kuin märkä nakki Kauhavan torilla. Rauha hänen muistolleen.
Tämän postauksen kuvat otin muuten ajat sitten sadekauden vielä ahkeroidessa yllämme. Kävin tänäkin vuonna Kita-Sendaissa Shifukujin temppelillä hortensioita katselemassa. Sendai on vanha linnakaupunki, mitä ei keskustan alueella enää niinkään huomaa, mutta Kita-Sendaissa on jäljellä linnakaupungin sokkeloista tunnelmaa. Kadut ovat kapeita ja mutkittelevia, mutta rakennusten lomasta pilkistävät vuoret ja sata metriä korkea Sendai Daikannonin vitivalkea buddhalaispatsas. Alueella on useita Sendain perustanutta Date Masamunea varten rakennettua tai Daten itsensä rakennuttamaa temppeliä ja Rinnoujin temppelipuutarha. Turisteja ei ole nimeksikään. Shifukujin hortensiapuutarhassa oli lisäkseni ehkä viisi muuta tyyppiä, vaikka sisäänpääsy on täysin ilmainen.
Mutta takaisin nykyhetkeen! Sadekausi loppui Touhokussa pari päivää sitten, ja sen jälkeen tuli taas tämä järjetön kuumuus. Eilen Sendaissakin mitattiin 37 astetta, mikä ei ole suuri ilonaihe näillä ilmankosteuksilla, jotka saavat kuumuuden Japanissa tuntumaan monin verroin tukalammalta kuin Euroopassa: katsoin, että esimerkiksi Madridiin on luvattu 37 astetta, mutta siellä ilmankosteus on vain 20%, kun taas täällä lämpötila on mittarissa sama mutta ilmankosteus aina yli 60% ja tuntemus siksi ihan toista luokkaa. Tuntuu kuin kävelisi kasvihuoneessa, jossa on järjestetty Vesa Keskisen toimesta grillauksen maailmanmestaruuskisat. Niin että ny ei nautita.
Olen viettänyt vuodesta 2012 kaikki elokuuni Japanissa, joten näin kahdeksannella yrittämällä luulisi jo tottuneen edes hitusen, mutta ilmastokriisin takia meno käy vuosi vuodelta hikisemmäksi. Joskus taannoin olin vielä huhhuh kun Kumagayassa mitattiin 38 astetta, nyt Miyagissa hätyytellään samoja lukemia ja Kumagayassa painellaan yli 41 asteessa. </3____</3
Vaan ei niin huonoa ettei jotain hyvääkin! Luulisin. Maemuki maemuki. Tuulikello helisee, ja aamusella olin kuulevani kaskaan jo vähäsen lurittelevan. Muualla maassa ne varmaan huutavat jo olemassaoloaan pitkät päivät, mutta tänne Touhokun kolkkaan kesä tulee hitaammin ja talvi nopeammin. Miyagissa on tukalaa, mutta sentään en ole Tokiossa, jossa kaupunkisaarekeilmiö piinaa eikä riisipellolla suhise. Keväisin Tyynenmeren vimmainen viima käy silmiin ja sieluhun, mutta näin elokuussa se on ystäväni ja kylänmieheni.
Eloani helpottaa myös, että käännän tällä hetkellä japania kotoa käsin enkä siksi joudu kiskaisemaan ylleni jakkupukua ennen asettumistani sorvin ääreen täällä konservatiivisten pukukoodien keisarikunnassa. Husband vetää jalkaansa puvunhousut ja nahkakengät ennen kuin lähtee veivaamaan kohti toimistoa 35 asteen helteessä punaisella pyörällämme. Pyörä ostettiin alun perin minun käyttööni, mutta husband on ominut sen ja väittää kiven kovaan, että penkki ei ole hälle liian matalalla tai koko pyörä muutenkaan liian pieni, vaikka olen siis 153 cm ja husband 179 cm. :—D Täällä on tapana pitää pyörien istuimet muutenkin niin matalalla, että kansa polkee jalat koukussa. Lisäksi pyöristä puuttuu jalkajarru, ja käsijarrun käyttäminen on itselleni ikuinen ongelma, koska minulla on niin sintti käsi (olen ostanut Tokmannista 6-vuotiaiden hanskat ihan omaan käyttööni). Japanilaiset pyörät eivät siis kaiken kaikkiaan ole lemppareitani, mutta Helkama ei ikävä kyllä ole mahtunut matkalaukkuuni, joten Hana-saniksi nimeämämme pyörä on vain hyväksyttävä osaksi todellisuuttani.
To iu wake de, sonde motte, jolkottelenpa tästä kanistereineni marketin vesipisteelle, kun ei tuolta meidän kraanasta saa näillä helteillä kuin taskulämmintä tavaraa.
