Yleinen

Hyvästi, Heisei

Räntää tulee taivaan täydeltä. Tokiolaisten hanami-piknikuvat tuntuvat hyvin kaukaisilta täällä kohmeisella riisipellolla, jossa kymmenen metriä sekunnissa puhaltava vastatuuli kahisuttelee toppatakkia. Täälläkin sakuran pitäisi puhjeta kukkaansa viikon sisällä, mutta tällä hetkellä maisema ja säätila on sellainen, että melkein odotan ala-asteen opettajan kurkkaavan postiluukusta patistaakseen hiihtämään. Kyllä pohojalaane hiihtää ainaki pääsiääsehe. Ja mihinei latua oo nii senkus teköö joutesnansa. Tualaha sullon pelloot ja kaks jalakaa siihe tarkootuksehe, suksen vualoo vaikka petäjästä. Nuavvaa!

Vanha pyyhe alkoi haista. Husband ajattelee, että jokaisessa pyyhkeessä asuu pyyhkeen henki — silloinkin, kun pyyhe on ostettu Seinäjoen Citymarketista. Kun jotain heitetään pois, se tehdään hartaudella. Hyviin tapoihin kuuluu osoittaa esineiden hengille kiitollisuutta yhteisistä vuosista. Husbandin mieliksi pesin pyyhkeen 60 asteessa ja viikkasin sen nätisti viimeistä matkaansa varten. Husband hyvästeli pyyhkeen ja kehotti tekemään samoin. Asa iu kara, sanon aamulla. Ja sitten unohdin koko asian ja tuolla se pyyhe on edelleenkin niillä sijoillaan.

Olen muuten havainnut, että minun on erityisen hankala heittää pois Suomesta tuomiani tavaroita, vaikka olisivat kuinka nukkaisia haisuleita. Ei sitä ihan joka päivä pääse Citymarkettiin! Kesällä astiankuivausalustaan ilmestyi homepisteitä. Marinoin kohdan valkaisuaineessa ja jatkoin alustan käyttämistä, onhan se kuitenkin homeboy Clas Ohlsonilta. Vielä on siis totuttelemista tässä uudessa elämänvaiheessani. Viihtymiseni on tällä hetkellä ihan hyvällä tolalla, mutta on se silti melkoinen muutos, kun ei enää olekaan Citymarketia näköpiirissä, kuulkaas!

Mistä pääsemmekin otsikkoon.

Kuukauden päästä Japanissa vaihtuu keisari. Japanin keisarihuone on pisimpään yhtäjaksoisesti hallinnut suku koko maailmassa. Minkäänlaista poliittista valtaa keisarilla ei nykypäivänä tietenkään ole, vaan asema on täysin symbolinen. En ole perehtynyt eurooppalaisiin hoveihin iltapäivälehtien lööppejä ja televisiohäitä syvemmin, mutta rohkenen väittää, että japanilaisilla on hyvin erilainen suhde keisariinsa kuin ruotsalaisilla Carl Gustaviin.

Jokaisella kansalla on omat symbolinsa. Suomalaisilla on sisu ja talvisodan henki. Japanilaisilla on keisari. Natsume Sousekin Kokorossa minä-kertojan isä iloitsee, koska hänellä on sama munuaisvaiva kuin itse keisarilla. Japanin antauduttua toisessa maailmansodassa keisari luopui jumalallisen perimänsä myytistä, mutta eihän myytti tai kokemus katoa parissa sukupolvessa. Virallisessa diskurssissa keisari ei ole jumalallista alkuperää, mutta jossakin kansakunnan syvän muistin hämyssä on vähän kuitenkin. Muutama vuosi sitten anoppi sai lahjaksi keisarin kuvakalenterin. Lahja muuttui kuitenkin painolastiksi anopin tajuttua, ettei voi koskaan heittää kalenteria pois, siinä kun on keisarin kuvia. Niinpä anopilla on nyt 12 kappaletta keisarin kuvia piirongissa.

Keisarin rooli on elinikäinen. Koskaan aikaisemmin ei keisari ole luopunut asemastaan eheroon taharoon. Nykyinen keisari on kuitenkin koko hallintokautensa ajan ollut muutenkin oman tiensä kulkija. Vuosisatojen ajan keisari oli eteerinen hahmo, joka istuu hovissaan Kiotossa runosuontaan hieromassa eikä näyttäydy saatika jalkaudu kansan pariin. Kokorossa minä-kertojan isä iloitsee munuaistuskastaan, koska se tuo hänet lähemmäksi keisaria norsuunluutornissa. Nykyinen keisari sitä vastoin on ottanut etäisyyttä edeltäjiensä perintöön ja profiloitunut kansanmiehenä. Keisaripari on runoilun ohessa kiertänyt maita ja mantuja kansaa tapamaamassa. Tsunamin jälkeen keisari tuli visiitille touhokulaisille hätämajoituspisteille, mikä oli täysin ennenkuulumatonta.

Pahennustakin on koko kansan keisari onnistunut herättämään muun muassa viittaamalla keisarisuvun korealaiseen perimään ja viemällä vihille tennisparinsa Michikon, jolla ei ole tippaakaan aatelista verta, ja joka on vieläpä katolisesta perheestä. Keisarin äiti oli avioliiton kärkkäimpiä vastustajia kulisseissa, ja paineen alla Michiko kärsi vuosien varrella lukuisia hermoromahduksia esimerkiksi menettäen äänensä pariinkin otteeseen kuukausiksi kerrallaan.

Viimeisessä syntymäpäiväpuheessaan joulukuussa keisari lausui kyynelsilmin näin:

明年4月に結婚60年を迎えます。結婚以来皇后は、常に私と歩みを共にし、私の考えを理解し私の立場と務めを支えてきてくれました。--振り返れば、私は成年皇族として人生の旅を歩み始めてほどなく、現在の皇后と出会い、深い信頼の下、同伴を求め、爾来この伴侶と共に、これまでの旅を続けてきました。天皇としての旅を終えようとしている今、私はこれまで、象徴としての私の立場を受け入れ、私を支え続けてくれた多くの国民に衷心より感謝するとともに、自らも国民の一人であった皇后が、私の人生の旅に加わり、60年という長い年月、皇室と国民の双方への献身を、真心を持って果たしてきたことを、心から労いたく思います。

Huhtikuussa koittaa 60. hääpäiväni. Koko avioliittomme ajan keisarinna on kulkenut rinnallani, ymmärtänyt ajatukseni ja tukenut minua asemassani ja velvollisuuksissani. — Kohdatessani keisarinnan matkani täysi-ikäisenä kruununperillisenä oli vasta alussa. Syvän luottamuksen vallitessa hän on kulkenut kanssani koko tämän matkan. Nyt matkani keisarina on päättymässä. Vilpittömästi kiitän kansalaisia, jotka ovat hyväksyneet asemani symbolina ja tukeneet minua kaikki nämä vuodet. Samalla olen koko sydämestäni kiitollinen keisarinnalle, joka kohdatessamme oli itsekin tavallinen kansalainen. 60 pitkän vuoden ajan hän on tehnyt kanssani elämän matkaa omistautuen sekä keisarihuoneelle että kansalaisille.

Käännös by meikämatami.

Keisarin vaihtuessa Japanissa vaihtuu aikakausi. Nykyisen keisarin hallintokauden nimi on Heisei (平成, lausutaan heesee). Kalenterissa eletään Heisei-vuotta 31. Itse ehdin putkahtaa maailmaan edellisen keisarin hallintokauden viimemetreillä ja kirjoitan siksi japanilaiseen lomakkeeseen syntymävuodekseni Shouwa 62, mutta esimerkiksi ensimmäisenä Heisei-vuonna syntynyt husband kuuluu siihen sukupolveen, jolle Heisei on koko tähän saakka eletty elämä.

Salainen toimikunta on pitkään pähkäillyt nimeä Heisein seuraajalle. Tänään nimi julkistettiin: toukokuussa koittaa uusi aika, ja ajan nimi on Reiwa (令和). Kaikki edelliset 247 keisarillista kautta on nimetty klassisten kiinalaisten tekstien mukaan, mutta nyt perinne katkeaa: Reiwa on löydetty vanhimmasta japanilaisen runouden kokoelmasta Man’youshuusta, mitä voitaneen pitää tietynlaisena voittona nykyiselle kansallismieliselle hallitukselle. Rei viittaa japaninaprikoosin kukkien tuomiin hyviin viboihin, wa harmoniaan.

Shouwa-keisarin hallintokaudesta on tullut samanlainen käsite kuin ennen vanhaan Suomessa. Silloin ennen vanhaan Shouwa-kaudella kun kaikki oli paremmin ja nuoruuskin kultainen. Nyt myös Heisei on jäämässä historiaan. Ilmapiiri on jännittynyt. Kevät kasvaa kohisten. Kohta keisari jättää valtaistuimen. Kukaan ei tiedä, miltä se tuntuu, koska sitä ei ole ennen tapahtunut. Koittaa uusi aika. Sen ajan nimi on Reiwa, eikä kukaan tiedä, mitä se pitää sisällään.

Ja jossain siellä historian kääntyvän sivun laidalla on yksi suomalainen maahanmuuttaja elon polkua jolkottelemassa.

photo_2019-04-01_19-30-40
Tuokoon tämä japaninaprikoosipuu hyviä viboja kaikille.
Yleinen

Aikoja

photo_2018-10-31_17-17-31
Meillä on ollut halloween syyskuusta saakka.
photo_2018-10-29_00-45-20
Kakia piisaa!
photo_2018-10-29_00-47-22
Tältä täällä näyttää.

Hulivilihei! Kohta on marraskuu! Mikä tarkoittaa, että oon ollut täällä kokonaista kolme kuukautta. Vaihdoin Spotifyn maa-asetukset Japaniin päästäkseni husbandin family planiin, nyt oon kai sitten virallisesti ulkosuomalainen! Sanomme Japanin Spotifya Sakoku Spotifyksi, kun melkein mikään japanilainen humppa ei oo kuunneltavissa ulkomailla, mutta osataan sitä nähtäväksi koti- ja ulkomaassakin, sillä niin vain katosi Edu Kettusen Taivaansinen BMW ja Mount Eerien Real Death tallennetuista kappaleista tänne saarelle loikattuani. 😦 Toisaalta nyt Happii endon Shin shin shin on minulla tallennetuissa kappaleissa; toukakoukan sanoi Full Metal Alchemist kun maa-asetuksia vaihtoi! (Kirjoitin muuten ensin vaihti ja mietin tovin, mikä lauseessani on vialla. Äidinkieleni rapistuu kuin sipsi työpöydän alla.)

Elo lipuu uomissaan. Tempaisin tuossa yksi päivä Netflixistä Ossan’s love -nimisen sarjan kaikki seittemän jaksoa, jotta tiedän näin puoli vuotta jälkikäteen, mistä tässä tässä maassa puhutaan. Sarja oli melkoisen meme, mutta niin on japanilainen tv-romanssigenre ylipäätäänkin. 😀 Itseäni ilahdutti, kuinka mukaan oli saatu kaikki genren vakiokliseet sukupuolirooleista välittämättä: töytäisyn aiheuttama käsien osuminen toisiinsa, kuumeesta pökertyminen, riisivellin keittäminen kuumeiselle mielitietylle, vanhempien tapaaminen, päähenkilön yllättävä muodonmuutos homssuisesta verkkarijampasta unelmien prinssiksi/prinsessaksi (tämä johtaa aina siihen, että kilpakosijan on kohdattava salatut tunteensa), epäonniset lemmentunnustukset kuunvalon heijastuessa veteen ja tietenkin tärkeimpänä kohtaus, jossa päähenkilö hylkää kilpakosijan alttarille tai jonkun toisen häihin ja lähtee häätamineissa tuli perseen alla pinkomaan pilvenpiirtäjien lomassa niin kovaa että kenkäkin lentää jalaasta ennättääkseen huutamaan todelliselle syömmenvalitulleen palavat tunteensa sillalta tai tien toiselta puolelta vain hetkeä ennen kuin on liian myöhäistä.

Tähän saakka sarja oli viihdyttävä meme. Sitten koittivat viimeiset sanat, jotka iskivät minuun kuin tuhat volttia! Ne eivät olleet aishiteru tai daisuki tai ai rabu yuu. Ne olivat nnawakeneedarottsuuno (=no ei helvetissäkään). Unohtakaa ranskat ja italiat, japani on lemmen ja romanssin ja kaiken hyvän kieli ja ken on toista mieltä ei ymmärrä hyvän päälle! Ttsuuno!

photo_2018-10-23_12-10-56
Naamani.
photo_2018-10-28_18-47-04
Kiisu.
photo_2018-10-29_00-47-44
Toinenkin kiisu.
photo_2018-10-29_00-45-46
Heppakin täältä löytyy.

Mulla on tällä hetkellä menossa ihan mukava kausi Japanin ja japanin kanssa! Aina muutaman kerran vuodessa käy nakertamaan, miksi joudun koko avioliittonikin tällä kielellä elämään ja kuinka paljon helpompaa olisikaan, jos ympärilläni puhuttaisiin pohojammaata. Mutta nyt ei ole sellainen mielentila. (Mulla on kyllä kuukauden sisään tulossa avioliittomme kunniaksi sukukekkerit, joissa joudun japaniksi jonkun puheen tempaisemaan ja silloin saattaa olla toinen ääni kellossa. Karaokevetokin pitäisi tätä koitosta varten harjoitella.) Oltiin yksi päivä husbandin kanssa salarymanien kaupassa uutta pukua katselemassa. Pidin suuni supussa pukumiehen esitellessä valikoimaansa, koska tietämykseni miesten puvuista on nolla eikä viiden samanlaisen raidan tiivis vertailu kiehtonut minua. Husbandin kamppaillessa pukukopissa ryhdyin aikani kuluksi hälle ihan muista aiheista jorisemaan, minkä johdosta pukumies lähes repi puvunhousunsa, hän kun oli olettanut, että en japania osaa, ja oli äimän käkenä näistä skilleistäni. Seurasi perinteinen miten tämä on mahdollista -keskustelu, jotka aina välillä ärsyttävät minua, kun en ihan eilen tai edes viime vuonna japanin opintojani aloittanut. Osaan japania koska opiskelin ahkerasti. Nyt olen kuitenkin päättänyt ottaa toisenlaisen suhtautumisen asiaan! Kehukaa vaan! Meikähiirihän on suorastaan nero!

Toisinaan neronkaan muisti ei silti pelaa. Samaisena iltana yritimme husbandin kanssa Googlata, kuka on säveltänyt Boléron, mikä oli hankalaa, kun emme saanet päähämme edes sävellyksen nimeä. Husbandin mielestä sävellys oli ehkä Pomodoro. Omasta mielestäni se oli mahdollisesti Broileri.

photo_2018-10-31_17-17-58
Pukumies tarjosi teet.
photo_2018-10-31_17-16-35.jpg
Ylimääräisten hanpen-kalakaakkujen laittaminen odeniin ei ollut neronleimaus.
photo_2018-10-31_17-18-50.jpg
Husband tuli keskellä yötä töistä mukanaan kaksi elävää rapua. Kiljuin kauhusta.

Eräänä täyden kuun iltana hampaiden pesun jälkeen kävimme seuraavanlaisen keskustelun:

Siiri: Mulla on yli sata rattata candya, mitä edes teen näillä!!!
Husband: Mulla on yli tuhat.
Siiri: Oho!!
Husband: Se johtuu siitä, että vaimoni on rotta. =)

Japani, tuo romantiikan maa ja kieli!

Yleinen

Märkää

 

photo_2018-10-10_18-44-50
Ropisoo.

Sendaissa sataa. Kääriydyn vilttiin, vaikka ulkona onkin Googlen mukaan vielä 18 astetta. Ilmastointilaite hurisee nurkassa, mutta varmaan puolet sen puhaltamasta lämmöstä karkailee ikkunasta. Sirkkojen öinen metelöinti on vaimennut, mutta toisinaan auringon painuessa mailleen riisipellon yllä parveilee hanhia, jotka palaavat Miyagiin talvehtimaan Izunuman lammelle. Siksi tähän aikaan pohjoisesta puhaltavaa tuulta kutsutaan nimellä kariwatashi (雁渡し), hanhien ylitys.

Viikonloppuna oli lämmin. Husband putsasi pyörää pihalla. Kuikuilin tilannetta parvekkeen kaiteen yli, kun anoppi pyyhälsi nurkan takaa tuomaan jättikulhollisen keittämäänsä kastanjariisiä matkallaan onseniin. Kastanjat anoppi oli kerännyt kotipihasta. Tuli puheeksi, että en ole koskaan kerännyt kastanjoita, ja minulle se on eksoottista puuhaa. Eihän niitä edes kasva Suomen korkeuksilla! Husband oli tästä ihmeissään, hälle kastanjoiden poiminen kun oli lapsuuden jokasyksyinen puuha: lapset keräsi, isovanhemmat valmisti. Mitään lastenleikkiä kastanjoiden poiminen ei silti ole; se on vähän kuin vihaisia siilejä käsittelisi. Silti haluaisin sitä kokeilla.

Husband haluaisi käydä puolukassa. Se kun olisi eksoottista.

photo_2018-10-10_18-44-43
Tämä on sateenvarjoyhteiskunta.
photo_2018-10-10_18-18-50
Silti itse käytän sadetakkia! Tukkani kaipaa saksia kuin Timo Soini keskiaikaa.

Eilen lompsin vesilätäköiden halki paikallisvirastoon. En jaksa edes yrittää muistaa, monesko virastovisiitti se oli tälle vuotta. Asiointiin meni viisi minuuttia, matkoihin kymmenen kertaa enemmän. Tarvitsin asukastodistuksen, josta näkyisi paikallinen henkilötunnukseni, kun en ole vieläkään saanut sitä postissa, ja se vaadittiin yhteen toiseen paperiin. (Täällä otettiin muutama vuosi sitten käyttöön mai nambaa -henkilötunnusjärjestelmä, mutta mitään hyötykäyttöä sille ei vielä ole keksitty.) Matkalla saatoin jupista, kuinka Suomessa tämäkin olisi hoitunut kirjautumalla maistraatin sivuille. Toisaalta kai näihinkin juttuihin voi olla monta näkökulmaa. Itseäni ärsyttää, kuinka monimutkaiseksi kaikki on täällä tehty ja kuinka tieto ei liiku virastosta toiseen; Suomen itsenäisyyspäivänä ranskalainen tuttavani ei pitänyt valtiolta saamaani virallista tekstarionnittelua mieltä lämmittävänä, vaan ilmaisi huolensa siitä, että valtiolla on puhelinnumeroni.

photo_2018-10-10_18-44-46
Japanin syksyssä on kivaa, että se kestää kauan ja siihen kuuluu kukkia.
photo_2018-10-10_18-44-42
Pysähdyin ottamaan tämän kuvan jonkun kotiportista. Toivottavasti minusta ei nyt huhuta sinä kumitakkisena hiipparina.

Tänään tein virheen ja lukaisin jonkun Japanissa asuvan amerikkalaisen syrjintäkokemuksia työmarkkinoilla. Olen bannannut genren itseltäni, koska se aiheuttaa minussa epätoivon alhon ja masentelureaktion. Tällä tyypillä on vaikeaa, omatkin yritykseni ovat siis varmasti tuhoon tuomitut! Vaikka eipä tässä nykyisessä elämäntilanteessani varsinaista huutavaa hätää tai pikaista tarvetta menestysputkeen sujahtamiseen edes ole. Emme näe nälkää (tehtiin kahtena päivänä jopa tuontitavarakaupasta ostettuja tortilloja ja kuunneltiin samalla meksikolaista humppaplaylistia, mikä oli superkivaa vaihtelua ainaiseen riisin puputtamiseen), ja kielen hanttihommiakin on sen verran, että voin ostaa paperikaupasta kivan koristeen miettimättä sen vaikutuksia lompsalleni. Olen ollut Japanissa kaksi kuukautta. Ei kai kukaan edes vaadi, että siinä ajassa olisin kukoistavan imperiumin ympärilleni luonut. (Paitsi minä itse toisinaan. Ja varmaan myös Sipilän Juha, mutta elinpiirini on tällä hetkellä hänen näppiensä ulottumattomissa.) Hissuksensa! Husband lukaisi yksi päivä fanficiini tulleita kommentteja ja sanoi, että jospa ryhtyisit Shiiri sittenkin kirjalijaksi. 😀

photo_2018-10-05_20-03-14
Ostin kivan koristeen paperikaupasta.