Ei aina kotona

Ainakin miljoona miljoona kuvaa Matsushimasta

Keskiviikkona Japanissa alkoi kalenterin mukaan talvi. Talven ensimmäisenä päivänä lännempänä mitattiin 25 astetta, Tokiossa kaskaat kaivautuivat hämmentyneinä maanalaisista kammioistaan, ja täällä Touhokussakin sain soimata itseäni siitä, että olin iskenyt lakin päähäni. Ilmasto on muuttunut.

Talven ensimmäisen päivän kunniaksi tein extempore-ruskareissun 15 minuutin päähän Matsushimaan. Taivas oli pilvinen ja ilma tuntui siltä kuin koko maailma olisi kääriytynyt hikiseen huopaan.

Hikisestä huovasta huolimatta Matsushima on tähän aikaan vuodesta Miyagin suosituin turistirysä, koska talvi on osterin ystävien juhla-aikaa. Miyagi on Japanin toiseksi suurin osterin tuottaja Hiroshiman jälkeen, ja Matsushima on Miyagin osterikaupunki. Yritettiin varata loppukesästä Matsushimasta sukujuhlia varten majataloa marraskuulle ja saatiin vastaukseksi, että osteriaikaan yöpyäkseen varaus pitäisi tehdä vuoden etukäteen (me tarvittiin kylläkin kahdeksan huonetta, yksittäisiä huoneita varmaankin irtoaa lyhyemmälläkin varoitusajalla). Ostereiden lisäksi Matsushimassa on kuuluisa saaristonäkymä, jokunen maineikas ruskapuutarha ja Touhokun tärkein zen-temppeli Zuigan-ji. Kylänraitti on miyagilaiseen tapaan säiden pieksemä; jos Matsushimassa jokin välkehtii, se ei oo ainakaan rakennuksen seinä.

Mitä tästä retkestäni kertoisin, kysyjille vastaisin. En tiärä! Oon varmaan ennenkin maininnut, että en oo kiinnostunut matkablogeista tai sellaisen pitämisestä, ja nykyisin on toisinaan hankala keksiä jutunjuurta kun jokainen riisipallo ja vessanpönttö ei vaan tunnu raportoimisen arvoiselta. Ja kun sijaintini on tämä Miyagi, jonne ei matkusta ikinä kukaan. :DD

Ratkaisuna en kerro mitään! Vielä pitäisi ahkerasti töihomma naputella ennen kuin husband palaa työmatkaltaan Tokiosta mukanaan tilaamani tuliainen (masu no sushi……… En ole vieläkään päässyt yli Toyamasta.). Niin että lätkäisenpä nämä kuvat tähän ja poistun takavasemmalle. Sayonara!

 

photo_2018-11-09_01-46-05photo_2018-11-09_02-51-01photo_2018-11-09_02-51-23photo_2018-10-17_16-34-52photo_2018-11-09_01-30-28photo_2018-11-09_01-31-52photo_2018-11-09_01-32-21photo_2018-11-09_01-32-34photo_2018-11-09_01-32-41photo_2018-11-09_01-32-47photo_2018-11-09_01-34-20photo_2018-11-09_01-35-01photo_2018-11-09_01-35-32photo_2018-11-09_01-57-19photo_2018-11-09_01-37-14photo_2018-11-09_01-37-27photo_2018-11-09_01-37-44photo_2018-11-09_01-38-15photo_2018-11-09_01-38-59photo_2018-11-09_01-40-44photo_2018-11-09_01-40-57photo_2018-11-09_01-41-10photo_2018-11-09_01-41-32photo_2018-11-09_01-41-41photo_2018-11-09_01-42-08photo_2018-11-09_01-42-27photo_2018-11-09_01-43-00photo_2018-11-09_01-43-07photo_2018-11-09_01-43-38photo_2018-11-09_01-44-03photo_2018-11-09_01-44-22photo_2018-11-09_01-44-49photo_2018-11-09_01-45-02photo_2018-11-09_01-45-13photo_2018-11-09_02-50-05photo_2018-11-09_02-49-27photo_2018-11-09_01-46-35

Ei aina kotona

Jälleensyntymässä

Huhuu! Ilma on melkein kirkas, sadetakki pitkästä aikaa kaapissa ja ihmismieli kuin uusi.

Käytiin Yamagatassa. Viime kerrasta oli aikaa yli neljä vuotta, mutta kaikki muistui mieleen nopeasti. Ensimmäinen lauseeni auton oven avattuani oli Yamagata no nioi ga suru be, täällä tuoksuu Yamagatalta, mihin husband vastasi niinpä. Vedin keuhkot täyteen Yamagataa ja popsin evääksi tamakonnyakua. Niitä samoja palluroita, joita itsekin myin silloin miljoona vuotta sitten.

Oli meillä Yamagatassa varsinainen määränpääkin. Tsuruokassa on kolme pyhänä palvottua tulivuorta, jotka yhdessä tunnetaan nimellä Dewa Sanzan, Dewan kolme vuorta: Haguro-san on syntymän, Gassan kuoleman ja Yudono-san jälleensyntymän vuori. Jokaisen vuoren siimeksessä piileksii tarkoin varjeltu shintolainen pyhättö. Meillä oli vuorista käymättä enää viimeinen eli jälleensyntymän vuori Yudono-san. Anopin puoleinen suku on aina palvonut Yudono-sania Miyagin sivutemppelin kautta. Uuden vuoden aikaan anoppi tuo temppelistä valkoiset paperit, joilla pyyhitään ruumista epäpuhtaudet, ja jotka sitten viedään Yudono-sanille poltettavaksi.

Tie Yudono-sanille vie halki korkeiden laaksojen, joissa solisee, höyryää ja huminoi yhtä aikaa. Kävellen matka ensimmäiseltä torii-portilta pyhättöpolulle vie puolisen tuntia, mutta halutessaan perille pääsee myös bussilla, joka maksaa 300 jeniä. Englanninkielisiä opasteita ei ole. Ruska oli laaksossa aluillaan. Japanin kielessä syksyn lehtiä tarkoittava sana momiji juontaa juurensa sanaan momi-izu, tulla esiin hieromalla. Entisaikain japanilaiset värjäsivät kankaita värisaflorilla. Koska lehtivihreän hajoamisen teoriaa ei vielä tunnettu, uskottiin, että puut vaihtavat väriä kami-olentojen hieroessa niitä saflorin tapaan.

Korkealla Yudono-sanilla oli kylmä. Itse pyhättö on niin pyhä, että siellä ei saa kuvata laisinkaan, ja tapana on, että pyhätössä nähtyjä ja kuultuja asioita ei kerrota eteenpäin. Siksi ehdinkin jännittää tätä visiittiä etukäteen, koska oon huono yllätyksissä. Tiesin vain, että retriitti pitää suorittaa paljasjaloin, mikä sekin aiheutti huolta, koska mulla on kaapissa pelkkiä sukkahousuja. Husband ehdotti, että lainaisin siltä kalsarit. :::D En oo mikään vaatteilla koreilija, mutta niin syvällä sisäisen kauneuden filosofiassa en sentään vielä oo, että lähtisin ihmisten ilmoille aviomieheni kalsareissa. Lopulta kipaisin matkan aluksi legginsit Shimamurasta (joka tunnetaan myös lempinimellä shomin no Uniqlo, rahvaan Uniqlo) ja vaihdoin ne sukkahousujen tilalle autossa. Pelkäsin, että joutuisin seisomaan kylmään veteen, mutta vesi olikin kuumaa ja se tuli maan sisältä.

En tiedä, muuttuiko mikään maailmassa tai minussa, mutta saatuani kengät takaisin jalkaan ilma oli raikas ja pienen hetken ajatus tuntui kulkevan entistä kirkkaammin. Tämä jälleensyntymäni osui siitä hassulle hetkelle, että samaan aikaan lopetin masennuslääkkeet. Kenties juuri siitä syystä husband oli niin ehdoton vaatimuksessaan, että Yudono-sanille on mentävä vaikka sitten niissä kalsareissa, en tiedä. Elämässä on oltava pieniä elokuvallisuuksia. Bloggaajan rajut paljastukset: mehua ja masennuslääkkeitä kotona.

Paluumatkalla Miyagiin pysähdyttiin ihailemaan Gassania. Oli tarkoitus ottaa muutama kuva ympäröivästä ruskasta, mutta jälleensyntymä panoi silmiä ja yhtäkkiä nukahdettiin molemmat. Heräsin autosta säpsähtäen melkein kaksi tuntia myöhemmin, kun hämärä alkoi laskeutua. Taivas oli peili ja Gassan hohteli nimensä mukaisesti (’Kuuvuori’) kelmeänä kuin kuun pinta. Muutaman sekunnin ajan mulla ei ollut hajuakaan, missä olin tai olinko todellinen ylipäätään.

Seuraavana yönä nukuin 14 tuntia.

Tänään herätessä tuntui, että oon taas edennyt askeleen uuteen elämääni sopeutumisessa. Vähän niin kuin seittemän vuotta sitten ensimmäistä kertaa Yamagatassa. Melkoisen merkillinen paikka, Yamagata.

P1150035
Otin pitkästä aikaa kameran mukaan, mutta siinä oli jotkut suttuasetukset päällä ja kuvat siksi huonoja, sori siitä.
P1150036
Löydettiin jännittävää maa-aineista, kun maaperän tuliperäisyydestä johtuen kasvit ei ilmeisesti pääse maatumaan normaalisti.

P1150038P1150044P1150055P1150057P1150067P1150070P1150075P1150076P1150083P1150090P1150099P1150107P1150109P1150115P1150119P1150120P1150135P1150137P1150141P1150147P1150159P1150171