Yleinen

Japanin vaaleista

Nimimerkki Nimetön kysyi seuraavaa:

Miksi siellä teidän vaalipiirissä on vain 3 ehdokasta? Kyseessä on sentään (ylähuoneen) parlamenttivaalit – siis tavallaan osaksi meidän eduskuntavaaleja vastaavat vaalit! Eikö ihmisiä kiinnosta asettua ehdokkaaksi? Eivätkö puolueetkaan aseta paljon ehdokkaita? Siellä on sentään yli 120 miljoonaa asukasta…Outoa! Eikö puolisosi olisi voinut asettua ehdolle – ehdotapa ennen seuraavia vaaleja!

Vastaanpa ihan postauksen muodossa, niin ei tarvitse kovin alas scrollailla!

Japanin poliittinen järjestelmä eroaa Suomesta jonkin verran niin rakenteen kuin vaalitavankin osalta. Näissä vaaleissa valittiin tyyppejä ylähuoneeseen heilumaan. Ylähuoneessa on 242 paikkaa, joista kerralla menee vaihtoon puolet. Tällä kertaa haussa oli siis 121 paikkaa. Näistä 73 valitaan henkilövaaleilla prefektuureista, 48 puoluevaaleilla koko maan listalta. Japanissa on 47 prefektuuria. Kovin montaa henkilöä ei siis mahdu tuohon 73 tyypin joukkoon per prefektuuri.

Miyagin prefektuurin väkiluku on 2,3 miljoonaa, eli se on kooltaan prefektuurien keskikastia eikä näin ollen oikeutettu kuin yhteen edustajaan näistä henkilövaaleista. Koska Miyagista läpi voi päästä vain yksi ehdokas, ei puolueiden kannalta ole järkevää asettaa useampaa ehdokasta, jotka söisivät toistensa ääniä ja pahimmillaan saattaisivat mahdollistaa vastapuolen livahtamisen voittoon. Siksi hallituksella ja oppositiolla on kummallakin tapana asettaa yksi yhteinen ehdokas, vaikka puolueita onkin enemmän. Näin päädyttiin tällä kertaa tilanteeseen, jossa Miyagissa tarjolla oli joko pääministerin valtaa pönkittävä ehdokas tai populisti radiojuontaja. (Radiojuontaja voitti niukasti.) Henkilön lisäksi samoissa vaaleissa äänestään erikseen puoluetta. Puolueet jakavat näin saamansa paikat oman listansa mukaan, jonka kokoonpanoon ei kansalainen voi vaikuttaa.

Kiinnostus politiikaan on Japanissa ollut viime vuosina vähäistä. Näissä vaaleissa koko maan äänestysprosentti oli 48,8, mikä on alhaisin sitten vuoden 1995. Parikymppisistä äänestämässä käy vain noin joka kolmas. Usko muutokseen ja oman äänen voimaan on heikko. Aben politiikka ei inspiroi, mutta vaihtoehtojakaan ei tunnu olevan. Oppositio on pirstaloitunut ja voimaton. Valta on peritytyvää ja kaukana kansasta. Nykyinen pääministeri Abekin on bocchan eli rikkaan perheen vesa, jonka isä oli ulkoministeri ja isoisä pääministeri. Aben valtiovarainministerin mafiaveljeilyt ovat kaikkien tiedossa, siinä toinen samanmoinen bocchan.

Sitten on niitä, jotka ovat niin vieraantuneita politiikasta, että mieltävät Aben liberaaliksi, koska jotain muutosta se näyttää ajavan. Kansliapäällikkö Suga on saanut nuorison keskuudessa lempinimen Reiwa-setä julkistettuaan uuden aikakauden nimen televisiossa, ikään kuin kyseessä olisi sympaattinen maskotti eikä koheltavaa Abea ohjaileva mies vallan varjoissa. Silmämunani meinasi räjähtää, kun nuorisolle suunnatussa vaali-iltaohjelmassa Sugaa haastateltiin pannukakkujen ääressä. Tykkään itsekin kaikesta kivasta ja pehmoisesta, mutta vedän rajan korruptoitunutta politiikkaa harrastavien vallankäyttäjien pehmoistamisessa. (Mielestäni myös yökylävierailut ja parisuhdehaastattelut rasistista maailmankuvaa levittävien edustajien kotona kuuluvat tähän sarjaan, joten Suomikaan ei ole ongelmaton.)

2000-luvun alkuvuosien pääministeri Koizumin poika Shintarou valmistautuu nousemaan puolueensa ja maansa johtoon. Koizumin isän ja pojan vahvuus on, että molemmat ovat karismaattisia ja lahjakkaita puhujia – samaa kun ei hyvällä tahdollakaan voi sanoa nykyisestä pääministeristä (lainaus husbandilta: gyaku ni yoku anna feisu de rokunen mo yatteru, toisaalta pakko sanoa että aika hyvin vedetty kuus vuotta tolla facella). Vaali-iltana näytettiin kuvaa Shintarousta vaalityössä. Muutama mummo kurkotti käsillään ja vannoi rakkauttaan kuin tangoprinssin nimikirjoitustilaisuudessa konsanaan. Milleniaaleja ei näkynyt. Moriagattemasuka, onko kentällä hyvä meno, toimittaja kysyi. Moriagattemasen, Shintarou sanoi. Moriagattemasen, ei ole hyvä meno. Sellainen on tulevaisuudenkuva nousevan auringon maassa tänään.

Lopuksi voitte viihdyttäytyä Sakanactionin uudella humppavideolla, joka hakee inspiraation suoraan 80-luvun talouskuplavuosista, jolloin etukeno oli kova ja huoli eläkepäivistä vasta vesihöyryä pilvettömällä taivaalla!

Husband epäilee, että koreografia on luotu vakoilemalla muuvvsejani. Mitään en myönnä!!!

Yleinen

Sendaissa sataa

photo_2019-07-16_16-34-05.jpg

photo_2019-07-16_16-33-33.jpg

Sadekausi teki homeen eteiseen. Ja lavuaariin. Ja valkosipuliin. Päivä on paistanut bambukasaan ehkä kolmesti viimeisen puolentoista kuukauden aikana. Märkää on aina ja kaikkialla. Kerran piti jarruttaa, kun rapu ylitti tien auton edestä.

Uutisissakin uutisoitiin, että tämä sadekausi on ollut itä-Japanissa ennätyspilvinen. Riisi on venynyt pitkäksi, ja iltapäivisin pellon halki pyöräilee koululaisten letka kirkkaansinisissä verkkatakeissa. Muutoin yllämme on riippunut harmaa varjo, jonka katveessa aistimukset vaihtelevat kolean ja nihkeän välillä. Kurkun hinta on noussut paikoin 70%, ja anopin edamame-satokin on jäänyt lähes olemattomaksi. Amppelikukka näyttää kuitenkin aloittaneen toisen kukintakautensa ja säätiedotus lupaa tästä lähin joka päiväksi vähintään 26 astetta. Iltaisin lepakot risteilee katuvaloissa, aamulla roskapaikalla tuulessa oli meren haju. Ehkä tässä kohti elokuun paahdetta ollaan siis silti menossa.

photo_2019-07-16_16-34-53.jpg

photo_2019-07-16_16-37-42

Homeisen valkosipulin lisäksi käsillä ovat parlamenttivaalit. Vaalihumusta on kyllä tunnelma kaukana. Husband on siitä harvinainen Heisei-kauden kasvatti, että hän vaivautuu käymään uurnilla, mutta ennakkoäänestyslappua täytellessään vääntyi naamansa irvistykseen.

Tangomarkkinaäänestyksessäkin on enemmän valinnanvaraa kuin täällä vaaleissa. Miyagissa on kolme ehdokasta: kansallismielisen hallituspuolueen Jamppa Peruskonservatiivi, oppositiopuolueiden yhteisehdokas, joka haluaa lakkauttaa kulutusveron kokonaan ja tarjoaa ratkaisuksi vastausta ”kerron sitten kun olen virassa”, ja majoneesina okonomiyakin päällä NHK kara kokumin wo mamoru tou (kansalaisia Yleisradiolta suojeleva puolue) -puolueen ehdokas, jolla ei ole mitään muuta agendaa kuin tv-lupamaksun lakkauttaminen. Eikun valittemahan! Husband toivoi, että kirjoittaisin blogiini, että Japanin poliittinen järjestelmä on vitsi. Tässä se siis tulee: Japanin poliittinen järjestelmä on vitsi.

photo_2019-07-16_16-38-51.jpg

photo_2019-07-16_16-40-19.jpg

photo_2019-07-16_16-42-54.jpg

photo_2019-07-16_16-43-23.jpg

Yhtenä yönä näin unta, jossa hallituksen joukot (???) tulivat ja karkottivat minut maasta. Herättyäni kesti hetki muistaa, että minulla on nykyään monivuotinen viisumi ja olen täällä luvan kanssa.

Jouduin pirauttamaan pankkiin Suomeen, koska hajotin puhelimeni enkä voinut aktivoida uudelleen asentamaani pankin tunnuslukusovellusta. Langan päässä vastasi suomalainen ääni, mikä oli taas oudoin juttu vähään aikaan. Näinä älypuhelimien aikoina ei täällä kaukomaillakaan enää jää pois suomen kielen kelkasta, mutta keskivertona päivänä puhun äidinkielelläni nolla minuuttia, joten merkillinen kokemus oli tämä suomenkielinen asiakaspalvelutilanne. Minulta muuten myös tiedusteltiin, eikö minulla todellakaan ole tätä sovellusta asennettuna muille laitteilleni, niin että montako laitetta sitä pitäisi nykyään ihimisen omistaa???

Pankeista puheenollen! Husbandilla on tiedossa parit hääkekkerit, joihin pitää luonnollisesti kumpaankin viedä 30 000 jenin (noin 250 e) verran goshuugi-rahaa. Siispä kävimme automaatilla nostamassa 2000 euron arvosta riihikuivaa käteistä, että voimme sitten valikoida joukosta sileimmät setelit.

photo_2019-07-16_16-45-49.jpg

photo_2019-07-16_16-47-25

photo_2019-07-16_16-46-14.jpg

photo_2019-07-16_16-48-53.jpg

Paikallinen kruununprinssikin kävi nähtävästi Suomessa valtiovierailemassa. Onneksi sekin vierailu saatiin jo taputeltua, koska hieman koettelivat minua tapauksen inspiroimat kotimaan median karseat Japani-aiheiset artikkelit, joissa oli käyty dyykkailemassa stereotypioiden ja harhaluulojen kaatopaikoilla. Kaikenlaisia epäkohtia löytyy tästäkin maasta vaikka muille jakaa, mutta tehköön tässä nyt selväksi, että tämä sormen tunkeminen random kanssaihmisen hanuriin on täällä käräjäasia eikä mikään jokamiehen hupailu. Hiljattain täällä nousi valtava kohu, kun anonyymi mamma twiittasi kemianteollisuuden jätin palveluksessa olleen aviomiehensä saaneen välittömästi isyyslomaltaan palattuaan siirron toiselle puolelle maata ja siirrosta kieltäydyttyään potkut, niin että mamma oli joutunut suunnilleen synnytysairaalasta sorvin ääreen perheensä ainoaksi elättäjäksi. Esimerkin kaltainen pompottelu ja syrjintä työpaikoilla: aito ja vakava yhteiskunnallinen ongelma. Pomon peukku pyllyssä sitä vastoin ei yleinen ongelma. Kiitos ajastanne!

Oli minulla muutakin asiaa, mutta taidanpa jakaa nämä asiani useampaan kertaan, niin tulee jotain eloa tännekin välillä!

Yleinen

11

Marraskuu tulee sisään ovesta ja ikkunoista. Käytän sisällä kaulaliinaa ja peittoa, mutta muuten marraskuu on Japanissa ihan miellyttävä kuukausi. Puissa on vielä lehtiä ja puutarhoissa kukkia, ja lempijuurekseni lootuksen juuren eli renkonin satokausi on alkanut. Aurinko nousee täällä edelleen kuudelta, joten aamulla näkee jopa eteensä eikä lapsosten koulumatka kulje mustan reiän halki.

Kansallisia vapaapäiviäkin on marraskuussa kaksin kappalein, joskin tänä vuonna niistä ensimmäinen (bunka no hi, kulttuurin päivä) osui ikävästi lauantaille. Poltettavat roskat (käytännössä melkein kaikki muu paitsi pullot ja tölkit ja muovi joka ei oo ollut ruuan kanssa kosketuksissa) kerätään meidän naapurustossa keskiviikkoisin ja lauantaisin, mutta kulttuurin päivän takia viime lauantaina roska-auto oli lomalla. Täällä ei kerrostaloasunnoissa yleensä oo minkäänlaisia piharoskiksia, vaan roskat viedään kadunvarteen tiettyinä päivinä ja muutoin niitä saa säilyttää oman tuvan lämmössä. Niinpä meillä on tällä hetkellä ulkovarastossa säkillinen roskia haisemassa ja pakastimessa kaks ravun raatoa odottamassa keskiviikkoa nousevaa.

photo_2018-11-05_16-29-27
Ruska hiipi Sendaihin.
photo_2018-11-05_16-40-19
Renkon!!! Tässä ankake-resepti: dashi-lientä 1 dl, sokeria 1 rkl, soijakastiketta 1 rkl, etikkaa 0,5 rkl, perunajauhoja 0,5 rkl. Kaada sekoitus pannulle, sekoita kunnes paksuuntuu, lisää mukaan muut valmiiksi paistetut asiat.
photo_2018-11-05_16-28-37
Jotain tässä tapahtuu.
photo_2018-11-05_16-31-04
Book-offissa on aina mukavaa. Ostin viis tekelettä. Suomessa oon nähnyt kirpputorilla käytetyn luomivärin, mutta Japanissa kierrätysketjuissa myydään yleisesti ottaen hyväkuntoista kamaa. Kantsii käydä!
photo_2018-11-05_16-29-49
Hyvää joulua.

Joulukin saapui jo! Japanilaiset on juhlahullua kansaa. Halloween-koristeita saatiin katsella syyskuusta, ja heti halloweenin jälkeisenä päivänä ilmestyi ensimmäiset joulukuuset katukuvaan. Halloween ja joulu on kumpikin amerikkalaista tuontitavaraa, mutta täällä otetaan innolla vastaan mikä tahansa juhlanaihe, jos siihen kuuluu jonkinlaista koristelua. Joulun parissa menee seuraavat pari kuukautta, sitten on uusi vuosi, kevään juhla setsubun, ystävänpäivä, nukkejuhla hinamatsuri, kevään o-higan, kirsikankukkajuhla, lasten juhla, tanabata, kaikki kesän viis miljoonaa alueellista juhlaa, vainajien muistojuhla obon, syksyn o-higan, kuunkatselujuhla ja sitten taas halloween.

photo_2018-11-05_16-30-02photo_2018-11-05_16-31-22photo_2018-11-05_16-31-41photo_2018-11-05_16-31-57photo_2018-11-05_16-32-48photo_2018-11-05_16-34-11

Mistä muuta sitä elostaan kertoisi. Eläkepommin tikittäessä Aben kansallismielinen oikeistohallitus uudistaa Japanin maahanmuuttolainsäädäntöä. Tein virheen ja lukaisin paitsi hesarin jutun niin myös siihen liittyvät kommentit, joissa Japanista mistään mitään tietämättömät käyvät kilvan pätemässä, kuinka Japanissa on maahanmuuttoasiat mallillaan ja kuinka Japanissa osataan suojella omaa uniikkia kulttuuria. Joka ei ole sen uniikimpi kuin mikään muukaan kulttuuri: kirjoitusmerkit on Kiinasta, keisari Koreasta, hampurilaiset Amerikasta. Baarissa keskivertojapanilainen tilaa saken sijasta kaljan ja menee sen jälkeen kotia katsomaan baseball-uutisia verkkahousuissa. Täällä Miyagissa on paljon kalasäilyketeollisuutta. Vuonna 2016 keskiverto miyagilainen söi lähes 4 kiloa kamabokoa, kun koko maan keskiarvo on 700 grammaa. Miyagilaiset siis rakastavat kamabokoansa, mutta sen valmistaminen ei todellakaan oo paikallisten unelmaduuni. Väestö keskittyy täällä hyvin vahvasti Sendaihin, ja autiotuvien rannikkokaupunkien säilyketehtaissa sendalaisten kamabokot pakkaa etelä-aasialaiset naiset. Näiden tehtaan naisten asema on Japanissa surkea, koska valtion tämän hetkisen politiikan mukaan tehtaissa ei työskentele maahanmuuttajia vaan harjoittelijoita, jotka ovat täällä ”oppimassa japanilaisesta kulttuurista”’. Suomi pysyköön jatkossakin maana, jossa maahanmuuttajabussikuski on ratin takana ajamassa bussia eikä oppimassa suomalaisesta kulttuurista, ja populistit tarttukoot Japaniin esimerkkinä vasta sitten kun eivät puhu jostain mystisestä yhden mielipiteen samurai-maasta, jollaista ei oo olemassakaan.

photo_2018-11-05_16-34-59photo_2018-11-05_16-35-24photo_2018-11-05_16-35-41photo_2018-11-05_16-35-49photo_2018-11-05_16-36-13