Ei aina kotona

Kukat ja kuulumiset

No niin. Jo joutui armas aika. Kukkineet ovat kirsikat, sinisateet ja atsaleat. Toppatakki on littanoitu kutistuspussiin ja savipata sullottu kaapin perukoille. Kynnenalus on viheriä anopin sokeriherneiden perkaamisesta. Riisipelloilla solisee vesi, illan tullen sammakoiden kurnutus kantautuu tienpäästä.

Parvekkeella on ruukkupuutarha ja yhdessä ruukussa hortensia sadekauden iloksi. Vielä se on pieni ja vaatimaton, mutta ehkä vuosikymmenen päästä siitäkin on tullut komia. Menin puutarhakauppaan ostamaan toista petuniaa, kun silmääni osui hortensian taimi. Olen haaveillut hortensiasta vuosikaudet, mutta se on tuntunut liian kauaskantoiselta päätökseltä Suomen ja Japanin välitilassa. Siinä puutarhaosastolla tein pikaisesti päätöksen, jonka alitajuntani on tehnyt jo kauan sitten. Soviteltiin hortensiaa eri ruukkuihin ilta-auringon valossa.

Nyt minulla on hortensia. Aion pysyä täällä sitä katselemassa.

_MG_3268.JPG_MG_3261.JPG_MG_3273.JPG

Kaikenlaista on ollut tässä kuulkaas! Kännykkäkin lensi niin komiassa kaaressa, että tehdasasetuksiin oli minun palaaminen ja kaikki viime kuukausien kuvat pyyhkiytyivät siinä rytäkässä. Tähän postaukseen kaivelin kuvat husbandin kameran muistikortilta.

Näistäkin sakura-kuvista on aikaa. Käytiin junalla etelä-Miyagissa Oogawarassa pällistelemässä. Sinne köröttelee Sendaista puolessa tunnissa. Puita on joen varrella 1200 kappaletta 8 kilometrin pituisella reitillä eikä Miyagi ole turistien ykköskohde muutenkaan, joten heinikkoon mahtui hyvin kieriskelemään. Neulepaitani hukkui ja löytyi matkalla ja loppuvaiheessa hieman koetteli kun wc-hätä oli melkoinen ja husband se vain halusi jalkautua pöpelikköön kuvaamaan fasaania, mutta muuten sujui vailla suurempia kommelluksia tämä ekskursio.

_MG_3291.JPG_MG_3292.JPG_MG_3293.JPG_MG_3302.JPG

Samaa ei kyllä voi sanoa taannoisesta golden week -reissustamme. Rohkenimme lähteä aina Tochigiin saakka Ashikaga Flower Parkin sinisateita katselemaan. Menomatka kesti ruuhkissa seitsemän tuntia. Fukushimassa tunnelma oli vielä korkealla, ja mikäs siinä oli körötellessä kun vuorilla oli lunta ja villisakurat vielä täydessä kukassaan, mutta Kantoun puolelle päästyämme alkoi usko horjua. Vettäkin tuli kuin saavista ja niin saivat jäädä suunnitelmat iltavalaistuista sinisateista. Ostimme paikallispuodista viisi punasipulia ja ajoimme suoraan budjettihotellillemme Isesakin kaupunkiin Gunmaan, joka myös Japanin vähiten vetovoimaisena prefektuurina tunnetaan (Miyagi porskutteli muuten viime vuonna vetovoimaisuuslistan sijalla 14, woohoo).

Hotellilla lähetin kankeita bisnessähköposteja ja kuumottelin pestiäni Shichigahaman Suomi-festivaalilla. Televisiossa analysoitiin uuden keisarin puhetta. Täällä on sikäli ristiriitainen tilanne, että epäsuosittu pääministeri kavereineen on kovan luokan nationalisti ja havittelee paluuta amerikkalaismiehitystä edeltäneeseen aikaan jumalallisine keisareineen, kun taas kansan suosima keisari on paljon lukenut, kansainvälisesti suuntautunut pasifisti, joka ei ole lainkaan innostunut keisarikiihkoilijoiden kaavailemasta maailmanjärjestyksestä.

Sateen laannuttua käytiin paikallisessa marketissa turisteina, koska husband halusi tietää, mitä kaloja syödään prefektuurissa, jolla ei ole ollenkaan rantaviivaa. Äimistyksemme oli suuri, kun altaassa oli kala Tottorista. Täällä Miyagin merillä kaikki kalat ovat joko kotopuolesta tai Hokkaidolta, joten länsi-Japanista tuotu kala oli meille asia uus. Kala-allas oli muutenkin melko pieni. Poissa olivat hoya- ja simpukkatynnyrit tofuhyllyn vierestä haisemasta. Lihahylly sitä vastoin oli paljon pidempi kuin omassa lähimarketissa.

_MG_3294_MG_3303.JPG_MG_3352.JPG_MG_3322.JPG

Kakkospäivänä päästiin jopa puistoon sinisateiden sekaan, mutta niin pääsivät miljoona muutakin henkilöä. Itse kun kuulun siihen kansanosaan, joka mieluummin kuuntelee vaikka yksin pimeässä huoneessa Tapani Kansaa kaksi tuntia kuin viettää tunnin heikossa hapessa väkijoukkoon liiskaantuneena, jäivät mieleeni kukkapuistoa paremmin lopulta vuorilla kukkivat villit sinisateet, jotka vilisivat kotimatkalla auton ikkunassa kuin violetit parrat. Otin opikseni enkä toiste ehdota minkään sortin matkailua golden weekille.

Väkimassoista ja matelevista autoletkoista huolimatta oli kuitenkin varsin mielenkiintoista päästä piipahtamaan sisämaan pätsissä! Saitaman Kumagaya kivenheiton päässä Isesakista komeilee kesä toisensa perään helle-ennätysten kärjessä, ja nyt tiedän miksi. Oli toukokuun alku, mutta hellettä oli jo 27 astetta. Ilma oli paksua eikä liikkunut mihinkään, koska joka suunnassa oli vuorijonon muodostama seinä.

_MG_3323.JPG_MG_3320.jpg_MG_3334_MG_3341_MG_3350.JPG_MG_3351.JPG_MG_3353.JPG

Menetin kaikki kevätkuvani. Vaan eipä sillä kai lopulta ole väliä. Kevät tulee aina takaisin.

_MG_3357.JPG_MG_3360.JPG_MG_3371.JPG_MG_3374.JPG_MG_3375.JPG_MG_3378.JPG_MG_3379.JPG_MG_3380.JPG_MG_3382.JPG_MG_3386.JPG_MG_3393.JPG_MG_3394.JPG

Ei aina kotona

Reborn Art Festival

Nyt on luvassa niin vanhaa juttua, että mammutit tömistelivät tannerta ja minulla oli vielä suomalainen sukunimi!

Kesällä 2017 Ishinomakissa Oshikan niemimaalla järjestettiin Reborn Art Festival, jonka tarkoitus oli tuoda nykytaidetta tsunamirannikolle ja luoda näin uusia muistoja hävityksen keskelle.

Tämä raportti on iänkaiken vanha, vaan ei hätää! Tänä vuonna festivaali järjestetään toistamiseen! Tapahtuma kestää elokuun alusta syyskuun loppuun, ja tänä vuonna teemana on inochi no tezawari eli elämän tuntu.  Taideteosten lisäksi kattaukseen kuuluu musisointia ja ruokaa. Me oltiin liikenteessä omalla autolla, mutta tarjolla on myös bussikuljetuksia näyttelypaikalta toiselle. Mikäs siinä on tairetta katsellessa kun meri kimaltaa ja kaskaat huutaa. Tervetuloa!

Festivaalin mainos tässä näin:

Muistan, että päivä oli läkähdyttävän kuuma ja valo häikäisi vaikka oli aurinkolasit päässä. Ishinomakin keskusta oli täyttynyt kojuista ja näin ensi kertaa turisteja kartat kourassa. 7-eleveniin saakka liikenteessä oli ruuhkaa, mutta niemimaalle päästyämme moottorie tie oli lähes tyhjä.

20170827_140557
Rannikon puut on kuolleet keloiksi suolavedestä.

Ensimmäinen tutkailemamme tekele oli installaatio, joka luurasi bunkkerissa maan alla. Lapussa luki, että teoksessa on kylmä ja kannattaa kiskoa takki päälle, mutta ei tullut pakattua mukaan moista kun hellettä oli ehkä 35 astetta. Bunkkeriin piti laskeutua maailman ahtainta käytävää, viima kävi luihin ja ytimiin, muovipressu rapisi ja itkukin melkein pääsi. Perillä pimeässä hohti laatikko, jonka sisään saattoi tihrustaa. Minulta meni tämän teoksen idea täysin ohi, mutta jos taiteen tehtävänä on herättää tunteita, niin siinä se ainakin onnistui, koska kammoan ahtaita paikkoja ja olin kauhusta kankea.

Traumojen luolasta siirryimme vähemmän epämiellyttävän taiteen pariin!

Tämä surrealistinen kasvimaa oli kiva. Siellä sai saapastella sadettajan ropistessa sateenvarjoon. Kasvimaan vieressä oli lakkautettu kyläkoulu, jonka luokat olivat muuntuneet näyttelytiloiksi. Oon itse käynyt ala-asteeni puisessa koulussa, jossa oli viis opettajaa ja yksi harmoni, joten omilla standardeillani tämäkin oli kyläkouluksi kuitenkin aika suuri. 😀

20170827_132741.jpg
Luokka.
20170827_133049.jpg
Muumi mainittu!
20170827_132734.jpg
Kokeshi on perinteinen touhokulainen nukke, joita on täällä kaikkialla. Husbandin mumpsan eteisessä on liioittelematta ainakin 40 kokeshia vastassa.
20170827_135712.jpg
Peurateoksia oli paljon, koska niemimaan nimi Oshika tarkoittaa urospeuraa.

Kyläkoululta jatkoimme matkaa halki rannikon. Välillä pysähdyttiin jaloittelemaan kalastuspaattien sekaan. Turismin tilasta kertonee se, että näköalatasanne oli niin viidakoitunut, ettei sieltä näkynyt kuin sininen taivas ja sudenkorentoparvi. Välillä ajatettiin väärään suuntaan, eikä vastaan tullut kuin yksi rekka. Kaikenlaisia todellisuuksia mahtuu tällekin saarelle.

20170827_141815
Fun fact: Japanissa jokaisen paatin nimessä on 丸 (maru).
20170827_142353
Osterit asuu noissa simpukankuorissa.
20170827_142838.jpg
Näköalatasanteella.
20170827_145010.jpg
Väärään suuntaan ajelua.
20170827_150546.jpg
Edelleen väärässä suunnassa.
20170827_150835.jpg
Oikeassa suunnassa.

Seuraava etappimme oli merenrantaan puunkappaleista rakennettu teos. Rantaan piti laskeutua vuoripolkua, joka oli kesän poikkeuksellisen runsaiden sateiden jäljiltä mutavellissä. En tietenkään ollut varautunut sopivalla kenkävalinnalla ja onnistuinkin telomaan jalkani johonkin varpuun ja vuodattamaan verta taiteen vuoksi.

20170827_151530.jpg
Autioitunut ravintola.
20170827_151831.jpg
Rapakkoa.
20170827_152425.jpg
Verenvuodatuksen vaatinut otos.
20170827_155537.jpg
Teos ylhäältä.
20170827_155243.jpg
Laskeutuminen aiheutti päänvaivaa.
20170827_153729.jpg
Teos.
20170827_153748.jpg
Tuntematon malli.
20170827_154317.jpg
Aaltoja.
20170827_154400.jpg
Lisää aaltoja.
20170827_154624.jpg
Aaltojen asukkeja.
20170827_160539.jpg
Villi lilja.

Aalloista jatkoimme haavanhoitoni kautta matkaa! Matkan varrella vastaan tuli peuratemppeli, josta kuului jännittävää pillimusiikkia. Uteliaisuuttamme hiivittiin lähemmäs, ja temppelin pihalta löytyikin taas taidetta. Teos oli rojusta ja peuran raadoista rakennettu planetaario, joka oli kaikessa groteskiudessaan ehkä lempparini.

20170827_162502.jpg
Planetaario sisältä.
20170827_162859.jpg
Planetaario ulkoa.

Ensimmäinen ajatukseni viritelmän nähdessäni oli, että se on kyhätty tsunamirojusta, jota ajelehti veden mukana valtavat määrät. Opas kuitenkin selvitti, että kaikki teoksessa käytetty roina on ihmisten Oshikan luontoon laittomasti jättämää roskaa: kanistereita, televisioita, kodinkoneita, yksi kokonainen vessanpönttökin.

Peurojen raadot olivat nekin peräisin lähimaastosta. Auringon paahteessa ne olivat kuivuneet lähinnä luuksi ja nahkaksi, mutta kuulemma vielä viikko sitten sateiden aikaan niistä oli tippunut mätiä klönttejä maahan. Teemana tässä tekeleessä olikin Oshikan lintukodon ristiriita: Peuratemppelistä näkyvällä saarella peuroja palvotaan pyhinä, eikä niitä saa tappaa; Parin sadan metrin päässä mantereen puolella hallitus sen sijaan maksaa jokaisesta kaadetusta peurasta palkkion. Metsästetyt peurat jätetään usein luontoon mätänemään. Mielenkiintoinen kommentti nykyihmisen arvojen sekamelskasta olikin mielestäni tämä! Jäin miettimään tekelettä pitkäksi aikaa, ja paluumatkalla vihreiden vuorten vilistessä ikkunassa jotenkin lannisti ajatus, että jossain siellä puiden siimeksessä ruostuu tynnyreitä tälläkin hetkellä.

Viimeinen etappi ei onneksi ollut yhtä masentava! Päivä oli jo pitkällä, mutta ehdittiin käydä vielä katsomassa Kusama Yayoin ulkoilmateos.

20170827_164247.jpg
Kusaman pilkut yhdestä suunnasta.
20170827_165026.jpg
Kusaman pilkut toisesta suunnasta.
20170827_164716.jpg
Häikäistynyt turistiselfie.
20170827_164834.jpg
Niemimaata.

Husbandin kalastushammasta alkoi kolottaa sen verran paljon, että oli pysähdyttävä ongelle lähimpään venesatamaan.

20170827_174824.jpg
Paatteja joka lähtöön.
20170827_175320.jpg
Aurinko laski, kalaa ei kuulunut.

Ongella vierähti kuitenkin niin monta tovia, että lopulta ei ennätetty ollenkaan festivaalin päänähtävyyteen, joka olisi ollut suuri valkoinen peuraveistos. Päivä painui mailleen, helle helletti, iltakaskas vaikeni ja sirkat aloittivat äänenavauksen.

20170827_180743.jpg
Rannikon hämärä on sininen.
20170827_180925.jpg
Ohi kiitävä maisema.

Semmoinen oli se festivaali! Tänä vuonna uusiksi!