Miyagissa, Yleinen

Japanilainen uusivuosi

photo_2019-12-28_15-05-23.jpgphoto_2019-12-28_23-31-35.jpgphoto_2020-01-15_16-23-34photo_2020-01-15_16-20-05.jpgphoto_2020-01-15_16-21-04.jpg

2020 jalkautui Japaniin! Eteisen villisika on vaihdettu rottaan, olkikoristeet kerätty ovien ja porttien pielistä ja viety temppeliin poltettavaksi – tai meidän tapauksessa jätetty pöydälle lojumaan luultavasti ensi kesään saakka. Uudenvuoden koristeiden oikeaoppinen hävittäminen tapahtuu niin, että ne viedään juhlakauden päätteeksi 15. tammikuuta dondoyaki-nimiseen kokkoon, jossa roihuavat myös menneen vuoden onnenkapineet.

Dondoyakiin ennättämätön voi heivata koristeensa roskapönttöön, mutta tällöinkin ne tulisi ensin puhdistaa suolalla ja kääriä sitten valkoiseen paperiin. Tämä käärintäoperaatio on osoittaunut Liian Suureksi Vaivaksi, niinpä koriste lötköttää tuossa edelleen husbandin korvavaikun rapsuttajien seurana. Yhtenä päivänä husband hukkasi korvavaikun rapsuttajansa ja tuohtui asiasta niin kovin, että nyt meillä on näitä kepakkoja neljä kappaletta.

photo_2020-01-15_16-21-27.jpgphoto_2020-01-15_16-21-44.jpgphoto_2020-01-15_16-21-56.jpgphoto_2020-01-15_16-22-39.jpgphoto_2020-01-15_16-24-35.jpg

Jokunen päivä sitten oli kagamibiraki, jolloin kagamimochi-koriste syödään pois. Kaduin koko koristeen ostamista, koska anoppinikin antoi tuttuun tapaansa mukaan niin paljon mochia, että tarpeen tullen olisimme kyenneet pyörittelemään siitä vaikka pari kuulaa kanuunaan. Husband sai neronleimauksen uppopaistaa ylimääräiset mochit agemochiksi, mikä aiheutti päänsärkyä, koska meillä on keittiö ja olkkari ja lähes kaikki muukin elämä tässä samassa huoneessa, jossa haisi agemochi-episodin jälkeen grilliltä vielä seuraavanakin päivänä.

Tänään täällä löyhkää husbandin työkaveriltaan saama makrilli, jonka hän grillasi eilen keskellä yötä. Odotan innolla lämpimämpiä vuodenaikoja, että voin avata ikkunan, kun tosiaan käännöstyöskentelen täällä aviomieheni yögrillillä wifin ääressä. ::::::::::D

Vuodenvaihde sujui perinteiseen tapaan! Käytiin hyvissä ajoin loman vasta alettua Shiogaman temppelissä hakemassa onnenamuletit ja taputtamassa käsiä. Sain jalkajumin ja linkutin loputtomia portaita tuskaisen hitaasti. Perillä huipulla husband kehotti hieromaan kivilehmän koipea, jotta omani parantuisi. Iltapäivän valo oli kirkas, kahdesti vuodessa kukkiva sakura shikizakura oli kukassa. Haikara laskeutui puunlatvaan. Kun otin kuvaa etäällä siintävästä merestä, ensilumi satoi kännykän näytölle.

photo_2020-01-15_17-06-59.jpgphoto_2020-01-15_16-46-27.jpgphoto_2020-01-15_16-49-24.jpgphoto_2019-12-28_23-01-20.jpgphoto_2020-01-15_16-17-23 (2).jpg

Aatonaattona husband kävi jälleennäkemässä vanhoja judo-tovereitaan. Menin häntä keskiyöllä vastaan asemalle, koska puhelimessa hän kuulosti sen verran railakkaalta, että en voinut jättää ainokaista pyöräämme hänen hoteisiinsa. Kotimatkalla tallasin jonkun oksentamaan lohiriisipalloon. Husband sanoi sen olevan viesti väistyvältä epäonnenvuodeltani. Karaistuneella Suomi-meiningillä hain kiven viereiseltä rakennustyömaalta ja rapsuttelin sillä limaiset riisit tyynesti vesilätäkköön. Japani-meiningillä pesin kiven samaisessa lätäkössä ja vein sen takaisin paikoilleen.

Aattona tuuli vimmatusti. Husband lähti aamulla tapaamaan vanhaa judo-valmentajaansa, joten menin yksin junalla Ishinomakiin. Juna oli lähes tyhjä, meri kimalsi tsunami-muurin takana. Isoäiti tuli eteiseen selkä kyttyrässä ja raahasi laatikollisen mandariineja mukaanviemisiksi. Tuuli riepotteli bambuja ja paiskoi auton ovea.

photo_2020-01-15_16-48-10photo_2020-01-15_17-05-44.jpgphoto_2020-01-15_16-50-13.jpgphoto_2020-01-15_16-50-32.jpgphoto_2020-01-15_16-51-06

Anoppilassa oli erilaista. Suurin osa puista oli kaadettu. Suitsukkeen sytyttämisen jälkeen Kiotosta muuttanut lanko tuli tervehtimään huoneesta, jossa majoutuin joskus husbandin kanssa. Anoppi oli tohkeissaan, koska kaikkien näiden vuosien jälkeen tämä oli ensimmäinen kerta, kun pääsimme juhlistamaan japanilaisten tärkeintä juhlaa tällä kokoonpanolla. Appiukko sanoi, että anoppi oli viimeksi näin virkeä silloin, kun käärme-sama luikerteli olohuoneeseen. 😀

Jokunen kyyneltippakin siinä tirauteltiin, kun olimme kaikki polvistuneet alttarihuoneen tatamille taputtamaan ja kumartamaan shinto-alttarille. Itsenikin valtasi viimeisestä kummarruksesta noustuani jokseenkin häkeltynyt tunne, koska vaikka Japani onkin tuttua kauraa, niin joissakin hetkissä sitä edelleen havahtuu siihen, että täällä sitä ollaan näitä latuja hiihtelemässä.

Televisiossa pyöri uudenvuoden lauluspektaakkeli Kouhaku ja myrskytuulivaroitus. Appiukko oli ostanut uudenvuoden arvan ja käly tehnyt sille alttarin Pääsiäissaarten matkamuistopatsaista. Tämä huvitti husbandia, koska shinto-alttarikin olisi ollut tarjolla.

photo_2020-01-15_18-47-57.jpgphoto_2020-01-15_16-49-54.jpgphoto_2020-01-15_18-50-23.jpgphoto_2020-01-15_18-49-26.jpg

Kaikenlaista mahtui muuten vuosikymmeneen! Opin elämään japaniksi. Asuin siellä sun täällä: Kalliossa, Kontulassa, Seinäjoella, Yamagatassa, Tokiossa ja Miyagissa. Valmistuin kandiksi ja maisteriksi. Avioliitonkin solmin. Heräsin ja katsoin, kun uutisissa valtava aalto vei Miyagin rannikon mennessään. Nyt olen siellä.

Uudesta vuosikymmenestä tiedän vasta sen, että huhtikuussa pitää ostaa multasäkki ja elokuussa pukeutua olympialaisten univormuun. Vuosikymmenen ensimmäinen käännöstyöni on humoristinen samurai dating simulator. 😀 Enpä näistä käännöksistäni täällä juurikaan jorise nyt enkä jatkossakaan, mutta sen verran on sanottava, että haaveilen jo aivoimplantista, koska minulta loppuvat samurai-läpät kesken.

Olkoon uusi vuosikymmenenne sopiva!