Yleinen

Hyvästi, Heisei

Räntää tulee taivaan täydeltä. Tokiolaisten hanami-piknikuvat tuntuvat hyvin kaukaisilta täällä kohmeisella riisipellolla, jossa kymmenen metriä sekunnissa puhaltava vastatuuli kahisuttelee toppatakkia. Täälläkin sakuran pitäisi puhjeta kukkaansa viikon sisällä, mutta tällä hetkellä maisema ja säätila on sellainen, että melkein odotan ala-asteen opettajan kurkkaavan postiluukusta patistaakseen hiihtämään. Kyllä pohojalaane hiihtää ainaki pääsiääsehe. Ja mihinei latua oo nii senkus teköö joutesnansa. Tualaha sullon pelloot ja kaks jalakaa siihe tarkootuksehe, suksen vualoo vaikka petäjästä. Nuavvaa!

Vanha pyyhe alkoi haista. Husband ajattelee, että jokaisessa pyyhkeessä asuu pyyhkeen henki — silloinkin, kun pyyhe on ostettu Seinäjoen Citymarketista. Kun jotain heitetään pois, se tehdään hartaudella. Hyviin tapoihin kuuluu osoittaa esineiden hengille kiitollisuutta yhteisistä vuosista. Husbandin mieliksi pesin pyyhkeen 60 asteessa ja viikkasin sen nätisti viimeistä matkaansa varten. Husband hyvästeli pyyhkeen ja kehotti tekemään samoin. Asa iu kara, sanon aamulla. Ja sitten unohdin koko asian ja tuolla se pyyhe on edelleenkin niillä sijoillaan.

Olen muuten havainnut, että minun on erityisen hankala heittää pois Suomesta tuomiani tavaroita, vaikka olisivat kuinka nukkaisia haisuleita. Ei sitä ihan joka päivä pääse Citymarkettiin! Kesällä astiankuivausalustaan ilmestyi homepisteitä. Marinoin kohdan valkaisuaineessa ja jatkoin alustan käyttämistä, onhan se kuitenkin homeboy Clas Ohlsonilta. Vielä on siis totuttelemista tässä uudessa elämänvaiheessani. Viihtymiseni on tällä hetkellä ihan hyvällä tolalla, mutta on se silti melkoinen muutos, kun ei enää olekaan Citymarketia näköpiirissä, kuulkaas!

Mistä pääsemmekin otsikkoon.

Kuukauden päästä Japanissa vaihtuu keisari. Japanin keisarihuone on pisimpään yhtäjaksoisesti hallinnut suku koko maailmassa. Minkäänlaista poliittista valtaa keisarilla ei nykypäivänä tietenkään ole, vaan asema on täysin symbolinen. En ole perehtynyt eurooppalaisiin hoveihin iltapäivälehtien lööppejä ja televisiohäitä syvemmin, mutta rohkenen väittää, että japanilaisilla on hyvin erilainen suhde keisariinsa kuin ruotsalaisilla Carl Gustaviin.

Jokaisella kansalla on omat symbolinsa. Suomalaisilla on sisu ja talvisodan henki. Japanilaisilla on keisari. Natsume Sousekin Kokorossa minä-kertojan isä iloitsee, koska hänellä on sama munuaisvaiva kuin itse keisarilla. Japanin antauduttua toisessa maailmansodassa keisari luopui jumalallisen perimänsä myytistä, mutta eihän myytti tai kokemus katoa parissa sukupolvessa. Virallisessa diskurssissa keisari ei ole jumalallista alkuperää, mutta jossakin kansakunnan syvän muistin hämyssä on vähän kuitenkin. Muutama vuosi sitten anoppi sai lahjaksi keisarin kuvakalenterin. Lahja muuttui kuitenkin painolastiksi anopin tajuttua, ettei voi koskaan heittää kalenteria pois, siinä kun on keisarin kuvia. Niinpä anopilla on nyt 12 kappaletta keisarin kuvia piirongissa.

Keisarin rooli on elinikäinen. Koskaan aikaisemmin ei keisari ole luopunut asemastaan eheroon taharoon. Nykyinen keisari on kuitenkin koko hallintokautensa ajan ollut muutenkin oman tiensä kulkija. Vuosisatojen ajan keisari oli eteerinen hahmo, joka istuu hovissaan Kiotossa runosuontaan hieromassa eikä näyttäydy saatika jalkaudu kansan pariin. Kokorossa minä-kertojan isä iloitsee munuaistuskastaan, koska se tuo hänet lähemmäksi keisaria norsuunluutornissa. Nykyinen keisari sitä vastoin on ottanut etäisyyttä edeltäjiensä perintöön ja profiloitunut kansanmiehenä. Keisaripari on runoilun ohessa kiertänyt maita ja mantuja kansaa tapamaamassa. Tsunamin jälkeen keisari tuli visiitille touhokulaisille hätämajoituspisteille, mikä oli täysin ennenkuulumatonta.

Pahennustakin on koko kansan keisari onnistunut herättämään muun muassa viittaamalla keisarisuvun korealaiseen perimään ja viemällä vihille tennisparinsa Michikon, jolla ei ole tippaakaan aatelista verta, ja joka on vieläpä katolisesta perheestä. Keisarin äiti oli avioliiton kärkkäimpiä vastustajia kulisseissa, ja paineen alla Michiko kärsi vuosien varrella lukuisia hermoromahduksia esimerkiksi menettäen äänensä pariinkin otteeseen kuukausiksi kerrallaan.

Viimeisessä syntymäpäiväpuheessaan joulukuussa keisari lausui kyynelsilmin näin:

明年4月に結婚60年を迎えます。結婚以来皇后は、常に私と歩みを共にし、私の考えを理解し私の立場と務めを支えてきてくれました。--振り返れば、私は成年皇族として人生の旅を歩み始めてほどなく、現在の皇后と出会い、深い信頼の下、同伴を求め、爾来この伴侶と共に、これまでの旅を続けてきました。天皇としての旅を終えようとしている今、私はこれまで、象徴としての私の立場を受け入れ、私を支え続けてくれた多くの国民に衷心より感謝するとともに、自らも国民の一人であった皇后が、私の人生の旅に加わり、60年という長い年月、皇室と国民の双方への献身を、真心を持って果たしてきたことを、心から労いたく思います。

Huhtikuussa koittaa 60. hääpäiväni. Koko avioliittomme ajan keisarinna on kulkenut rinnallani, ymmärtänyt ajatukseni ja tukenut minua asemassani ja velvollisuuksissani. — Kohdatessani keisarinnan matkani täysi-ikäisenä kruununperillisenä oli vasta alussa. Syvän luottamuksen vallitessa hän on kulkenut kanssani koko tämän matkan. Nyt matkani keisarina on päättymässä. Vilpittömästi kiitän kansalaisia, jotka ovat hyväksyneet asemani symbolina ja tukeneet minua kaikki nämä vuodet. Samalla olen koko sydämestäni kiitollinen keisarinnalle, joka kohdatessamme oli itsekin tavallinen kansalainen. 60 pitkän vuoden ajan hän on tehnyt kanssani elämän matkaa omistautuen sekä keisarihuoneelle että kansalaisille.

Käännös by meikämatami.

Keisarin vaihtuessa Japanissa vaihtuu aikakausi. Nykyisen keisarin hallintokauden nimi on Heisei (平成, lausutaan heesee). Kalenterissa eletään Heisei-vuotta 31. Itse ehdin putkahtaa maailmaan edellisen keisarin hallintokauden viimemetreillä ja kirjoitan siksi japanilaiseen lomakkeeseen syntymävuodekseni Shouwa 62, mutta esimerkiksi ensimmäisenä Heisei-vuonna syntynyt husband kuuluu siihen sukupolveen, jolle Heisei on koko tähän saakka eletty elämä.

Salainen toimikunta on pitkään pähkäillyt nimeä Heisein seuraajalle. Tänään nimi julkistettiin: toukokuussa koittaa uusi aika, ja ajan nimi on Reiwa (令和). Kaikki edelliset 247 keisarillista kautta on nimetty klassisten kiinalaisten tekstien mukaan, mutta nyt perinne katkeaa: Reiwa on löydetty vanhimmasta japanilaisen runouden kokoelmasta Man’youshuusta, mitä voitaneen pitää tietynlaisena voittona nykyiselle kansallismieliselle hallitukselle. Rei viittaa japaninaprikoosin kukkien tuomiin hyviin viboihin, wa harmoniaan.

Shouwa-keisarin hallintokaudesta on tullut samanlainen käsite kuin ennen vanhaan Suomessa. Silloin ennen vanhaan Shouwa-kaudella kun kaikki oli paremmin ja nuoruuskin kultainen. Nyt myös Heisei on jäämässä historiaan. Ilmapiiri on jännittynyt. Kevät kasvaa kohisten. Kohta keisari jättää valtaistuimen. Kukaan ei tiedä, miltä se tuntuu, koska sitä ei ole ennen tapahtunut. Koittaa uusi aika. Sen ajan nimi on Reiwa, eikä kukaan tiedä, mitä se pitää sisällään.

Ja jossain siellä historian kääntyvän sivun laidalla on yksi suomalainen maahanmuuttaja elon polkua jolkottelemassa.

photo_2019-04-01_19-30-40
Tuokoon tämä japaninaprikoosipuu hyviä viboja kaikille.
Yleinen

Pimein aika vuodesta

Täytin vähän ennen joulua 31 vuotta. Merkkipaalua edelsi tumpelointikausi, jolloin onnistuin lyhyen ajan sisällä telomaan itseäni mitä moninaisimmin tavoin. Esimerkiksi sen kerran kun tiskatessani Ultima thule -lasi tipahti kaapista lavuaariin, josta pompannut sirpale viilsi minua ranteeseen. Husband suositteli, että aloittaisin uuden ikävuoteni hörppäämällä puhdistavaa vettä pyhätöstä ja näin karkottaisin minua ilmeisesti riivaavat henget. Tuumasta toimeen! Kohti Shiogaman shintolaispyhättöä kävi tie.

photo_2018-12-15_21-49-11
En osaa seisoa normaalisti, kiitos kysymästä!
photo_2019-02-19_08-47-00
Tästä olisi saanut ostaa suolapyhätön puhdistavaa suolaa, mutta tyydyin veteen.
photo_2019-02-19_08-48-03
Pappi.
photo_2019-02-19_08-47-13
O-mairi.

Shintolaispyhätössä puhdistautumisen (o-kiyome) kaava menee seuraavanlaisesti:

  1. Ota kauhaan vettä oikealla kädellä.
  2. Kaada vettä vasemmalle kädelle.
  3. Vaihda kauha vasempaan käteen ja kaada vettä oikealle kädelle.
  4. Vaihda kauha oikeaan käteen, hörppää vettä vasemmalla kädellä, purskuta ja sylje pois.
  5. Kaada vettä vasemmalle kädelle.
  6. Ota kauha molempaan käteen ja valuta vesi vartta pitkin.

Puhdistautumisrituaalin jälkeen voidaankin siirtyä rukoushommiin.

  1. Laita kolikko kirstuun nätisti. Älä heitä. Japanissa esineiden huolimaton käsittely kertoo enemmän kuin tuhat sanaa.
  2. Soita kelloa kaksin käsin. Kellon ääni kutsuu kamit ja karkottaa pahat energiat.
  3. Kumarra kaksi kertaa.
  4. Taputa kaksi kertaa.
  5. Esitä toive mielessäsi.
  6. Kumarra kerran.

 

 

Menin temppeliin puhdistautumaan epäonnestani. Vaan perillä minua odotti shokkiuutinen. Japanilaisen kansanperinteen mukaan tiettyinä ikävuosina ihmistä kohtaa suuri epäonni, jolta on syytä suojautua erinäisin riitein ja onnenkapinein. Näistä ikävuosista käytetään japaniksi nimitystä yakudoshi (厄年). Ja sielläpä meikämamman keisarillinen syntymävuosi Shouwa 62 komeili vuoden yakudoshi-taulussa! Tähän vaivaan ei yksi puhdistautumiskerta auta! Yakudoshi jaetaan kolmeen osaan: esipaska maeyaku, varsinainen paskavuosi hon’yaku ja jälkipaska atoyaku. Viime vuosi oli esimakua, ja vuosi 2019 on varsinainen epäonnenvuoteni. Hupsistakeikkaa!

photo_2019-02-19_08-50-14.jpg
Valo oli hyvä, epäonnesta viis!
photo_2018-12-15_21-34-37.jpg
Epäonnen leidi.
photo_2018-12-15_21-46-19.jpg
Epäonnen leidin muotiblogi.
photo_2019-02-19_10-45-10.jpg
Pimein aika vuodesta.
photo_2019-02-19_08-51-33.jpg
Syntymäpäiväateria Shiogaman satamassa.
Yleinen

Zenin äärellä

Tadaima! Palasin Suomi-turneeltani sorvin ääreen. Vuorilla on lunta, kaduilla tuulee, husband aivastelee sugi-allergiasta. Kevät tulee. Joutsenet tekee lähtöä riisipelloilta, 7-elevenin hyllyssä rypäletee oli vaihtunut yuzu-teeksi.

20170716_115716
Mukavuudenhalu iski ja matkustin lentokentältä paikallisjunan sijaan Narita Expressillä.
photo_2019-02-18_08-53-44
Lastauduin Hayabusa-shinkanseniin.
photo_2019-02-18_08-54-43
Löysin Tokion asemalta vegaanibentoun.
photo_2019-02-18_08-55-52
Tämä kevätuutuus ilahdutti minua.
photo_2019-02-18_08-55-39
Hän ei luovu crocseistaan, vaikka Queer Eyessa sanottiin, että ne ovat elämässä luovuttaneen valinta.

Jetlag vaivaa. Meen nukkumaan kuudelta illalla ja herään keskellä yötä. Pari ensimmäistä päivää meni  totutellessa, mutta sunnuntaina pääsin taas sellaiseen kulttuurikylpyyn, että Suomen hajut lähti kerralla takista.

Sunnuntaina oli appi-isovanhempieni kuoleman buddhalainen muistoseremonia eli houji (法事). Japanissa ei riitä, että vainaja lasketaan haudan lepoon ja välillä käydään kynttilöitä sytyttelemässä, vaan tasaisin väliajoin vainajaa muistetaan temppelissä buddhalaisin menoin. Tämänkertainen houji järjestettiin, koska kuolemasta tulee kuluneeksi kuusi vuotta. Seuraava houji on taas kuuden vuoden päästä, viimeinen kun kuolemasta on kulunut 32 vuotta.

photo_2019-02-17_10-06-06
Houjin kunniaksi pystytetty alttari anoppilassa.

Japanilainen sukuni kuuluu zen-buddhalaisuuden soutou-koulukuntaan (曹洞宗). Mikään harras usko juuri zenin kaikkivoipaisuuteen muiden uskonhaarojen yli ei kuitenkaan ole taustalla, vaan perijapanilaiseen tapaan koulukunta on valikoitunut siitä yksinkertaisesta syystä, että kylän temppeli sattuu olemaan soutou-temppeli. Uskonnossa on täällä kyse enemmän rituaaleista kuin opinkappaleista. Husbandille tämä zeniläisyytensä tuli yllätyksenä, sillä hän oli sunnuntaihin saakka elänyt siinä luulossa, että on shingon-buddahalainen. :—–D En kuulu mihinkään kirkkoon, mutta kuvittelisin, että Suomessa ortodoksi ei veikkaa itseään luterilaiseksi. Vieläkin hupaisammaksi asian tekee se, että pari päivää sitten me satuttiin puhumaan näistä koulukunnista ja husband totesi itsevarmasti, että niin jotkut japanilaisethan ei edes tiedä, mihin koulukuntaan ne kuuluu. Itse osaan nyt nimetä yhden tällaisen japanilaisen ja hän löytyi yllättävän läheltä…………….

Kävimme tämmöisen keskustelun aiheesta:

Siiri: (nimi) zen dattandane. (Sä olitkin zen.)
Husband: Zenzen shirimasendeshita hahahaa. ([huono puujalka] En tiennyt ollenkaan.)

Meitä oli omaisina minä, husband, otousan, okaasan, setä vaimoineen ja serkku ja lisäksi okaasanin suvun edustajina eno ja mumpsa. Tällä kokoonpanolla suuntasimme zen-temppeliin, joka tuhoutui vuoden 2011 maanjäristyksessä kokonaan ja on sittemmin rakennettu uudestaan. Päivä oli viimainen niin kuin kaikki talvipäivät Ishinomakissa, mutta temppelin sisätiloissa oli monta kaasukamiinaa lämmittämässä. Husband intoutui muistelemaan lapsuuttaan, kun hän oli isomummonsa hautajaisissa roikkunut temppelikoristeesta niin että se hajosi ja saanut aimo huudot.

Pappikin porhalsi paikalle, istahti tyynylle keskelle huonetta ja alkoi rummutuksen ja sutrien lausunnan. Tässä vaiheessa oli aika iloita Itä-Aasian tutkimuksen papereistani, koska tiesin jopa, mitä pappi horisee. Buddhalaiset veisut on japaninnettua kiinan kieltä, eikä niitä tavallinen tallaaja ymmärrä ilman aiheeseen perehtymistä, mutta meitsi on niitäkin joskus tenttinyt. Ensimmäisenä settilistalla oli sydänsutra, jonka kuunteleminen on mielestäni terapeuttista puuhaa. Tässäpä rokkenroll-papin tulkinta siitä:

Armas husbandini sen sijaan ei ole uskontoonsa perehtynyt, ja tilasikin minulta paluumatkalla tiivistelmän sydänsutran sisällöstä.

Koululaisjumalanpalveluksista mieleen on jäänyt lähinnä selkäsärky ja lasimaalaukseen ulkoa heijastuva valo, jota tuijottelin kaihoisana papin tunnustaessa uskoaan. Näistä sutrista sen sijaan olin liekeissä, olisin voinut istua siinä jakkaralla vaikka tunnin! Samalla minua kuitenkin kuumotti seuraava rituaali o-shoukou (お焼香), jossa jokainen käy vuorollaan uhraamassa suitsuketta vainajille papin rummuttaessa taustalla. Olin kyllä harjoitellut tilannetta etukäteen katsomalla tutoriaalin Youtubesta. :——D

Onnekseni otousan oli ehtinyt papin lausunnan aikana torkahtaa niin, että häntä piti nykiä hihasta aloittamaan suitsukeseremonia, mikä oli kannaltani lohdullista, koska ainakaan en olisi ainoa mokailija………………

En sytyttänyt ketään tuleen ja luullakseni muistin kumartaa kolme kertaa! Seremonia tuli päätökseen, pappi sai lahjansa, käärin ihait takaisin kankaaseen (位牌, englanniksi spirit tablet, en tiedä mikä tämä on suomeksi mutta niihin on kaiverrettu vainajien kuolemanjälkeiset dharma-nimet ja niitä käytetään esi-isien palvonnassa), kiskoin kengät jalakahan ja lähdin ihai-pussi käsipuolessa kipuamaan mäkeä ylös hautuumalle. Tuuli tuiversi ja käsissä haisi suitsuke. Haudalla oli tarkoitus polttaa lisää suitsukkeita, mutta viima oli niin kova, että tikut ei syttyneet, vaikka siinä oli neljä tyyppiä värkkäämässä varta vasten hankitulla suitsukesytyttimellä. Tsuita koto ni shiyou, sovitaan että ne syttyi. Siinäpä sitten värjöttelin japanilaisella sukuhaudalla syömässä uhrilahjamansikoita ja mietin, että aika kauas on tultu siitä päivästä, kun nuokuin kauhavalaisessa koululaisjumalanpalveluksessa.

photo_2019-02-17_13-14-53
O-toki.

Temppeliseremonian jälkeen vuorossa oli houjiin kuuluva ruokailu o-toki (お斎). O-tokissa eteen kannetaan enemmän ruokaa kuin jaksaa syödä, koska tarkoituksena on, että vainajille ei tulisi nälkä tuonpuoleisessa. Lusikoin chawanmushia ja opetin otousania sanomaan kyykäärme.

O-tokista riennettiin vielä anoppilaan teelle ja sieltä mumpsalle viemään tuliaisiani. Mumpsa antoi mukaanviemisiksi mansikoita ja viinirypäleitä ja tuli saattelemaan tielle saakka, vaikka tuuli riepotteli niin että meinasin tempautua ilmojen halki. Kotia saavuttuamme ehdin käydä marketissa hakemassa vessapaperia ja komatsunan ennen kuin vajosin jetlag-koomaan. Vaikeroin laattialla, kuinka haluan syödä o-tokista yli jääneet friteeratut katkaravut, mutta en kyennyt liikauttamaan eväänikään asian hyväksi. Puoli kahdeksalta heräsin samaiselta laattialta ja kampeuduin sänkyhyni, josta heräsin kolmelta aamulla.

photo_2019-02-18_08-56-58
The end!