Ei aina kotona

Bonsain ystävät

photo_2019-07-19_13-29-36.jpg

Varmaan joka viides keskustelu taloudessamme alkaa sanoilla tsugi hikkoshita toki ni, sitten kun joskus muutetaan. Sitten kun joskus muutetaan, ostetaan astianpesukone. Sitten kun joskus muutetaan, laitan röyhyvihvilästä (igusa) tehdyn maton. Sitten kun joskus muutetaan, husband ryhtyy sammal-bonsain harrastajaksi. Jälkimäistä varten kävimme taannoin keräämässä innoitusta aihepiirin näyttelystä.

Bonsai-näyttelyä varten matkasimme Marumoriin etelä-Miyagiin. Marumori on niin kuin mikä tahansa muu touhokulainen pitäjä: vuoret viheriöi, talot ränsistyy, hiljaista pääkatua tallustaa kyyryselkäinen mumma hilkku päässä. Asukkaita on vajaat 13 000 ja suunta laskeva: pelkästään viimeisen neljän vuoden aikana väki on vähentynyt tuhannella. Väestö kasvaa Japanissa enää Suur-Tokion alueella, Aichissa ja Okinawalla (Okinawalla on muuta maata matalampi elintaso ja korkeampi syntyvyys, Aichissa ja pääkaupunkiseudulla työ- ja opiskeluperäistä muuttoliikennettä). Täällä muualla todellisuus iskee päin naamaa, kun poistuu neonvaloista. Anoppilan vieressä toiminut eläkeläisten kokoustila lakkautettiin, koska kylässä ei riitä enää edes eläkeläisiä. Eipä meilläkään ole aikomustakaan asettua Sendain metropolialueen ulkopuolelle.

photo_2019-07-19_13-43-38 (2)

photo_2019-07-19_13-38-00.jpg

Näyttely järjestettiin Sairi-yashikin museossa. Museorakennus on entinen kauppiassuvun asuinkartano (=yashiki) ja rakennettu 1800-luvun puolivälissä. Ennätyssynkkä sadekausi pisteli parastaan, eikä paikalla ollut lisäksemme kuin yksi bonsai-gentlemanni ja kaatosateen pauhu katolla. Huoneissa tuoksui menneisyys ja Japani. (En ole muuten edelleenkään hankkinut kameraa, mistä johtuen kuvat ovat valotuksen osalta surkeita.)

photo_2019-07-19_13-41-29.jpg

photo_2019-07-19_13-38-23.jpg

photo_2019-07-19_13-37-19.jpg

photo_2019-07-19_13-40-10.jpg

Bonsain lisäksi museossa oli näytillä Saitoun kauppiassuvun esineistöä ja vaiheita. Ilmeisesti kauppiassuku oli kartuttanut omaisuutensa kehräämällä ja myymällä silkkiä, mikä selitti lukuisat kissa-aiheiset tilpehöörit matkamuistopuodissa. Kissat pyydystivät silkkiperhosen toukkia uhkaavia rottia, ja kuulemma Marumorissa onkin koko maan suurin keskittymä kissoille omistettuja pyhäkköjä. Väitteen todenperäisyydestä en kyllä menisi takuuseen, Japanissa kun voi sanailla varsinkin matkailuesitteissä vaikka ja mitä, kunhan muistaa päättää lauseen to iwarete imasu, sanotaan. ”Kauhava on paras paikka maailmassa” on härski väite. ”Kauhava on paras paikka maailmassa, sanotaan” on fakta niin kauan kun jossakin on joku niin sanomassa.

Silkin jälkeen Saitout olivat siirtyneet valmistamaan muun muassa soijakastiketta sekä misoa, josta muistona oli 80 vuotta vanha kovettunut miso vitriinissä. Suku kuitenkin menetti maansa sodan jälkeisessä maareformissa ja ajautui vararikkoon, ja nyt heidän tiluksillaan käy random kauhavalainen bonsaita katselemassa.

photo_2019-07-19_13-37-08.jpg

photo_2019-07-19_13-36-30.jpg

photo_2019-07-19_16-02-12.jpg

Yhdessä rakennuksista oli esillä joitakin sodasta selvinneitä suvun vanhoja leluja, jotka olivat samalla aikamatka armaan husbandin lapsuuteen. Husband varttui kolmen sukupolven huushollissa (kuin myös minä ja aika moni luokkatoverini 90-luvulla Pohojammaalla, että itselleni ei ole edes erityisen vieras saati eksoottinen tämä järjestely). Muarinsa askarteli näitä tässäkin postauksessa vilahtavia roikkuvia koristeita (tsurushi kazari) ja perinteisiä palloja (temari) sekä lipastoja (tansu). Faari puolestaan oli kunnostautunut perinteisen leijan (tako) tekijänä ja väänsi kuulemma husbandille monen monta leijaa, joihin husband sai maalata mieleisensä kuvat.

photo_2019-07-19_13-35-09.jpg

photo_2019-07-19_13-34-18.jpg

photo_2019-07-19_13-34-37.jpg

photo_2019-07-19_13-33-46.jpg

photo_2019-07-19_13-32-35

Paluumatkalla tuulilasinpyyhkijä työskenteli raivokkaasti. Joskus sadesumussa vilahti punainen torii-portti. Vedettiin tirsat kaupan parkkipaikalla. Illalla kaivelin laukkua syödäkseni oman osani matkamuistoksi ostamastamme kissakuvioidusta dorayakista. Vaan joku oli jo syönyt omansa ja vaimonsa osan. 😦

Siiri: Futari no dorayaki dattanjanaino (eikö se ollutkaan meidän yhteinen dorayaki)
Husband: Watashi mo sou omotteimashita (niin minäkin luulin)

Sen pituinen se!

Yleinen

Hyvästi, Heisei

Räntää tulee taivaan täydeltä. Tokiolaisten hanami-piknikuvat tuntuvat hyvin kaukaisilta täällä kohmeisella riisipellolla, jossa kymmenen metriä sekunnissa puhaltava vastatuuli kahisuttelee toppatakkia. Täälläkin sakuran pitäisi puhjeta kukkaansa viikon sisällä, mutta tällä hetkellä maisema ja säätila on sellainen, että melkein odotan ala-asteen opettajan kurkkaavan postiluukusta patistaakseen hiihtämään. Kyllä pohojalaane hiihtää ainaki pääsiääsehe. Ja mihinei latua oo nii senkus teköö joutesnansa. Tualaha sullon pelloot ja kaks jalakaa siihe tarkootuksehe, suksen vualoo vaikka petäjästä. Nuavvaa!

Vanha pyyhe alkoi haista. Husband ajattelee, että jokaisessa pyyhkeessä asuu pyyhkeen henki — silloinkin, kun pyyhe on ostettu Seinäjoen Citymarketista. Kun jotain heitetään pois, se tehdään hartaudella. Hyviin tapoihin kuuluu osoittaa esineiden hengille kiitollisuutta yhteisistä vuosista. Husbandin mieliksi pesin pyyhkeen 60 asteessa ja viikkasin sen nätisti viimeistä matkaansa varten. Husband hyvästeli pyyhkeen ja kehotti tekemään samoin. Asa iu kara, sanon aamulla. Ja sitten unohdin koko asian ja tuolla se pyyhe on edelleenkin niillä sijoillaan.

Olen muuten havainnut, että minun on erityisen hankala heittää pois Suomesta tuomiani tavaroita, vaikka olisivat kuinka nukkaisia haisuleita. Ei sitä ihan joka päivä pääse Citymarkettiin! Kesällä astiankuivausalustaan ilmestyi homepisteitä. Marinoin kohdan valkaisuaineessa ja jatkoin alustan käyttämistä, onhan se kuitenkin homeboy Clas Ohlsonilta. Vielä on siis totuttelemista tässä uudessa elämänvaiheessani. Viihtymiseni on tällä hetkellä ihan hyvällä tolalla, mutta on se silti melkoinen muutos, kun ei enää olekaan Citymarketia näköpiirissä, kuulkaas!

Mistä pääsemmekin otsikkoon.

Kuukauden päästä Japanissa vaihtuu keisari. Japanin keisarihuone on pisimpään yhtäjaksoisesti hallinnut suku koko maailmassa. Minkäänlaista poliittista valtaa keisarilla ei nykypäivänä tietenkään ole, vaan asema on täysin symbolinen. En ole perehtynyt eurooppalaisiin hoveihin iltapäivälehtien lööppejä ja televisiohäitä syvemmin, mutta rohkenen väittää, että japanilaisilla on hyvin erilainen suhde keisariinsa kuin ruotsalaisilla Carl Gustaviin.

Jokaisella kansalla on omat symbolinsa. Suomalaisilla on sisu ja talvisodan henki. Japanilaisilla on keisari. Natsume Sousekin Kokorossa minä-kertojan isä iloitsee, koska hänellä on sama munuaisvaiva kuin itse keisarilla. Japanin antauduttua toisessa maailmansodassa keisari luopui jumalallisen perimänsä myytistä, mutta eihän myytti tai kokemus katoa parissa sukupolvessa. Virallisessa diskurssissa keisari ei ole jumalallista alkuperää, mutta jossakin kansakunnan syvän muistin hämyssä on vähän kuitenkin. Muutama vuosi sitten anoppi sai lahjaksi keisarin kuvakalenterin. Lahja muuttui kuitenkin painolastiksi anopin tajuttua, ettei voi koskaan heittää kalenteria pois, siinä kun on keisarin kuvia. Niinpä anopilla on nyt 12 kappaletta keisarin kuvia piirongissa.

Keisarin rooli on elinikäinen. Koskaan aikaisemmin ei keisari ole luopunut asemastaan eheroon taharoon. Nykyinen keisari on kuitenkin koko hallintokautensa ajan ollut muutenkin oman tiensä kulkija. Vuosisatojen ajan keisari oli eteerinen hahmo, joka istuu hovissaan Kiotossa runosuontaan hieromassa eikä näyttäydy saatika jalkaudu kansan pariin. Kokorossa minä-kertojan isä iloitsee munuaistuskastaan, koska se tuo hänet lähemmäksi keisaria norsuunluutornissa. Nykyinen keisari sitä vastoin on ottanut etäisyyttä edeltäjiensä perintöön ja profiloitunut kansanmiehenä. Keisaripari on runoilun ohessa kiertänyt maita ja mantuja kansaa tapamaamassa. Tsunamin jälkeen keisari tuli visiitille touhokulaisille hätämajoituspisteille, mikä oli täysin ennenkuulumatonta.

Pahennustakin on koko kansan keisari onnistunut herättämään muun muassa viittaamalla keisarisuvun korealaiseen perimään ja viemällä vihille tennisparinsa Michikon, jolla ei ole tippaakaan aatelista verta, ja joka on vieläpä katolisesta perheestä. Keisarin äiti oli avioliiton kärkkäimpiä vastustajia kulisseissa, ja paineen alla Michiko kärsi vuosien varrella lukuisia hermoromahduksia esimerkiksi menettäen äänensä pariinkin otteeseen kuukausiksi kerrallaan.

Viimeisessä syntymäpäiväpuheessaan joulukuussa keisari lausui kyynelsilmin näin:

明年4月に結婚60年を迎えます。結婚以来皇后は、常に私と歩みを共にし、私の考えを理解し私の立場と務めを支えてきてくれました。--振り返れば、私は成年皇族として人生の旅を歩み始めてほどなく、現在の皇后と出会い、深い信頼の下、同伴を求め、爾来この伴侶と共に、これまでの旅を続けてきました。天皇としての旅を終えようとしている今、私はこれまで、象徴としての私の立場を受け入れ、私を支え続けてくれた多くの国民に衷心より感謝するとともに、自らも国民の一人であった皇后が、私の人生の旅に加わり、60年という長い年月、皇室と国民の双方への献身を、真心を持って果たしてきたことを、心から労いたく思います。

Huhtikuussa koittaa 60. hääpäiväni. Koko avioliittomme ajan keisarinna on kulkenut rinnallani, ymmärtänyt ajatukseni ja tukenut minua asemassani ja velvollisuuksissani. — Kohdatessani keisarinnan matkani täysi-ikäisenä kruununperillisenä oli vasta alussa. Syvän luottamuksen vallitessa hän on kulkenut kanssani koko tämän matkan. Nyt matkani keisarina on päättymässä. Vilpittömästi kiitän kansalaisia, jotka ovat hyväksyneet asemani symbolina ja tukeneet minua kaikki nämä vuodet. Samalla olen koko sydämestäni kiitollinen keisarinnalle, joka kohdatessamme oli itsekin tavallinen kansalainen. 60 pitkän vuoden ajan hän on tehnyt kanssani elämän matkaa omistautuen sekä keisarihuoneelle että kansalaisille.

Käännös by meikämatami.

Keisarin vaihtuessa Japanissa vaihtuu aikakausi. Nykyisen keisarin hallintokauden nimi on Heisei (平成, lausutaan heesee). Kalenterissa eletään Heisei-vuotta 31. Itse ehdin putkahtaa maailmaan edellisen keisarin hallintokauden viimemetreillä ja kirjoitan siksi japanilaiseen lomakkeeseen syntymävuodekseni Shouwa 62, mutta esimerkiksi ensimmäisenä Heisei-vuonna syntynyt husband kuuluu siihen sukupolveen, jolle Heisei on koko tähän saakka eletty elämä.

Salainen toimikunta on pitkään pähkäillyt nimeä Heisein seuraajalle. Tänään nimi julkistettiin: toukokuussa koittaa uusi aika, ja ajan nimi on Reiwa (令和). Kaikki edelliset 247 keisarillista kautta on nimetty klassisten kiinalaisten tekstien mukaan, mutta nyt perinne katkeaa: Reiwa on löydetty vanhimmasta japanilaisen runouden kokoelmasta Man’youshuusta, mitä voitaneen pitää tietynlaisena voittona nykyiselle kansallismieliselle hallitukselle. Rei viittaa japaninaprikoosin kukkien tuomiin hyviin viboihin, wa harmoniaan.

Shouwa-keisarin hallintokaudesta on tullut samanlainen käsite kuin ennen vanhaan Suomessa. Silloin ennen vanhaan Shouwa-kaudella kun kaikki oli paremmin ja nuoruuskin kultainen. Nyt myös Heisei on jäämässä historiaan. Ilmapiiri on jännittynyt. Kevät kasvaa kohisten. Kohta keisari jättää valtaistuimen. Kukaan ei tiedä, miltä se tuntuu, koska sitä ei ole ennen tapahtunut. Koittaa uusi aika. Sen ajan nimi on Reiwa, eikä kukaan tiedä, mitä se pitää sisällään.

Ja jossain siellä historian kääntyvän sivun laidalla on yksi suomalainen maahanmuuttaja elon polkua jolkottelemassa.

photo_2019-04-01_19-30-40
Tuokoon tämä japaninaprikoosipuu hyviä viboja kaikille.
Yleinen

Pimein aika vuodesta

Täytin vähän ennen joulua 31 vuotta. Merkkipaalua edelsi tumpelointikausi, jolloin onnistuin lyhyen ajan sisällä telomaan itseäni mitä moninaisimmin tavoin. Esimerkiksi sen kerran kun tiskatessani Ultima thule -lasi tipahti kaapista lavuaariin, josta pompannut sirpale viilsi minua ranteeseen. Husband suositteli, että aloittaisin uuden ikävuoteni hörppäämällä puhdistavaa vettä pyhätöstä ja näin karkottaisin minua ilmeisesti riivaavat henget. Tuumasta toimeen! Kohti Shiogaman shintolaispyhättöä kävi tie.

photo_2018-12-15_21-49-11
En osaa seisoa normaalisti, kiitos kysymästä!
photo_2019-02-19_08-47-00
Tästä olisi saanut ostaa suolapyhätön puhdistavaa suolaa, mutta tyydyin veteen.
photo_2019-02-19_08-48-03
Pappi.
photo_2019-02-19_08-47-13
O-mairi.

Shintolaispyhätössä puhdistautumisen (o-kiyome) kaava menee seuraavanlaisesti:

  1. Ota kauhaan vettä oikealla kädellä.
  2. Kaada vettä vasemmalle kädelle.
  3. Vaihda kauha vasempaan käteen ja kaada vettä oikealle kädelle.
  4. Vaihda kauha oikeaan käteen, hörppää vettä vasemmalla kädellä, purskuta ja sylje pois.
  5. Kaada vettä vasemmalle kädelle.
  6. Ota kauha molempaan käteen ja valuta vesi vartta pitkin.

Puhdistautumisrituaalin jälkeen voidaankin siirtyä rukoushommiin.

  1. Laita kolikko kirstuun nätisti. Älä heitä. Japanissa esineiden huolimaton käsittely kertoo enemmän kuin tuhat sanaa.
  2. Soita kelloa kaksin käsin. Kellon ääni kutsuu kamit ja karkottaa pahat energiat.
  3. Kumarra kaksi kertaa.
  4. Taputa kaksi kertaa.
  5. Esitä toive mielessäsi.
  6. Kumarra kerran.

 

 

Menin temppeliin puhdistautumaan epäonnestani. Vaan perillä minua odotti shokkiuutinen. Japanilaisen kansanperinteen mukaan tiettyinä ikävuosina ihmistä kohtaa suuri epäonni, jolta on syytä suojautua erinäisin riitein ja onnenkapinein. Näistä ikävuosista käytetään japaniksi nimitystä yakudoshi (厄年). Ja sielläpä meikämamman keisarillinen syntymävuosi Shouwa 62 komeili vuoden yakudoshi-taulussa! Tähän vaivaan ei yksi puhdistautumiskerta auta! Yakudoshi jaetaan kolmeen osaan: esipaska maeyaku, varsinainen paskavuosi hon’yaku ja jälkipaska atoyaku. Viime vuosi oli esimakua, ja vuosi 2019 on varsinainen epäonnenvuoteni. Hupsistakeikkaa!

photo_2019-02-19_08-50-14.jpg
Valo oli hyvä, epäonnesta viis!
photo_2018-12-15_21-34-37.jpg
Epäonnen leidi.
photo_2018-12-15_21-46-19.jpg
Epäonnen leidin muotiblogi.
photo_2019-02-19_10-45-10.jpg
Pimein aika vuodesta.
photo_2019-02-19_08-51-33.jpg
Syntymäpäiväateria Shiogaman satamassa.