Kummallinen kevät

Kevät kävi kylässä, toi kukkia aprikoosipuihin ennen kuin muuttui taas pakkasöiksi. Koulussa pesäpallokentän laidalla oli tuomi, joka huojui valkoisena. Sitä aina katselin lama-ajan räpylään huokaillessani ja ajattelin, että onneksi kohta on kesäloma eikä tarvitse enää jolkotella täällä nolaamassa itseään. Japanissa eivät tuomet kukoista, mutta kevät alkaa aprikoosipuista! Yleensä aprikoosit eivät kuki Miyagin korkeudella ennen maaliskuun…

Lue lisää

Yhdeksän vuotta tsunamista

Satamassa on tyyntä. Lämpömittari näyttää kymmentä astetta, mutta valtameri viilentää keväisin. Eilen tuli kuluneeksi yhdeksän vuotta Touhokun maanjäristyksestä ja sen aiheuttamasta tsunamista. Tuolta se tuli, valtava tuho horisontista. Kun tulin tänne kahdeksan ja puoli vuotta sitten, pellolla oli laiva ja romuttamojen pihat täynnä merestä huuhtoutuneita autoja. Jälkijäristyksiä tuli jatkuvasti, joskus useita päivässä. Husband muisteli, kuinka…

Lue lisää

Uskaltaako Japaniin matkustaa?

Ulkona on harmaata, vuoria ei näy. Pohjois-Korea laukoo ohjuksia, säätiedotuksessa Japanin yli kulki bakudanteikiatsu, pommimatalapaine, joka toi kaikkea 30 metrin puuskista lumivyöryihin. Pukeudun joka päivä vaaleanpunaisiin vaatteisiin, josko kevät tulisi siten nopeammin. Juon rypäleteetä ja harjoittelen paperiin korean sanoja: kivi, pilvi, sateenvarjo. Outoa, että olen joskus nämä sanat joutunut japaniksikin opettelemaan, jossakin yli kymmenen vuoden…

Lue lisää

Koronan kämmenellä

Vihdoin koitti se päivä, kun minulta menivät suomea puhuessa l ja r sekaisin! Hui kamara. Katselen juhannuksen lentoja sillä silmällä. Korkea aika käydä lakeurella korjaamassa puheenparsi ennen kuin allekirjoitan sähköpostit Siilinä. Näinä aikoina ei vain tohori mitään kauppamatkaa kummempaa varata, kun ei voi tietää, millaisia karanteeneja on vielä luvassa. Koronavirus tuli Sendaihin. Tartunnan saanut henkilö…

Lue lisää

Yksi syy matkustaa Touhokuun

Lonely Planet valitsi Touhokun viime vuonna yhdeksi vuoden 2020 alueista. Kenties nimityksen tuoma näkyvyys tuo Touhokuun pari uteliasta silmäparia. Tällä hetkellä Touhoku on Japanin vähiten matkailtu alue. Kussakin Touhokun kuudesta prefektuurista käy vain 0,3 prosenttia Japanin kansainvälisistä matkailijoista. Se on merkillisen vähän ottaen huomioon, että Touhoku on maailman ihanin* paikka! *Subjektiivinen mielipide Jos pitäisin matkablogia…

Lue lisää

Järistyksiä, kaikuja

Japanissa on aina värejä. Tuulessa kieppuu lumihiutaleita ja kamelian terälehtiä. Orvokkini vetelevät viimeisiään, mutta kuukauden päästä kevät visertää aprikoosipuissa. Tänään talo huojui. Menin pöydän alle. Shindo neljä, viisi ja puoli magnitudia. Se oli pisin ja voimakkain järistys puoleen vuoteen. On arvioitu, että Miyagin rannikolla sattuu seuraavan 30 vuoden aikana yli seitsemän magnitudin maanjäristys 90 prosentin…

Lue lisää