Ei aina kotona, Yleinen

Pokemon-kouluttajan vaimo

Se on maaliskuu myös täällä ulkomaassa! Babbyna kirjoitin, esitin sekä tuotin laulun nimeltä Minä olen maaljiskuu. Tein myös kilpailevan kappaleen Minä olen kesä, koska minussa on monta puolta. Tässä jälkimmäisen sanat:

Minä olen kesä
Minä olen kesä
Minä olen ihminen
Ihminen on kesä
Hah ha ha ha hah hah hah hah haa!
Hmm hmmm hmmh!

Sitten kun joskus julkaisen omakustannetekeleen, jota myydään kolme kappaletta, minusta voidaan sanoa, että hän jo 2-vuotiaana horisi näitä juttujaan.

photo_2019-03-01_16-40-58.jpg
Koira ja tsubaki.

Posteljooni toi japanilaisen luottokorttini. Eksoottinen nimeni ei mahtunut korttiin, joten etunimeni on vain S ja piste. Tosin minua on täällä muutenkin alettu puhutella asiakaspalvelutilanteissa sukunimellä siirryttyäni ääkköstortusta kanji-kaakkuun. Japanilainen sukunimi on siitä kätevä, että voin läiskiä aviomieheni kanssa samalla allekirjoitusleimasimella, jota säilytämme eteisen kenkäkaapin päällä. Minun pitää vain vielä harjaantua tämän leimasimen käytössä, koska kerran viikossa on tilanne, että painan liian kovaa ja mustetyyny irtoaa ja lentää lattialle tai pahimmassa tapauksessa ulkokivetykselle ja sitten noukin sitä Amazon-kuljettajan kiireisen katseen alla ja oven sulkeuduttua käteni näyttää siltä kuin olisin viettänyt puolukassa viisi tuntia.

Posti toi myös kutsun kaupungin terveystarkastukseen täällä terveystarkastusten mekassa. Kirje ei tosin ollut osoitettu minulle henkilökohtaisesti vaan perheemme päälle alamaisineen. Tämä paikallinen perhesysteemi ei kuulu suosikkeihini, mutta järjestelmä tuskin tulee muuttumaan lähiaikoina vaikka siitä joka päivä purnaisin, joten henkisen hyvinvointini helpottamiseksi ajattelen seesteisiä asioita merkitessäni lappuun aviomieheni talouteni edustajaksi. Ja onhan se välillä ihan mukavaa, että aina ei tarvitse vaivautua olemaan yksilö kun voi olla perheeseen kuuluva löllykkä.

photo_2019-03-01_16-30-02.jpg
Bongasin junan. Mäen päällä on hautausmaa.

Armas perheeni pää on innokas pokemon-kouluttaja. Hällä on kaksi puhelinta, joissa kummassakin on pokemon. Aina iltaisin petissä hän kaivaa esiin molemmat puhelimet mitelläkseen itseään vastaan ja sitten tuskailee, kuinka smurffi-tili kippis9813 sai taas paremmat itemit. Meillä on tapana lähetellä toisillemme pokemon-lahjoja Sendaissa sijaitsevalta patsaalta, jonka nimi on Zaiokukan eli syyllisyydentunto.

Sunnuntaina oli pokemon event, jonka siivittäminä päädyttiin Tagajoun asemalta työkaverin eteisen kautta ex tempore -retkelle Matsushimaan. Luulin, että husband olisi jotenkin poikkeus kahden puhelimen taktiikallaan, mutta Tyynenmeren tuulien tuiverruksessa bongasin aika monta muutakin salarymania, joilla oli puhelin kädessä ja ipad kainalossa.

photo_2019-03-01_16-32-55.jpg
Lapaaseni tuli kuvaan.
photo_2019-03-01_16-33-44.jpg
Torii-portin takana näytti kukkivan varhainen japaninaprikoosi, mutta työmaa esti tarkistamisen.

Matsushimassa sijaitsee Touhokun tärkein zen-temppeli Zuigan-ji, joka on perustettu vuonna 828. Husband oli viikkoa aikaisemmin saanut tietää olleensa tietämättään koko elämänsä zen-buddhalainen, mutta tämäkään ei saanut meitä pulittamaan 700 jenin pääsymaksua, vaan tyydyimme tiirailemaan portin takaa ja kuuntelemaan yksinäistä lintua männyssä.

photo_2019-03-01_16-36-04.jpg
Pihin valinta.
photo_2019-03-01_16-36-23.jpg
On kielletty on kielletty on kielletty.
photo_2019-03-01_16-36-36
Iltavalo oli kiva!

Semmoosta! Nyt menen pakastamaan loput abura-age-lirvut, koska muistin niiden menevän vanhaksi tänään. Viikonloppuna menen mahdollisesti keräämään sammalta mettästä, koska husband aikoo aloittaa sen kasvattamisen bonsain merkeissä. Palataan asiaan!

Tässä humppa viikonlopun kunniaksi:

Parallel Sign / LAMA from Makoto Nagahisa 長久允 on Vimeo.

Yleinen

Kevään korvalla

Jetlagini on helpottanut sen verran, että herään viideltä kuin reipas eläkeläinen konsanaan. Jos olisi kesä, varmaankin saman tien nousisin ja lähtisin muiden eläkeläismielisten sekaan käppäilemään. Aamun valo näyttää kivalta riisipelloilla ja kivimuureilla. Tällä hetkellä tilanne on kuitenkin se, että kun silmäni mä auki saan, on kammarin lämpötila hädin tuskin 10 astetta ja peiton alta uskaltautuminen ottaa aikansa. Kerran meinasi itku pirahtaa, kun olin yllättänyt itseni unohtamalla laittaa sisäjalkineet sängyn viereen ja jouduin astumaan jäiselle lattiallemme.

photo_2019-02-22_09-55-13
Vuoden ekat parvekepyykit!

Oon ollut takaisin Japanissa vasta viikon, mutta aika tuntuu paljon pidemmältä, mikä osittain johtunee siitäkin, että aikavyöhykkeiden lisäksi loikkasin vuodenajasta toiseen. Tänäänkin keskipäivällä pihalla oli kymmenisen astetta. Kohta varmaan heittäydyn ihan villiksi ja laitan lakin talvivarastoon! Vielä toistaiseksi liikuskelen toppatakissa kameliapuskia haistelemassa. Toppatakkini on täynnä bepanthen- ja vaseliinilänttejä, mutta en tarkene viedä sitä pesulaan. Varsinainen kukkakausi saisi tulla nopeasti, että pääsen sonnustautumaan viralliseen kukkienkatselutakkiini. Joka on siis tämä:

_IMG_1449.jpg
Jonnet ei muista.
photo_2019-02-22_09-53-33.jpg
Juomahyllyllä kukkienkatselu on jo alkanut.
photo_2019-02-22_09-53-10
Ei jatkoon.

Mitään ravistelevaa paluushokkia ei siis tämänkertaisen Suomi-visiitin jälkeen tullut! Tänään tosin unohdin autuaasti, että on muoviroskien ja -pullojen keräyspäivä, vaikka olin säkit eilen keräysvalmiiksi valmistellut. Muistin asian suihkukoppiin astuttuani ja kiskoin nopeasti jotkut kalsarit jalakahan ja kirmasin roskapaikalle, mutta jonkun vääränä päivänä jättämät kuppinuudeliroskat siellä vain enää kierivät tuulessa. Onneksi meidän viikko roskapaikan huoltajina meni just, ei nimittäin käynyt kateeksi sitä, joka ne kuppinuudelit joutuu siivoamaan.

photo_2019-02-22_09-56-00.jpg
Roskakalenteri.

Muoviroskat meillä keretään joka perjantai, pullot kahden viikon välein. Marketin pihassa on myös Nanaco-kortilla toimiva pullonpalautusautomaatti, ettei tarvitse kahta viikkoa kaljatölkkiensä kanssa kärvistellä. Oon käyttänyt automaattia sata ja yksi kertaa, ja silti joka ikinen kerta jään viimeisen pullon jälkeen odottamaan panttikuittia, koska olen Hoopo. Hoopona unohdin vieläpä vanhan Nanaconi Suomeen ja jouduin hankkimaan uuden. Tämä vei ainakin kolme minuuttia elämästäni.

Pullonpalautusautomaatin lisäksi ilonaiheitani ovat olleet esimerkiksi allergialääke, kongolainen humppa, uusi vihkoni ja Schitt’s Creek, jota olen katsonut ahkerasti. David on big mood. <3_______<3

photo_2019-02-22_09-55-53 (2).jpg
Ostin kukan.
photo_2019-02-22_09-53-03 (2)
Söin mitarashi dangon.
Ei aina kotona

Reborn Art Festival

Nyt on luvassa niin vanhaa juttua, että mammutit tömistelivät tannerta ja minulla oli vielä suomalainen sukunimi!

Kesällä 2017 Ishinomakissa Oshikan niemimaalla järjestettiin Reborn Art Festival, jonka tarkoitus oli tuoda nykytaidetta tsunamirannikolle ja luoda näin uusia muistoja hävityksen keskelle.

Tämä raportti on iänkaiken vanha, vaan ei hätää! Tänä vuonna festivaali järjestetään toistamiseen! Tapahtuma kestää elokuun alusta syyskuun loppuun, ja tänä vuonna teemana on inochi no tezawari eli elämän tuntu.  Taideteosten lisäksi kattaukseen kuuluu musisointia ja ruokaa. Me oltiin liikenteessä omalla autolla, mutta tarjolla on myös bussikuljetuksia näyttelypaikalta toiselle. Mikäs siinä on tairetta katsellessa kun meri kimaltaa ja kaskaat huutaa. Tervetuloa!

Festivaalin mainos tässä näin:

Muistan, että päivä oli läkähdyttävän kuuma ja valo häikäisi vaikka oli aurinkolasit päässä. Ishinomakin keskusta oli täyttynyt kojuista ja näin ensi kertaa turisteja kartat kourassa. 7-eleveniin saakka liikenteessä oli ruuhkaa, mutta niemimaalle päästyämme moottorie tie oli lähes tyhjä.

20170827_140557
Rannikon puut on kuolleet keloiksi suolavedestä.

Ensimmäinen tutkailemamme tekele oli installaatio, joka luurasi bunkkerissa maan alla. Lapussa luki, että teoksessa on kylmä ja kannattaa kiskoa takki päälle, mutta ei tullut pakattua mukaan moista kun hellettä oli ehkä 35 astetta. Bunkkeriin piti laskeutua maailman ahtainta käytävää, viima kävi luihin ja ytimiin, muovipressu rapisi ja itkukin melkein pääsi. Perillä pimeässä hohti laatikko, jonka sisään saattoi tihrustaa. Minulta meni tämän teoksen idea täysin ohi, mutta jos taiteen tehtävänä on herättää tunteita, niin siinä se ainakin onnistui, koska kammoan ahtaita paikkoja ja olin kauhusta kankea.

Traumojen luolasta siirryimme vähemmän epämiellyttävän taiteen pariin!

Tämä surrealistinen kasvimaa oli kiva. Siellä sai saapastella sadettajan ropistessa sateenvarjoon. Kasvimaan vieressä oli lakkautettu kyläkoulu, jonka luokat olivat muuntuneet näyttelytiloiksi. Oon itse käynyt ala-asteeni puisessa koulussa, jossa oli viis opettajaa ja yksi harmoni, joten omilla standardeillani tämäkin oli kyläkouluksi kuitenkin aika suuri. 😀

20170827_132741.jpg
Luokka.
20170827_133049.jpg
Muumi mainittu!
20170827_132734.jpg
Kokeshi on perinteinen touhokulainen nukke, joita on täällä kaikkialla. Husbandin mumpsan eteisessä on liioittelematta ainakin 40 kokeshia vastassa.
20170827_135712.jpg
Peurateoksia oli paljon, koska niemimaan nimi Oshika tarkoittaa urospeuraa.

Kyläkoululta jatkoimme matkaa halki rannikon. Välillä pysähdyttiin jaloittelemaan kalastuspaattien sekaan. Turismin tilasta kertonee se, että näköalatasanne oli niin viidakoitunut, ettei sieltä näkynyt kuin sininen taivas ja sudenkorentoparvi. Välillä ajatettiin väärään suuntaan, eikä vastaan tullut kuin yksi rekka. Kaikenlaisia todellisuuksia mahtuu tällekin saarelle.

20170827_141815
Fun fact: Japanissa jokaisen paatin nimessä on 丸 (maru).
20170827_142353
Osterit asuu noissa simpukankuorissa.
20170827_142838.jpg
Näköalatasanteella.
20170827_145010.jpg
Väärään suuntaan ajelua.
20170827_150546.jpg
Edelleen väärässä suunnassa.
20170827_150835.jpg
Oikeassa suunnassa.

Seuraava etappimme oli merenrantaan puunkappaleista rakennettu teos. Rantaan piti laskeutua vuoripolkua, joka oli kesän poikkeuksellisen runsaiden sateiden jäljiltä mutavellissä. En tietenkään ollut varautunut sopivalla kenkävalinnalla ja onnistuinkin telomaan jalkani johonkin varpuun ja vuodattamaan verta taiteen vuoksi.

20170827_151530.jpg
Autioitunut ravintola.
20170827_151831.jpg
Rapakkoa.
20170827_152425.jpg
Verenvuodatuksen vaatinut otos.
20170827_155537.jpg
Teos ylhäältä.
20170827_155243.jpg
Laskeutuminen aiheutti päänvaivaa.
20170827_153729.jpg
Teos.
20170827_153748.jpg
Tuntematon malli.
20170827_154317.jpg
Aaltoja.
20170827_154400.jpg
Lisää aaltoja.
20170827_154624.jpg
Aaltojen asukkeja.
20170827_160539.jpg
Villi lilja.

Aalloista jatkoimme haavanhoitoni kautta matkaa! Matkan varrella vastaan tuli peuratemppeli, josta kuului jännittävää pillimusiikkia. Uteliaisuuttamme hiivittiin lähemmäs, ja temppelin pihalta löytyikin taas taidetta. Teos oli rojusta ja peuran raadoista rakennettu planetaario, joka oli kaikessa groteskiudessaan ehkä lempparini.

20170827_162502.jpg
Planetaario sisältä.
20170827_162859.jpg
Planetaario ulkoa.

Ensimmäinen ajatukseni viritelmän nähdessäni oli, että se on kyhätty tsunamirojusta, jota ajelehti veden mukana valtavat määrät. Opas kuitenkin selvitti, että kaikki teoksessa käytetty roina on ihmisten Oshikan luontoon laittomasti jättämää roskaa: kanistereita, televisioita, kodinkoneita, yksi kokonainen vessanpönttökin.

Peurojen raadot olivat nekin peräisin lähimaastosta. Auringon paahteessa ne olivat kuivuneet lähinnä luuksi ja nahkaksi, mutta kuulemma vielä viikko sitten sateiden aikaan niistä oli tippunut mätiä klönttejä maahan. Teemana tässä tekeleessä olikin Oshikan lintukodon ristiriita: Peuratemppelistä näkyvällä saarella peuroja palvotaan pyhinä, eikä niitä saa tappaa; Parin sadan metrin päässä mantereen puolella hallitus sen sijaan maksaa jokaisesta kaadetusta peurasta palkkion. Metsästetyt peurat jätetään usein luontoon mätänemään. Mielenkiintoinen kommentti nykyihmisen arvojen sekamelskasta olikin mielestäni tämä! Jäin miettimään tekelettä pitkäksi aikaa, ja paluumatkalla vihreiden vuorten vilistessä ikkunassa jotenkin lannisti ajatus, että jossain siellä puiden siimeksessä ruostuu tynnyreitä tälläkin hetkellä.

Viimeinen etappi ei onneksi ollut yhtä masentava! Päivä oli jo pitkällä, mutta ehdittiin käydä vielä katsomassa Kusama Yayoin ulkoilmateos.

20170827_164247.jpg
Kusaman pilkut yhdestä suunnasta.
20170827_165026.jpg
Kusaman pilkut toisesta suunnasta.
20170827_164716.jpg
Häikäistynyt turistiselfie.
20170827_164834.jpg
Niemimaata.

Husbandin kalastushammasta alkoi kolottaa sen verran paljon, että oli pysähdyttävä ongelle lähimpään venesatamaan.

20170827_174824.jpg
Paatteja joka lähtöön.
20170827_175320.jpg
Aurinko laski, kalaa ei kuulunut.

Ongella vierähti kuitenkin niin monta tovia, että lopulta ei ennätetty ollenkaan festivaalin päänähtävyyteen, joka olisi ollut suuri valkoinen peuraveistos. Päivä painui mailleen, helle helletti, iltakaskas vaikeni ja sirkat aloittivat äänenavauksen.

20170827_180743.jpg
Rannikon hämärä on sininen.
20170827_180925.jpg
Ohi kiitävä maisema.

Semmoinen oli se festivaali! Tänä vuonna uusiksi!