Ei aina kotona

Bonsain ystävät

photo_2019-07-19_13-29-36.jpg

Varmaan joka viides keskustelu taloudessamme alkaa sanoilla tsugi hikkoshita toki ni, sitten kun joskus muutetaan. Sitten kun joskus muutetaan, ostetaan astianpesukone. Sitten kun joskus muutetaan, laitan röyhyvihvilästä (igusa) tehdyn maton. Sitten kun joskus muutetaan, husband ryhtyy sammal-bonsain harrastajaksi. Jälkimäistä varten kävimme taannoin keräämässä innoitusta aihepiirin näyttelystä.

Bonsai-näyttelyä varten matkasimme Marumoriin etelä-Miyagiin. Marumori on niin kuin mikä tahansa muu touhokulainen pitäjä: vuoret viheriöi, talot ränsistyy, hiljaista pääkatua tallustaa kyyryselkäinen mumma hilkku päässä. Asukkaita on vajaat 13 000 ja suunta laskeva: pelkästään viimeisen neljän vuoden aikana väki on vähentynyt tuhannella. Väestö kasvaa Japanissa enää Suur-Tokion alueella, Aichissa ja Okinawalla (Okinawalla on muuta maata matalampi elintaso ja korkeampi syntyvyys, Aichissa ja pääkaupunkiseudulla työ- ja opiskeluperäistä muuttoliikennettä). Täällä muualla todellisuus iskee päin naamaa, kun poistuu neonvaloista. Anoppilan vieressä toiminut eläkeläisten kokoustila lakkautettiin, koska kylässä ei riitä enää edes eläkeläisiä. Eipä meilläkään ole aikomustakaan asettua Sendain metropolialueen ulkopuolelle.

photo_2019-07-19_13-43-38 (2)

photo_2019-07-19_13-38-00.jpg

Näyttely järjestettiin Sairi-yashikin museossa. Museorakennus on entinen kauppiassuvun asuinkartano (=yashiki) ja rakennettu 1800-luvun puolivälissä. Ennätyssynkkä sadekausi pisteli parastaan, eikä paikalla ollut lisäksemme kuin yksi bonsai-gentlemanni ja kaatosateen pauhu katolla. Huoneissa tuoksui menneisyys ja Japani. (En ole muuten edelleenkään hankkinut kameraa, mistä johtuen kuvat ovat valotuksen osalta surkeita.)

photo_2019-07-19_13-41-29.jpg

photo_2019-07-19_13-38-23.jpg

photo_2019-07-19_13-37-19.jpg

photo_2019-07-19_13-40-10.jpg

Bonsain lisäksi museossa oli näytillä Saitoun kauppiassuvun esineistöä ja vaiheita. Ilmeisesti kauppiassuku oli kartuttanut omaisuutensa kehräämällä ja myymällä silkkiä, mikä selitti lukuisat kissa-aiheiset tilpehöörit matkamuistopuodissa. Kissat pyydystivät silkkiperhosen toukkia uhkaavia rottia, ja kuulemma Marumorissa onkin koko maan suurin keskittymä kissoille omistettuja pyhäkköjä. Väitteen todenperäisyydestä en kyllä menisi takuuseen, Japanissa kun voi sanailla varsinkin matkailuesitteissä vaikka ja mitä, kunhan muistaa päättää lauseen to iwarete imasu, sanotaan. ”Kauhava on paras paikka maailmassa” on härski väite. ”Kauhava on paras paikka maailmassa, sanotaan” on fakta niin kauan kun jossakin on joku niin sanomassa.

Silkin jälkeen Saitout olivat siirtyneet valmistamaan muun muassa soijakastiketta sekä misoa, josta muistona oli 80 vuotta vanha kovettunut miso vitriinissä. Suku kuitenkin menetti maansa sodan jälkeisessä maareformissa ja ajautui vararikkoon, ja nyt heidän tiluksillaan käy random kauhavalainen bonsaita katselemassa.

photo_2019-07-19_13-37-08.jpg

photo_2019-07-19_13-36-30.jpg

photo_2019-07-19_16-02-12.jpg

Yhdessä rakennuksista oli esillä joitakin sodasta selvinneitä suvun vanhoja leluja, jotka olivat samalla aikamatka armaan husbandin lapsuuteen. Husband varttui kolmen sukupolven huushollissa (kuin myös minä ja aika moni luokkatoverini 90-luvulla Pohojammaalla, että itselleni ei ole edes erityisen vieras saati eksoottinen tämä järjestely). Muarinsa askarteli näitä tässäkin postauksessa vilahtavia roikkuvia koristeita (tsurushi kazari) ja perinteisiä palloja (temari) sekä lipastoja (tansu). Faari puolestaan oli kunnostautunut perinteisen leijan (tako) tekijänä ja väänsi kuulemma husbandille monen monta leijaa, joihin husband sai maalata mieleisensä kuvat.

photo_2019-07-19_13-35-09.jpg

photo_2019-07-19_13-34-18.jpg

photo_2019-07-19_13-34-37.jpg

photo_2019-07-19_13-33-46.jpg

photo_2019-07-19_13-32-35

Paluumatkalla tuulilasinpyyhkijä työskenteli raivokkaasti. Joskus sadesumussa vilahti punainen torii-portti. Vedettiin tirsat kaupan parkkipaikalla. Illalla kaivelin laukkua syödäkseni oman osani matkamuistoksi ostamastamme kissakuvioidusta dorayakista. Vaan joku oli jo syönyt omansa ja vaimonsa osan. 😦

Siiri: Futari no dorayaki dattanjanaino (eikö se ollutkaan meidän yhteinen dorayaki)
Husband: Watashi mo sou omotteimashita (niin minäkin luulin)

Sen pituinen se!

Yleinen

Sendaissa sataa

photo_2019-07-16_16-34-05.jpg

photo_2019-07-16_16-33-33.jpg

Sadekausi teki homeen eteiseen. Ja lavuaariin. Ja valkosipuliin. Päivä on paistanut bambukasaan ehkä kolmesti viimeisen puolentoista kuukauden aikana. Märkää on aina ja kaikkialla. Kerran piti jarruttaa, kun rapu ylitti tien auton edestä.

Uutisissakin uutisoitiin, että tämä sadekausi on ollut itä-Japanissa ennätyspilvinen. Riisi on venynyt pitkäksi, ja iltapäivisin pellon halki pyöräilee koululaisten letka kirkkaansinisissä verkkatakeissa. Muutoin yllämme on riippunut harmaa varjo, jonka katveessa aistimukset vaihtelevat kolean ja nihkeän välillä. Kurkun hinta on noussut paikoin 70%, ja anopin edamame-satokin on jäänyt lähes olemattomaksi. Amppelikukka näyttää kuitenkin aloittaneen toisen kukintakautensa ja säätiedotus lupaa tästä lähin joka päiväksi vähintään 26 astetta. Iltaisin lepakot risteilee katuvaloissa, aamulla roskapaikalla tuulessa oli meren haju. Ehkä tässä kohti elokuun paahdetta ollaan siis silti menossa.

photo_2019-07-16_16-34-53.jpg

photo_2019-07-16_16-37-42

Homeisen valkosipulin lisäksi käsillä ovat parlamenttivaalit. Vaalihumusta on kyllä tunnelma kaukana. Husband on siitä harvinainen Heisei-kauden kasvatti, että hän vaivautuu käymään uurnilla, mutta ennakkoäänestyslappua täytellessään vääntyi naamansa irvistykseen.

Tangomarkkinaäänestyksessäkin on enemmän valinnanvaraa kuin täällä vaaleissa. Miyagissa on kolme ehdokasta: kansallismielisen hallituspuolueen Jamppa Peruskonservatiivi, oppositiopuolueiden yhteisehdokas, joka haluaa lakkauttaa kulutusveron kokonaan ja tarjoaa ratkaisuksi vastausta ”kerron sitten kun olen virassa”, ja majoneesina okonomiyakin päällä NHK kara kokumin wo mamoru tou (kansalaisia Yleisradiolta suojeleva puolue) -puolueen ehdokas, jolla ei ole mitään muuta agendaa kuin tv-lupamaksun lakkauttaminen. Eikun valittemahan! Husband toivoi, että kirjoittaisin blogiini, että Japanin poliittinen järjestelmä on vitsi. Tässä se siis tulee: Japanin poliittinen järjestelmä on vitsi.

photo_2019-07-16_16-38-51.jpg

photo_2019-07-16_16-40-19.jpg

photo_2019-07-16_16-42-54.jpg

photo_2019-07-16_16-43-23.jpg

Yhtenä yönä näin unta, jossa hallituksen joukot (???) tulivat ja karkottivat minut maasta. Herättyäni kesti hetki muistaa, että minulla on nykyään monivuotinen viisumi ja olen täällä luvan kanssa.

Jouduin pirauttamaan pankkiin Suomeen, koska hajotin puhelimeni enkä voinut aktivoida uudelleen asentamaani pankin tunnuslukusovellusta. Langan päässä vastasi suomalainen ääni, mikä oli taas oudoin juttu vähään aikaan. Näinä älypuhelimien aikoina ei täällä kaukomaillakaan enää jää pois suomen kielen kelkasta, mutta keskivertona päivänä puhun äidinkielelläni nolla minuuttia, joten merkillinen kokemus oli tämä suomenkielinen asiakaspalvelutilanne. Minulta muuten myös tiedusteltiin, eikö minulla todellakaan ole tätä sovellusta asennettuna muille laitteilleni, niin että montako laitetta sitä pitäisi nykyään ihimisen omistaa???

Pankeista puheenollen! Husbandilla on tiedossa parit hääkekkerit, joihin pitää luonnollisesti kumpaankin viedä 30 000 jenin (noin 250 e) verran goshuugi-rahaa. Siispä kävimme automaatilla nostamassa 2000 euron arvosta riihikuivaa käteistä, että voimme sitten valikoida joukosta sileimmät setelit.

photo_2019-07-16_16-45-49.jpg

photo_2019-07-16_16-47-25

photo_2019-07-16_16-46-14.jpg

photo_2019-07-16_16-48-53.jpg

Paikallinen kruununprinssikin kävi nähtävästi Suomessa valtiovierailemassa. Onneksi sekin vierailu saatiin jo taputeltua, koska hieman koettelivat minua tapauksen inspiroimat kotimaan median karseat Japani-aiheiset artikkelit, joissa oli käyty dyykkailemassa stereotypioiden ja harhaluulojen kaatopaikoilla. Kaikenlaisia epäkohtia löytyy tästäkin maasta vaikka muille jakaa, mutta tehköön tässä nyt selväksi, että tämä sormen tunkeminen random kanssaihmisen hanuriin on täällä käräjäasia eikä mikään jokamiehen hupailu. Hiljattain täällä nousi valtava kohu, kun anonyymi mamma twiittasi kemianteollisuuden jätin palveluksessa olleen aviomiehensä saaneen välittömästi isyyslomaltaan palattuaan siirron toiselle puolelle maata ja siirrosta kieltäydyttyään potkut, niin että mamma oli joutunut suunnilleen synnytysairaalasta sorvin ääreen perheensä ainoaksi elättäjäksi. Esimerkin kaltainen pompottelu ja syrjintä työpaikoilla: aito ja vakava yhteiskunnallinen ongelma. Pomon peukku pyllyssä sitä vastoin ei yleinen ongelma. Kiitos ajastanne!

Oli minulla muutakin asiaa, mutta taidanpa jakaa nämä asiani useampaan kertaan, niin tulee jotain eloa tännekin välillä!

Ei aina kotona

Kukat ja kuulumiset

No niin. Jo joutui armas aika. Kukkineet ovat kirsikat, sinisateet ja atsaleat. Toppatakki on littanoitu kutistuspussiin ja savipata sullottu kaapin perukoille. Kynnenalus on viheriä anopin sokeriherneiden perkaamisesta. Riisipelloilla solisee vesi, illan tullen sammakoiden kurnutus kantautuu tienpäästä.

Parvekkeella on ruukkupuutarha ja yhdessä ruukussa hortensia sadekauden iloksi. Vielä se on pieni ja vaatimaton, mutta ehkä vuosikymmenen päästä siitäkin on tullut komia. Menin puutarhakauppaan ostamaan toista petuniaa, kun silmääni osui hortensian taimi. Olen haaveillut hortensiasta vuosikaudet, mutta se on tuntunut liian kauaskantoiselta päätökseltä Suomen ja Japanin välitilassa. Siinä puutarhaosastolla tein pikaisesti päätöksen, jonka alitajuntani on tehnyt jo kauan sitten. Soviteltiin hortensiaa eri ruukkuihin ilta-auringon valossa.

Nyt minulla on hortensia. Aion pysyä täällä sitä katselemassa.

_MG_3268.JPG_MG_3261.JPG_MG_3273.JPG

Kaikenlaista on ollut tässä kuulkaas! Kännykkäkin lensi niin komiassa kaaressa, että tehdasasetuksiin oli minun palaaminen ja kaikki viime kuukausien kuvat pyyhkiytyivät siinä rytäkässä. Tähän postaukseen kaivelin kuvat husbandin kameran muistikortilta.

Näistäkin sakura-kuvista on aikaa. Käytiin junalla etelä-Miyagissa Oogawarassa pällistelemässä. Sinne köröttelee Sendaista puolessa tunnissa. Puita on joen varrella 1200 kappaletta 8 kilometrin pituisella reitillä eikä Miyagi ole turistien ykköskohde muutenkaan, joten heinikkoon mahtui hyvin kieriskelemään. Neulepaitani hukkui ja löytyi matkalla ja loppuvaiheessa hieman koetteli kun wc-hätä oli melkoinen ja husband se vain halusi jalkautua pöpelikköön kuvaamaan fasaania, mutta muuten sujui vailla suurempia kommelluksia tämä ekskursio.

_MG_3291.JPG_MG_3292.JPG_MG_3293.JPG_MG_3302.JPG

Samaa ei kyllä voi sanoa taannoisesta golden week -reissustamme. Rohkenimme lähteä aina Tochigiin saakka Ashikaga Flower Parkin sinisateita katselemaan. Menomatka kesti ruuhkissa seitsemän tuntia. Fukushimassa tunnelma oli vielä korkealla, ja mikäs siinä oli körötellessä kun vuorilla oli lunta ja villisakurat vielä täydessä kukassaan, mutta Kantoun puolelle päästyämme alkoi usko horjua. Vettäkin tuli kuin saavista ja niin saivat jäädä suunnitelmat iltavalaistuista sinisateista. Ostimme paikallispuodista viisi punasipulia ja ajoimme suoraan budjettihotellillemme Isesakin kaupunkiin Gunmaan, joka myös Japanin vähiten vetovoimaisena prefektuurina tunnetaan (Miyagi porskutteli muuten viime vuonna vetovoimaisuuslistan sijalla 14, woohoo).

Hotellilla lähetin kankeita bisnessähköposteja ja kuumottelin pestiäni Shichigahaman Suomi-festivaalilla. Televisiossa analysoitiin uuden keisarin puhetta. Täällä on sikäli ristiriitainen tilanne, että epäsuosittu pääministeri kavereineen on kovan luokan nationalisti ja havittelee paluuta amerikkalaismiehitystä edeltäneeseen aikaan jumalallisine keisareineen, kun taas kansan suosima keisari on paljon lukenut, kansainvälisesti suuntautunut pasifisti, joka ei ole lainkaan innostunut keisarikiihkoilijoiden kaavailemasta maailmanjärjestyksestä.

Sateen laannuttua käytiin paikallisessa marketissa turisteina, koska husband halusi tietää, mitä kaloja syödään prefektuurissa, jolla ei ole ollenkaan rantaviivaa. Äimistyksemme oli suuri, kun altaassa oli kala Tottorista. Täällä Miyagin merillä kaikki kalat ovat joko kotopuolesta tai Hokkaidolta, joten länsi-Japanista tuotu kala oli meille asia uus. Kala-allas oli muutenkin melko pieni. Poissa olivat hoya- ja simpukkatynnyrit tofuhyllyn vierestä haisemasta. Lihahylly sitä vastoin oli paljon pidempi kuin omassa lähimarketissa.

_MG_3294_MG_3303.JPG_MG_3352.JPG_MG_3322.JPG

Kakkospäivänä päästiin jopa puistoon sinisateiden sekaan, mutta niin pääsivät miljoona muutakin henkilöä. Itse kun kuulun siihen kansanosaan, joka mieluummin kuuntelee vaikka yksin pimeässä huoneessa Tapani Kansaa kaksi tuntia kuin viettää tunnin heikossa hapessa väkijoukkoon liiskaantuneena, jäivät mieleeni kukkapuistoa paremmin lopulta vuorilla kukkivat villit sinisateet, jotka vilisivat kotimatkalla auton ikkunassa kuin violetit parrat. Otin opikseni enkä toiste ehdota minkään sortin matkailua golden weekille.

Väkimassoista ja matelevista autoletkoista huolimatta oli kuitenkin varsin mielenkiintoista päästä piipahtamaan sisämaan pätsissä! Saitaman Kumagaya kivenheiton päässä Isesakista komeilee kesä toisensa perään helle-ennätysten kärjessä, ja nyt tiedän miksi. Oli toukokuun alku, mutta hellettä oli jo 27 astetta. Ilma oli paksua eikä liikkunut mihinkään, koska joka suunnassa oli vuorijonon muodostama seinä.

_MG_3323.JPG_MG_3320.jpg_MG_3334_MG_3341_MG_3350.JPG_MG_3351.JPG_MG_3353.JPG

Menetin kaikki kevätkuvani. Vaan eipä sillä kai lopulta ole väliä. Kevät tulee aina takaisin.

_MG_3357.JPG_MG_3360.JPG_MG_3371.JPG_MG_3374.JPG_MG_3375.JPG_MG_3378.JPG_MG_3379.JPG_MG_3380.JPG_MG_3382.JPG_MG_3386.JPG_MG_3393.JPG_MG_3394.JPG