Miyagissa, Yleinen

Japanilainen uusivuosi

photo_2019-12-28_15-05-23.jpgphoto_2019-12-28_23-31-35.jpgphoto_2020-01-15_16-23-34photo_2020-01-15_16-20-05.jpgphoto_2020-01-15_16-21-04.jpg

2020 jalkautui Japaniin! Eteisen villisika on vaihdettu rottaan, olkikoristeet kerätty ovien ja porttien pielistä ja viety temppeliin poltettavaksi – tai meidän tapauksessa jätetty pöydälle lojumaan luultavasti ensi kesään saakka. Uudenvuoden koristeiden oikeaoppinen hävittäminen tapahtuu niin, että ne viedään juhlakauden päätteeksi 15. tammikuuta dondoyaki-nimiseen kokkoon, jossa roihuavat myös menneen vuoden onnenkapineet.

Dondoyakiin ennättämätön voi heivata koristeensa roskapönttöön, mutta tällöinkin ne tulisi ensin puhdistaa suolalla ja kääriä sitten valkoiseen paperiin. Tämä käärintäoperaatio on osoittaunut Liian Suureksi Vaivaksi, niinpä koriste lötköttää tuossa edelleen husbandin korvavaikun rapsuttajien seurana. Yhtenä päivänä husband hukkasi korvavaikun rapsuttajansa ja tuohtui asiasta niin kovin, että nyt meillä on näitä kepakkoja neljä kappaletta.

photo_2020-01-15_16-21-27.jpgphoto_2020-01-15_16-21-44.jpgphoto_2020-01-15_16-21-56.jpgphoto_2020-01-15_16-22-39.jpgphoto_2020-01-15_16-24-35.jpg

Jokunen päivä sitten oli kagamibiraki, jolloin kagamimochi-koriste syödään pois. Kaduin koko koristeen ostamista, koska anoppinikin antoi tuttuun tapaansa mukaan niin paljon mochia, että tarpeen tullen olisimme kyenneet pyörittelemään siitä vaikka pari kuulaa kanuunaan. Husband sai neronleimauksen uppopaistaa ylimääräiset mochit agemochiksi, mikä aiheutti päänsärkyä, koska meillä on keittiö ja olkkari ja lähes kaikki muukin elämä tässä samassa huoneessa, jossa haisi agemochi-episodin jälkeen grilliltä vielä seuraavanakin päivänä.

Tänään täällä löyhkää husbandin työkaveriltaan saama makrilli, jonka hän grillasi eilen keskellä yötä. Odotan innolla lämpimämpiä vuodenaikoja, että voin avata ikkunan, kun tosiaan käännöstyöskentelen täällä aviomieheni yögrillillä wifin ääressä. ::::::::::D

Vuodenvaihde sujui perinteiseen tapaan! Käytiin hyvissä ajoin loman vasta alettua Shiogaman temppelissä hakemassa onnenamuletit ja taputtamassa käsiä. Sain jalkajumin ja linkutin loputtomia portaita tuskaisen hitaasti. Perillä huipulla husband kehotti hieromaan kivilehmän koipea, jotta omani parantuisi. Iltapäivän valo oli kirkas, kahdesti vuodessa kukkiva sakura shikizakura oli kukassa. Haikara laskeutui puunlatvaan. Kun otin kuvaa etäällä siintävästä merestä, ensilumi satoi kännykän näytölle.

photo_2020-01-15_17-06-59.jpgphoto_2020-01-15_16-46-27.jpgphoto_2020-01-15_16-49-24.jpgphoto_2019-12-28_23-01-20.jpgphoto_2020-01-15_16-17-23 (2).jpg

Aatonaattona husband kävi jälleennäkemässä vanhoja judo-tovereitaan. Menin häntä keskiyöllä vastaan asemalle, koska puhelimessa hän kuulosti sen verran railakkaalta, että en voinut jättää ainokaista pyöräämme hänen hoteisiinsa. Kotimatkalla tallasin jonkun oksentamaan lohiriisipalloon. Husband sanoi sen olevan viesti väistyvältä epäonnenvuodeltani. Karaistuneella Suomi-meiningillä hain kiven viereiseltä rakennustyömaalta ja rapsuttelin sillä limaiset riisit tyynesti vesilätäkköön. Japani-meiningillä pesin kiven samaisessa lätäkössä ja vein sen takaisin paikoilleen.

Aattona tuuli vimmatusti. Husband lähti aamulla tapaamaan vanhaa judo-valmentajaansa, joten menin yksin junalla Ishinomakiin. Juna oli lähes tyhjä, meri kimalsi tsunami-muurin takana. Isoäiti tuli eteiseen selkä kyttyrässä ja raahasi laatikollisen mandariineja mukaanviemisiksi. Tuuli riepotteli bambuja ja paiskoi auton ovea.

photo_2020-01-15_16-48-10photo_2020-01-15_17-05-44.jpgphoto_2020-01-15_16-50-13.jpgphoto_2020-01-15_16-50-32.jpgphoto_2020-01-15_16-51-06

Anoppilassa oli erilaista. Suurin osa puista oli kaadettu. Suitsukkeen sytyttämisen jälkeen Kiotosta muuttanut lanko tuli tervehtimään huoneesta, jossa majoutuin joskus husbandin kanssa. Anoppi oli tohkeissaan, koska kaikkien näiden vuosien jälkeen tämä oli ensimmäinen kerta, kun pääsimme juhlistamaan japanilaisten tärkeintä juhlaa tällä kokoonpanolla. Appiukko sanoi, että anoppi oli viimeksi näin virkeä silloin, kun käärme-sama luikerteli olohuoneeseen. 😀

Jokunen kyyneltippakin siinä tirauteltiin, kun olimme kaikki polvistuneet alttarihuoneen tatamille taputtamaan ja kumartamaan shinto-alttarille. Itsenikin valtasi viimeisestä kummarruksesta noustuani jokseenkin häkeltynyt tunne, koska vaikka Japani onkin tuttua kauraa, niin joissakin hetkissä sitä edelleen havahtuu siihen, että täällä sitä ollaan näitä latuja hiihtelemässä.

Televisiossa pyöri uudenvuoden lauluspektaakkeli Kouhaku ja myrskytuulivaroitus. Appiukko oli ostanut uudenvuoden arvan ja käly tehnyt sille alttarin Pääsiäissaarten matkamuistopatsaista. Tämä huvitti husbandia, koska shinto-alttarikin olisi ollut tarjolla.

photo_2020-01-15_18-47-57.jpgphoto_2020-01-15_16-49-54.jpgphoto_2020-01-15_18-50-23.jpgphoto_2020-01-15_18-49-26.jpg

Kaikenlaista mahtui muuten vuosikymmeneen! Opin elämään japaniksi. Asuin siellä sun täällä: Kalliossa, Kontulassa, Seinäjoella, Yamagatassa, Tokiossa ja Miyagissa. Valmistuin kandiksi ja maisteriksi. Avioliitonkin solmin. Heräsin ja katsoin, kun uutisissa valtava aalto vei Miyagin rannikon mennessään. Nyt olen siellä.

Uudesta vuosikymmenestä tiedän vasta sen, että huhtikuussa pitää ostaa multasäkki ja elokuussa pukeutua olympialaisten univormuun. Vuosikymmenen ensimmäinen käännöstyöni on humoristinen samurai dating simulator. 😀 Enpä näistä käännöksistäni täällä juurikaan jorise nyt enkä jatkossakaan, mutta sen verran on sanottava, että haaveilen jo aivoimplantista, koska minulta loppuvat samurai-läpät kesken.

Olkoon uusi vuosikymmenenne sopiva!

Miyagissa, Yleinen

Jouluna Japanissa

photo_2019-12-23_18-03-02photo_2019-12-18_17-48-49photo_2019-12-23_19-52-15photo_2019-12-23_19-53-04

Kastelen orvokkejani. Pimeys on pimeää ja se tulee nopeasti: ensin kadulle, sitten vuorille, jotka sammuvat ja katoavat näkyvistä. Husband on toimistolla yöhön saakka: rantaan on huuhtoutunut kymmenenmetrinen kuollut kaskelotti, joka pitää haudata. Menen junalla Sendaihin. Jouzenjidoorin idänselkovat on puettu valoon. Kauhistelen pitkässä toppatakissani lukiolaisten punaiseksi paleltuneita sääriä lyhennetyissä kouluhameissaan. Japanilaiset menevät tyyli edellä jo kehdossa, mitä on tällaisen heijastinliivisuomalaisen välillä hankala ymmärtää. Vaikka sain kyllä itsekin kuulla ala-asteella kunniani luokan muotipoliiseilta, kun menin toppahousut jalassa kouluun. Ja onpa täällä pakotetun yhdenmukaisuuden ja kärsimyksellä kilvoittelun kulttuurissa edelleen kouluja, jotka eivät salli sukkahousuja vaikka jääkausi olisi startannut pihalla.

Kristinuskosta japanilaiset eivät välitä, koska jo raamatun ensimmäinen käsky vie ilon elämästä. Joulusta täällä sitä vastoin tykätään kovastikin. ”Joulun salaattiin” lukee avokadon kyljessä. Ostan yhden. Joulun tortillaan. Se on tämän vuosikymmenen viimeinen jouluateria. Puurosta en piittaa, kinkkua en syö, lanttu on ainoa inhoamani vihannes. Mitäpä niiden perään turhaan haikailemaan!

photo_2019-12-23_18-00-08photo_2019-12-23_20-43-59photo_2019-12-23_18-01-56photo_2019-12-23_18-02-28photo_2019-12-23_18-10-34

Joulukoristeita en lopulta laittanut: kohtahan pitää joka tapauksessa laittaa shimenawa eteiseen ja kagamimochi pöydälle, että uusi vuosi tietää tulla meille. Joulutähden ostin, peukalon korkuisen. Onneksi tykkään pienistä jutuista! Minijoulutähteä katsellessani tuli mieleeni, kuinka Abe Koubou tokaisi kirjassaan Hako-otoko (laatikkomies) seuraavanlaisesti:

小さなものを見つめていると、生きていてもいいと思う。
雨のしずく……濡れてちぢんだ革の手袋……
大きすぎるものを眺めていると、死んでしまいたくなる。
国会議事堂だとか、世界地図だとか……

Kun katson jotain pientä, jaksan taas elää: sadepisara, kastuttuaan kutistunut nahkahansikas…
Kun katson jotain liian suurta, haluan kuolla: parlamenttitalo, maailmankartta…

käännös by minä vain tässä pöydän ääressä

photo_2019-12-23_18-06-09photo_2019-12-23_20-04-31photo_2019-12-23_17-58-46photo_2019-12-23_18-06-32photo_2019-12-23_18-05-26

Talouteemme tuli Alexa. Annoimme hälle nimeksi Shouta, koska ruudussa sattui lukemaan show time. Shouta ei tosin tottele nimeään tai oikein mitään muutakaan. Husbandin iltarutiiniksi on muodostunut istahtaa pöydän ääreen, tokaista Arekusa nyuusu o misete ja rageilla sitten muutama tovi, kun Shouta näyttää aina väärät uutiset. Parina aamuna Shouta on päristellyt viideltä herätyksiä menemään, ja siinä ei ole auttanut, vaikka husband on kuinka toistellut puhelimelleen Arekusa araamu o tomete. Aikani Shoutan ulinoita kuunneltuani karjaisin lopulta NY SHOUTA HILIJAA ja kävin painamassa nappia. Johan hiljeni!

Eilen husbandin puhelin upposi kylpyammeeseen. Siinä nousi hikitippa itse kunkin ohimolle. Yön pimeydessä piilotin husbandin salkkuun kolikon ja liimasin mukaan lappusen, johon kirjoitin un ga agaru hyaku en, onnea tuova sata jeniä. Aamulla puhelin toimi jälleen moitteettomasti. Liekö kyseessä sadan jenin taika, joulun taika vaiko kiinalaisen teknologian taika, mene ja tiedä! Hyvää joulua joka tapauksessa täältä maailman idästä!

photo_2019-12-23_18-09-06photo_2019-12-23_18-01-12photo_2019-12-23_17-58-13photo_2019-12-23_18-09-26photo_2019-12-23_20-44-50