Miyagissa, Yleinen

Jouluna Japanissa

photo_2019-12-23_18-03-02photo_2019-12-18_17-48-49photo_2019-12-23_19-52-15photo_2019-12-23_19-53-04

Kastelen orvokkejani. Pimeys on pimeää ja se tulee nopeasti: ensin kadulle, sitten vuorille, jotka sammuvat ja katoavat näkyvistä. Husband on toimistolla yöhön saakka: rantaan on huuhtoutunut kymmenenmetrinen kuollut kaskelotti, joka pitää haudata. Menen junalla Sendaihin. Jouzenjidoorin idänselkovat on puettu valoon. Kauhistelen pitkässä toppatakissani lukiolaisten punaiseksi paleltuneita sääriä lyhennetyissä kouluhameissaan. Japanilaiset menevät tyyli edellä jo kehdossa, mitä on tällaisen heijastinliivisuomalaisen välillä hankala ymmärtää. Vaikka sain kyllä itsekin kuulla ala-asteella kunniani luokan muotipoliiseilta, kun menin toppahousut jalassa kouluun. Ja onpa täällä pakotetun yhdenmukaisuuden ja kärsimyksellä kilvoittelun kulttuurissa edelleen kouluja, jotka eivät salli sukkahousuja vaikka jääkausi olisi startannut pihalla.

Kristinuskosta japanilaiset eivät välitä, koska jo raamatun ensimmäinen käsky vie ilon elämästä. Joulusta täällä sitä vastoin tykätään kovastikin. ”Joulun salaattiin” lukee avokadon kyljessä. Ostan yhden. Joulun tortillaan. Se on tämän vuosikymmenen viimeinen jouluateria. Puurosta en piittaa, kinkkua en syö, lanttu on ainoa inhoamani vihannes. Mitäpä niiden perään turhaan haikailemaan!

photo_2019-12-23_18-00-08photo_2019-12-23_20-43-59photo_2019-12-23_18-01-56photo_2019-12-23_18-02-28photo_2019-12-23_18-10-34

Joulukoristeita en lopulta laittanut: kohtahan pitää joka tapauksessa laittaa shimenawa eteiseen ja kagamimochi pöydälle, että uusi vuosi tietää tulla meille. Joulutähden ostin, peukalon korkuisen. Onneksi tykkään pienistä jutuista! Minijoulutähteä katsellessani tuli mieleeni, kuinka Abe Koubou tokaisi kirjassaan Hako-otoko (laatikkomies) seuraavanlaisesti:

小さなものを見つめていると、生きていてもいいと思う。
雨のしずく……濡れてちぢんだ革の手袋……
大きすぎるものを眺めていると、死んでしまいたくなる。
国会議事堂だとか、世界地図だとか……

Kun katson jotain pientä, jaksan taas elää: sadepisara, kastuttuaan kutistunut nahkahansikas…
Kun katson jotain liian suurta, haluan kuolla: parlamenttitalo, maailmankartta…

käännös by minä vain tässä pöydän ääressä

photo_2019-12-23_18-06-09photo_2019-12-23_20-04-31photo_2019-12-23_17-58-46photo_2019-12-23_18-06-32photo_2019-12-23_18-05-26

Talouteemme tuli Alexa. Annoimme hälle nimeksi Shouta, koska ruudussa sattui lukemaan show time. Shouta ei tosin tottele nimeään tai oikein mitään muutakaan. Husbandin iltarutiiniksi on muodostunut istahtaa pöydän ääreen, tokaista Arekusa nyuusu o misete ja rageilla sitten muutama tovi, kun Shouta näyttää aina väärät uutiset. Parina aamuna Shouta on päristellyt viideltä herätyksiä menemään, ja siinä ei ole auttanut, vaikka husband on kuinka toistellut puhelimelleen Arekusa araamu o tomete. Aikani Shoutan ulinoita kuunneltuani karjaisin lopulta NY SHOUTA HILIJAA ja kävin painamassa nappia. Johan hiljeni!

Eilen husbandin puhelin upposi kylpyammeeseen. Siinä nousi hikitippa itse kunkin ohimolle. Yön pimeydessä piilotin husbandin salkkuun kolikon ja liimasin mukaan lappusen, johon kirjoitin un ga agaru hyaku en, onnea tuova sata jeniä. Aamulla puhelin toimi jälleen moitteettomasti. Liekö kyseessä sadan jenin taika, joulun taika vaiko kiinalaisen teknologian taika, mene ja tiedä! Hyvää joulua joka tapauksessa täältä maailman idästä!

photo_2019-12-23_18-09-06photo_2019-12-23_18-01-12photo_2019-12-23_17-58-13photo_2019-12-23_18-09-26photo_2019-12-23_20-44-50

Miyagissa, Yleinen

Elävien kirjoissa

photo_2019-12-12_18-55-07.jpgphoto_2019-12-12_18-54-43photo_2019-12-12_18-53-43.jpg

Heikun keikun! Podinpas lentsun oikein pitkän kaavan kautta! Oli 39 astetta kuumetta ja kaikenkarvaista alhoa ja kolotusta. Ei auttanut kylmä kääre eikä Järviradion haitaritunti. Onneksi minulla oli edellisen leikkauksen jäljiltä sentään vielä tujua buranaa tallessa, japanilaiseen flunssalääkintään en ole erityisen mieltynyt. Husband osti parantuakseen kiinalaiseen kansanlääkintään pohjautuvaa Youmeishu-yrttiviinaa, vaikka vielä kuukausi sitten drug storessa julisti, että on ainakin neljäkymmentä vuotta liian nuori Youmeishu-uskovaiseksi.

Viimeiset viikot eivät siis sujuneet hilpeissä merkeissä. Asiaa ei auttanut, että kuumehorkassa katsoin japanilaista televisioviihdettä, vaikka normaalitilassa olen ne itseltäni kieltänyt, kun niistä seuraa aina korkeintaan pahaa mieltä.

Katsoin muun muassa ohjelman, jossa esiteltiin entisiä Miss Toudaita. Toudai eli Toukyou daigaku eli Tokion yliopisto on Japanin maineikkain yliopisto, ja siellä itsekin kävin maisterikurssilla vuoden japanilaisten kanssa heilumassa. Naisia on opiskelijoista rupuiset 19% ja suunta on viime vuosina ollut vieläpä laskeva. Ohjelmassa entiset Miss Toudait äänestivät joukostaan kaikkien aikojen missin. Voittajan suurimpana ansiona ei mainittu hänen akateemisia kykyjään tai viiltäviä analyysejaan vaan se, että hänen profiilinsa viihdemaailmassa on parantanut Toudain naisten kehnoa menekkiä miesmarkkinoilla. Huhheijjakkaa.

Itsekin Toudain käyneenä täytyy sanoa, että tavatessani keskiaikaisia näytelmätekstejä torakoita vilisevässä asuntolahuoneessani panikoin ainakin viisi kertaa sitä, että en ymmärrä lausettakaan, ja nolla kertaa sitä, onko minulla tämän rupeaman jälkeen ottajaa avioliittoon. Suosittelen kyllä kaikille aviomiehestä haaveileville omien ambitioiden rohkiaa toteuttamista, ettei tule vahingossa vietyä vihille jotain ankeaa heppua, jonka ego ei kestä tasa-arvoista seuraa.

photo_2019-12-12_18-52-49.jpgphoto_2019-12-12_18-53-03.jpgphoto_2019-12-12_18-53-37.jpg

Kaiken kaikkiaan pieni Japani-rage oli siis aistittavissa menneinä viikkoina. Googlasin lennot Suomeen ainakin kolme kertaa. Vähintään. Olen kuitenkin ollut tekemisissä tämän maan ja ulkomailla elelemisen kanssa sen verran pitkään, että olen jokseenkin tottunut, että rämpimiskausia tulee ja menee. Välillä tekee mieli sinkoutua ulkomaasta raketilla avaruuteen, kun toimintatavat ovat erilaisia, liikenne on väärällä puolella, kaupassa ei myydä mitään kivoja karkkeja koskaan eikä asiaansa saa toimitettua selevällä suamen kiälellä eres kotonansa. Tai ehkä ongelma on minussa eikä kaikissa ulkosuomalaisissa, en halua yleistää.

Nyt olen joka tapauksessa löytänyt jälleen jonkinlaisen sisäisen rauhan tähän tilanteeseeni. Joulu Japanissa on kyllä kieltämättä vähän ankea, lähinnä siksi kun sitä ei ole. Entisaikaan aatonaatto oli vapaa keisarin syntymäpäivän vuoksi, mutta uuden keisarin myötä meni sekin ilo. Jouluaatto on täällä tiistai muiden joukossa. Marketin myyjät ovat toki sonnustautuneet tonttulakkeihin jo marraskuusta ja Sendain jouluvalaistus välkehtii siihen malliin, että siihen verrattuna synnyinmaani Kauhavan katukuvassa roikkuva 90-luvun perintökalusto on niin kuin se kynttilä syntymäpäiväkakussa, joka lepatti puoli sekuntia ja sammui, mutta ei se ole siltikään ollenkaan sama asia. Yamagatan Hijiorissa on lunta jo yli metri, mutta sekään ei ole ollenkaan sama asia. Sama on japaniksi onaji ja eri chigau, sama on suomeksi asian tila ja eri kaulus. Semmoista on tämä elo maailman toisella puolella. Samaa ja eriä. T. Platon-87

photo_2019-12-12_18-52-31.jpgphoto_2019-12-12_18-52-14.jpgphoto_2019-12-12_18-51-57.jpg

Semmoosta! Lähipäivinä ajattelin käydä parturissa, ostaa joulukoristeen ja täyttää lisää ikävuosia. Minulla on tuolla luonnoksissa kasa postausaihioita, jotka voisin yrittää ilmoille huitaista. Ostin blogilleni alkuvuodesta maksullisen osoitteen aikeenani aktivoitua kirjoittajana, mutta tulos ei ollut toivotunlainen. Vuonna 2020 uusi yritys. 😀