Ei aina kotona

Kukat ja kuulumiset

No niin. Jo joutui armas aika. Kukkineet ovat kirsikat, sinisateet ja atsaleat. Toppatakki on littanoitu kutistuspussiin ja savipata sullottu kaapin perukoille. Kynnenalus on viheriä anopin sokeriherneiden perkaamisesta. Riisipelloilla solisee vesi, illan tullen sammakoiden kurnutus kantautuu tienpäästä.

Parvekkeella on ruukkupuutarha ja yhdessä ruukussa hortensia sadekauden iloksi. Vielä se on pieni ja vaatimaton, mutta ehkä vuosikymmenen päästä siitäkin on tullut komia. Menin puutarhakauppaan ostamaan toista petuniaa, kun silmääni osui hortensian taimi. Olen haaveillut hortensiasta vuosikaudet, mutta se on tuntunut liian kauaskantoiselta päätökseltä Suomen ja Japanin välitilassa. Siinä puutarhaosastolla tein pikaisesti päätöksen, jonka alitajuntani on tehnyt jo kauan sitten. Soviteltiin hortensiaa eri ruukkuihin ilta-auringon valossa.

Nyt minulla on hortensia. Aion pysyä täällä sitä katselemassa.

_MG_3268.JPG_MG_3261.JPG_MG_3273.JPG

Kaikenlaista on ollut tässä kuulkaas! Kännykkäkin lensi niin komiassa kaaressa, että tehdasasetuksiin oli minun palaaminen ja kaikki viime kuukausien kuvat pyyhkiytyivät siinä rytäkässä. Tähän postaukseen kaivelin kuvat husbandin kameran muistikortilta.

Näistäkin sakura-kuvista on aikaa. Käytiin junalla etelä-Miyagissa Oogawarassa pällistelemässä. Sinne köröttelee Sendaista puolessa tunnissa. Puita on joen varrella 1200 kappaletta 8 kilometrin pituisella reitillä eikä Miyagi ole turistien ykköskohde muutenkaan, joten heinikkoon mahtui hyvin kieriskelemään. Neulepaitani hukkui ja löytyi matkalla ja loppuvaiheessa hieman koetteli kun wc-hätä oli melkoinen ja husband se vain halusi jalkautua pöpelikköön kuvaamaan fasaania, mutta muuten sujui vailla suurempia kommelluksia tämä ekskursio.

_MG_3291.JPG_MG_3292.JPG_MG_3293.JPG_MG_3302.JPG

Samaa ei kyllä voi sanoa taannoisesta golden week -reissustamme. Rohkenimme lähteä aina Tochigiin saakka Ashikaga Flower Parkin sinisateita katselemaan. Menomatka kesti ruuhkissa seitsemän tuntia. Fukushimassa tunnelma oli vielä korkealla, ja mikäs siinä oli körötellessä kun vuorilla oli lunta ja villisakurat vielä täydessä kukassaan, mutta Kantoun puolelle päästyämme alkoi usko horjua. Vettäkin tuli kuin saavista ja niin saivat jäädä suunnitelmat iltavalaistuista sinisateista. Ostimme paikallispuodista viisi punasipulia ja ajoimme suoraan budjettihotellillemme Isesakin kaupunkiin Gunmaan, joka myös Japanin vähiten vetovoimaisena prefektuurina tunnetaan (Miyagi porskutteli muuten viime vuonna vetovoimaisuuslistan sijalla 14, woohoo).

Hotellilla lähetin kankeita bisnessähköposteja ja kuumottelin pestiäni Shichigahaman Suomi-festivaalilla. Televisiossa analysoitiin uuden keisarin puhetta. Täällä on sikäli ristiriitainen tilanne, että epäsuosittu pääministeri kavereineen on kovan luokan nationalisti ja havittelee paluuta amerikkalaismiehitystä edeltäneeseen aikaan jumalallisine keisareineen, kun taas kansan suosima keisari on paljon lukenut, kansainvälisesti suuntautunut pasifisti, joka ei ole lainkaan innostunut keisarikiihkoilijoiden kaavailemasta maailmanjärjestyksestä.

Sateen laannuttua käytiin paikallisessa marketissa turisteina, koska husband halusi tietää, mitä kaloja syödään prefektuurissa, jolla ei ole ollenkaan rantaviivaa. Äimistyksemme oli suuri, kun altaassa oli kala Tottorista. Täällä Miyagin merillä kaikki kalat ovat joko kotopuolesta tai Hokkaidolta, joten länsi-Japanista tuotu kala oli meille asia uus. Kala-allas oli muutenkin melko pieni. Poissa olivat hoya- ja simpukkatynnyrit tofuhyllyn vierestä haisemasta. Lihahylly sitä vastoin oli paljon pidempi kuin omassa lähimarketissa.

_MG_3294_MG_3303.JPG_MG_3352.JPG_MG_3322.JPG

Kakkospäivänä päästiin jopa puistoon sinisateiden sekaan, mutta niin pääsivät miljoona muutakin henkilöä. Itse kun kuulun siihen kansanosaan, joka mieluummin kuuntelee vaikka yksin pimeässä huoneessa Tapani Kansaa kaksi tuntia kuin viettää tunnin heikossa hapessa väkijoukkoon liiskaantuneena, jäivät mieleeni kukkapuistoa paremmin lopulta vuorilla kukkivat villit sinisateet, jotka vilisivat kotimatkalla auton ikkunassa kuin violetit parrat. Otin opikseni enkä toiste ehdota minkään sortin matkailua golden weekille.

Väkimassoista ja matelevista autoletkoista huolimatta oli kuitenkin varsin mielenkiintoista päästä piipahtamaan sisämaan pätsissä! Saitaman Kumagaya kivenheiton päässä Isesakista komeilee kesä toisensa perään helle-ennätysten kärjessä, ja nyt tiedän miksi. Oli toukokuun alku, mutta hellettä oli jo 27 astetta. Ilma oli paksua eikä liikkunut mihinkään, koska joka suunnassa oli vuorijonon muodostama seinä.

_MG_3323.JPG_MG_3320.jpg_MG_3334_MG_3341_MG_3350.JPG_MG_3351.JPG_MG_3353.JPG

Menetin kaikki kevätkuvani. Vaan eipä sillä kai lopulta ole väliä. Kevät tulee aina takaisin.

_MG_3357.JPG_MG_3360.JPG_MG_3371.JPG_MG_3374.JPG_MG_3375.JPG_MG_3378.JPG_MG_3379.JPG_MG_3380.JPG_MG_3382.JPG_MG_3386.JPG_MG_3393.JPG_MG_3394.JPG

Yleinen

Hyvästi, Heisei

Räntää tulee taivaan täydeltä. Tokiolaisten hanami-piknikuvat tuntuvat hyvin kaukaisilta täällä kohmeisella riisipellolla, jossa kymmenen metriä sekunnissa puhaltava vastatuuli kahisuttelee toppatakkia. Täälläkin sakuran pitäisi puhjeta kukkaansa viikon sisällä, mutta tällä hetkellä maisema ja säätila on sellainen, että melkein odotan ala-asteen opettajan kurkkaavan postiluukusta patistaakseen hiihtämään. Kyllä pohojalaane hiihtää ainaki pääsiääsehe. Ja mihinei latua oo nii senkus teköö joutesnansa. Tualaha sullon pelloot ja kaks jalakaa siihe tarkootuksehe, suksen vualoo vaikka petäjästä. Nuavvaa!

Vanha pyyhe alkoi haista. Husband ajattelee, että jokaisessa pyyhkeessä asuu pyyhkeen henki — silloinkin, kun pyyhe on ostettu Seinäjoen Citymarketista. Kun jotain heitetään pois, se tehdään hartaudella. Hyviin tapoihin kuuluu osoittaa esineiden hengille kiitollisuutta yhteisistä vuosista. Husbandin mieliksi pesin pyyhkeen 60 asteessa ja viikkasin sen nätisti viimeistä matkaansa varten. Husband hyvästeli pyyhkeen ja kehotti tekemään samoin. Asa iu kara, sanon aamulla. Ja sitten unohdin koko asian ja tuolla se pyyhe on edelleenkin niillä sijoillaan.

Olen muuten havainnut, että minun on erityisen hankala heittää pois Suomesta tuomiani tavaroita, vaikka olisivat kuinka nukkaisia haisuleita. Ei sitä ihan joka päivä pääse Citymarkettiin! Kesällä astiankuivausalustaan ilmestyi homepisteitä. Marinoin kohdan valkaisuaineessa ja jatkoin alustan käyttämistä, onhan se kuitenkin homeboy Clas Ohlsonilta. Vielä on siis totuttelemista tässä uudessa elämänvaiheessani. Viihtymiseni on tällä hetkellä ihan hyvällä tolalla, mutta on se silti melkoinen muutos, kun ei enää olekaan Citymarketia näköpiirissä, kuulkaas!

Mistä pääsemmekin otsikkoon.

Kuukauden päästä Japanissa vaihtuu keisari. Japanin keisarihuone on pisimpään yhtäjaksoisesti hallinnut suku koko maailmassa. Minkäänlaista poliittista valtaa keisarilla ei nykypäivänä tietenkään ole, vaan asema on täysin symbolinen. En ole perehtynyt eurooppalaisiin hoveihin iltapäivälehtien lööppejä ja televisiohäitä syvemmin, mutta rohkenen väittää, että japanilaisilla on hyvin erilainen suhde keisariinsa kuin ruotsalaisilla Carl Gustaviin.

Jokaisella kansalla on omat symbolinsa. Suomalaisilla on sisu ja talvisodan henki. Japanilaisilla on keisari. Natsume Sousekin Kokorossa minä-kertojan isä iloitsee, koska hänellä on sama munuaisvaiva kuin itse keisarilla. Japanin antauduttua toisessa maailmansodassa keisari luopui jumalallisen perimänsä myytistä, mutta eihän myytti tai kokemus katoa parissa sukupolvessa. Virallisessa diskurssissa keisari ei ole jumalallista alkuperää, mutta jossakin kansakunnan syvän muistin hämyssä on vähän kuitenkin. Muutama vuosi sitten anoppi sai lahjaksi keisarin kuvakalenterin. Lahja muuttui kuitenkin painolastiksi anopin tajuttua, ettei voi koskaan heittää kalenteria pois, siinä kun on keisarin kuvia. Niinpä anopilla on nyt 12 kappaletta keisarin kuvia piirongissa.

Keisarin rooli on elinikäinen. Koskaan aikaisemmin ei keisari ole luopunut asemastaan eheroon taharoon. Nykyinen keisari on kuitenkin koko hallintokautensa ajan ollut muutenkin oman tiensä kulkija. Vuosisatojen ajan keisari oli eteerinen hahmo, joka istuu hovissaan Kiotossa runosuontaan hieromassa eikä näyttäydy saatika jalkaudu kansan pariin. Kokorossa minä-kertojan isä iloitsee munuaistuskastaan, koska se tuo hänet lähemmäksi keisaria norsuunluutornissa. Nykyinen keisari sitä vastoin on ottanut etäisyyttä edeltäjiensä perintöön ja profiloitunut kansanmiehenä. Keisaripari on runoilun ohessa kiertänyt maita ja mantuja kansaa tapamaamassa. Tsunamin jälkeen keisari tuli visiitille touhokulaisille hätämajoituspisteille, mikä oli täysin ennenkuulumatonta.

Pahennustakin on koko kansan keisari onnistunut herättämään muun muassa viittaamalla keisarisuvun korealaiseen perimään ja viemällä vihille tennisparinsa Michikon, jolla ei ole tippaakaan aatelista verta, ja joka on vieläpä katolisesta perheestä. Keisarin äiti oli avioliiton kärkkäimpiä vastustajia kulisseissa, ja paineen alla Michiko kärsi vuosien varrella lukuisia hermoromahduksia esimerkiksi menettäen äänensä pariinkin otteeseen kuukausiksi kerrallaan.

Viimeisessä syntymäpäiväpuheessaan joulukuussa keisari lausui kyynelsilmin näin:

明年4月に結婚60年を迎えます。結婚以来皇后は、常に私と歩みを共にし、私の考えを理解し私の立場と務めを支えてきてくれました。--振り返れば、私は成年皇族として人生の旅を歩み始めてほどなく、現在の皇后と出会い、深い信頼の下、同伴を求め、爾来この伴侶と共に、これまでの旅を続けてきました。天皇としての旅を終えようとしている今、私はこれまで、象徴としての私の立場を受け入れ、私を支え続けてくれた多くの国民に衷心より感謝するとともに、自らも国民の一人であった皇后が、私の人生の旅に加わり、60年という長い年月、皇室と国民の双方への献身を、真心を持って果たしてきたことを、心から労いたく思います。

Huhtikuussa koittaa 60. hääpäiväni. Koko avioliittomme ajan keisarinna on kulkenut rinnallani, ymmärtänyt ajatukseni ja tukenut minua asemassani ja velvollisuuksissani. — Kohdatessani keisarinnan matkani täysi-ikäisenä kruununperillisenä oli vasta alussa. Syvän luottamuksen vallitessa hän on kulkenut kanssani koko tämän matkan. Nyt matkani keisarina on päättymässä. Vilpittömästi kiitän kansalaisia, jotka ovat hyväksyneet asemani symbolina ja tukeneet minua kaikki nämä vuodet. Samalla olen koko sydämestäni kiitollinen keisarinnalle, joka kohdatessamme oli itsekin tavallinen kansalainen. 60 pitkän vuoden ajan hän on tehnyt kanssani elämän matkaa omistautuen sekä keisarihuoneelle että kansalaisille.

Käännös by meikämatami.

Keisarin vaihtuessa Japanissa vaihtuu aikakausi. Nykyisen keisarin hallintokauden nimi on Heisei (平成, lausutaan heesee). Kalenterissa eletään Heisei-vuotta 31. Itse ehdin putkahtaa maailmaan edellisen keisarin hallintokauden viimemetreillä ja kirjoitan siksi japanilaiseen lomakkeeseen syntymävuodekseni Shouwa 62, mutta esimerkiksi ensimmäisenä Heisei-vuonna syntynyt husband kuuluu siihen sukupolveen, jolle Heisei on koko tähän saakka eletty elämä.

Salainen toimikunta on pitkään pähkäillyt nimeä Heisein seuraajalle. Tänään nimi julkistettiin: toukokuussa koittaa uusi aika, ja ajan nimi on Reiwa (令和). Kaikki edelliset 247 keisarillista kautta on nimetty klassisten kiinalaisten tekstien mukaan, mutta nyt perinne katkeaa: Reiwa on löydetty vanhimmasta japanilaisen runouden kokoelmasta Man’youshuusta, mitä voitaneen pitää tietynlaisena voittona nykyiselle kansallismieliselle hallitukselle. Rei viittaa japaninaprikoosin kukkien tuomiin hyviin viboihin, wa harmoniaan.

Shouwa-keisarin hallintokaudesta on tullut samanlainen käsite kuin ennen vanhaan Suomessa. Silloin ennen vanhaan Shouwa-kaudella kun kaikki oli paremmin ja nuoruuskin kultainen. Nyt myös Heisei on jäämässä historiaan. Ilmapiiri on jännittynyt. Kevät kasvaa kohisten. Kohta keisari jättää valtaistuimen. Kukaan ei tiedä, miltä se tuntuu, koska sitä ei ole ennen tapahtunut. Koittaa uusi aika. Sen ajan nimi on Reiwa, eikä kukaan tiedä, mitä se pitää sisällään.

Ja jossain siellä historian kääntyvän sivun laidalla on yksi suomalainen maahanmuuttaja elon polkua jolkottelemassa.

photo_2019-04-01_19-30-40
Tuokoon tämä japaninaprikoosipuu hyviä viboja kaikille.
Yleinen

Ume sakedo

Ahoy! Japaninaprikoosi kukkii. Kukka lainattiin Japaniin Kiinasta, jossa se on yhä kukista kaunoisin. Japanissa tilalle keksittiin sakura heian-kaudella Kiina-buumin laannuttua kun jotain omaa piti saada, mutta kiva se on tämä umekin. Kobayashi Issa haikuili kevättunnelmistaan seuraavasti:

梅さけど 鶯なけど ひとり哉
ume sakedo uguisu nakedo hitori kana

kukkii aprikoosi
laulaa idänsilkkikerttunen
vaan yksin ma oon

Käännös by meikämatkalaukku.

photo_2019-03-18_16-04-06

photo_2019-03-18_16-04-18

photo_2019-03-18_16-04-30

photo_2019-03-18_16-04-49

photo_2019-03-18_16-05-25

Toisina päivinä pihalla on 18 astetta, toisina 8. Iltaisin hengitys huuruaa. Tuuli puhaltaa sugin siitepölyä silmiin ja parvekkeen kaiteeseen. Koulujen lukuvuosi päättyi, iltapäivän junassa on tyhjää. Näin riisipellon laidalla leppäkertun lyllertämässä. Marketissa sesonkihyllyt pursuilee uhrilahjoja kevään higan-alttarille. Päivä on pari minuuttia yötä pidempi.

photo_2019-03-18_16-06-44

photo_2019-03-18_16-07-01

Viikko sitten tuli kuluneeksi kahdeksan vuotta maanjäristyksestä. Kello 14.46 kello soi hiljaisen hetken merkiksi. Viimeksi anoppilassa käydessä naapurin sipuliviljelmän vieressä kahdeksan vuotta seissyt konttitalo (kasetsu juutaku, siinä sana jota olen tarvinnut paljon) oli purettu. Ehkä vielä koittaa päivä, jolloin Tyynenmeren ranta ei ole satojen kilometrien pituinen rakennustyömaa. Konttitaloja on vähemmän, kaivinkoneita edelleen siellä täällä. Matsushimassa louhittiin vuorta aallonmurtajaksi.

photo_2019-03-18_16-08-28.jpg

photo_2019-03-18_16-09-34.jpg

Posti toi äänestyslirpakkeen. Nämä taitavat olla ensimmäiset vaalit, kun ulkomailta voi äänestää kirjeitse. Yamagatassa asuessa minulta jäi yhdet presidentinvaalit välistä, kun olisi pitänyt reissata Tokioon asti ja vieläpä kahteen otteeseen äänioikeuttani käyttämään, mutta nyt laitan kynän sauhuamaan ja Kustin polkemaan!

Ulkosuomalaisuutta on vasta niin vähän takana, että en ole ehtinyt kotimaan asioista etääntymään. Ja vaikka olisinkin, koen silti tärkeäksi käyttää tätä yhden ihmisen vaikutusvaltaani edistääkseni heikommassa asemassa olevien asiaa. Ilmasto lämpenee ja trans-ihmisten epäasiallinen kohtelu jatkuu, mutta poliittisesti voin vaikuttaa näihin asioihin vain Suomessa — ja sen myös teen, asuin sitten Rengoontiällä tai mustassa aukossa.

Sitä en tiedä, kuinka nämä isänmaan päätökset näkyvät tulevassa elossani. Minulla ei nimittäin ole harmainta haisua, aionko oleskella täällä ulkomaassa vuosia vaiko vuosikymmeniä! Epävarmuus on kantava teema elämäni polulla. Husbandin virankin takia on hankala aavistella tulevia. Toimisto vaihtuu vuoden päästä, ja tieto seuraavasta kohteesta tulee pari vaivaista viikkoa etukäteen, koska työntekijöiden pomputtelu kuuluu Japaniin kuin puolukat hilloon. <3_____<3

Kenties ostamma kolmion Tagajousta, kenties muutamma kolmeksi vuodeksi Kesennumaan. Vain mäkimies voi tietää sen. Asia on minulle yllättävänkin oo ja koo, ainakin tänä maaliskuisena maanantaina. Jopa se kolmen vuoden Kesennuman keissi, johon vielä muutama vuosi sitten suhtauduin raivoisalla ei kiitos -mentaliteetilla. Jälkikäteen ajateltuna tämäkin mentaliteetti oli osittain perua jonkinlaisesta ulkopuolelta tulevasta käsityksestä, jonka mukaan tietyssä iässä pitäisi olla helsinkiläisessä design-kaksiossa pioneja instagrammaamassa eikä Kesennumassa leviä ja raakaa hainlihaa haistelemassa. Näin 32. ikävuotenani olen kuitenkin kelaillut, että kenties voin elellä tätä eloani omalla omituisella tyylilläni järjestämättä kansanäänestystä aiheesta. ::::D Hautaan ei saa kukaan mukaan virheitään.

Nyt menen kääntämään tekstin ja paistamaan turskan, kuulemiin!