Kotini on ollut Matsushimassa kohta kahdeksan kuukautta.

Kuukaudet ja vuodenajat vaihtuvat puutarhassa. Kun yksi kukka lakastuu, toinen vasta aukeaa. Näin on ollut jo huhtikuusta.

Ensin kukkivat narsissit ja japaninkellovaivero, sitten tulivat lukuisat orkideat ja atsaleat, erilaiset kellokukat, kurjenmiekat, helmimarjat, venhojuorut, angervot, hortensiat, karaitosou (paikallinen nuokkuluppio), kuuliljat, neilikat ja tiikerililjat.

Pidän kirjaa, koska meillä ei ole aavistustakaan, mitä kaikkea tänne on aikanaan istutettu. Vannoutunut viherpeukalo istuttaja on ainakin ollut, niin hyvin on kukinta-ajat mietitty. Juuri kun viime viikolla ehdin surkuttelemaan kuuliljojen varisemista, lehahti pihan korkein puu vaaleanpunaiseksi.

Autiotalon ryöpsähtämään päässeen pihan entisöintiin on uponnut työtunteja. Puuha on kuitenkin ollut varsin antoisaa, ja olen oppinut yhtä ja toista näistä saarista ja niiden kasvillisuudesta.

Erityisesti ilahduttaa, että kaikki pihan kasvit kasvavat Japanissa myös luonnonvaraisina, sillä en todellakaan ole mikään palkintoruusujen jalostaja.

On keskikesä. Sivupihalle kyntämällämme kasvimaalla kasvaa jo muutama kurkku ja munakoiso. Kaskaat huutavat kotipihan puissa kuin sirkkeliorkesteri konsanaan. Kiinanherhiläiset kylvävät kauhua nakertaessaan sypressistä kuorta pesäänsä, joka lymyää jossakin tämän mäen tiheistä ryteiköistä.

Näen ikkunasta, kun paikallisjuna puksuttaa ympäröivien vuorien välistä asemalle. Tasaisin väliajoin ilmassa kajahtaa lähtevän laivan pilli. Makuuhuoneesta näkee osterinkäsittelylaitokselle ja Matsushiman saaristoon.

Iltaisin auringonlaskun aikaan hyttyset järsivät ahterista ja silmäkulmasta, kun kyykin lammen reunalla ruokkimassa kultakalaparvea ja kymmentä kimaltelevaa koikarppia. Naapurin mummo antoi keväällä muutaman medaka-kalan, kun ei kyennyt niistä enää käsivaivansa vuoksi huolehtimaan. Nyt niitä on ainakin sata, varmaaan enemmänkin.

Toisinaan mietin yhä, miten saattoikaan meitä potkaista sellainen onni, että kaiken sen tuloksettoman etsimisen ja hermojen kiristelyn jälkeen löysimme tänne mäen päälle! Onko tapahtunut virhe, ja kohta joudunkin pakkaamaan tavarani ja palaamaan Royal Villagen kopperoon katselemaan taloyhtiön varaston seinää.

Kävin kesä-heinäkuussa Suomessa muutaman viikon hautajaisreissulla. Kun yli 24 tunnin matkustamisen jälkeen raahauduin yläkertaan vaihtamaan reissussa rähjäytyneen vaatekertani ja ikkunasta näkyi illansinen meri, tuntui kuin olisin tullut hienoonkin hotelliin.

Terassilla vastassa oli hortensia, jonka istutin aikoinaan Royal Villagen parvekkeelle husbandin noukittua sen työpaikan roskiksesta. Täytyi oikein hieraista silmiäni, sillä edelliskesän kukanpuolikkaan tilalle oli poissa ollessani ilmestynyt tusina hyvä ettei pääni kokoista palloa. Muutto merenrantaan teki siis hyvää kaikille osapuolille. 😀

Suomi-reissuni oli tapaus naapurustossani. Perääni käytiin kyselemässä moneen otteeseen. Monet tuumasivat, olenko linnoittautunut huoneeseeni ja kutsuivat kylään, mutta itse olin tapahtumahetkellä Lidlissä. 😀

Parikin leidiä kävi tuomassa husbandille keitoksiaan, kun kantoivat huolta hänen kolmen viikon poikamieskoetuksestaan. Kun sitten tulin takaisin, uutinen kiiri nopeasti pihasta toiseen ja kohta minulla olikin jo saavillinen perunoita ilonani. Kaettekita no ka, yokatta (olet palannut, tämäpä hyvä), sanoi pappa joka ei edes ole rajanaapurini.

Ennen muuttoa minua kuumotteli jonkin verran tämä naapureiden kanssa toimeen tuleminen eli kinjozukiai, johon liittyy kaikenlaista säätöä ja sääntöä. Maailma kun on kinjozukiai-kauhutarinoita pullollaan. Kaikki on kuitenkin mennyt vallan mallikkaasti! Naapurini ovat toistuvasti toimitelleet, että koko no minna naka ga ii kara (kaikki täällä ovat hyvää pataa) ja uskon sen! Ehkä ne haulikoilla kommunikoivat mökkinaapuritkaan eivät ole kovin kattava otanta suomalaisen kesämökkeilyn antimista.

Alkukesästä osallistuin jopa ensimmäisiin chounaikain eli kyläyhteisön talkoisiin, jollaisia olin jännittänyt etukäteen.

Tapasimme eräänä sunnuntaiaamuna kymmentä vaille kuusi kahdeksankymppisen parturin parkkipaikalla. Ryhmäydyimme siisteihin jonoihin ja kajautimme ilmoille reippahat tervehdykset. Sitten jatkoimme mäkiläisten kanssa takaisin mäelle kitkemään viidakkoamme. Tiukkaa ylämäkeä kavutessamme khakiasuun sonnustaunut naapurini valitteli, kuinka tämä ottaa jo voimille ja vielä pitäisi siivotakin.

Chounaikai-kökkä oli kaiken kaikkiaan hilpeä kokemus. 😀

Niitin ensiksi heinää, mutta sitten 90-vuotias naapurini tuli viikatteineen nurkan takaa sellaisella vauhdilla, että heinät vain lentelivät, ja koin parhaaksi siirtyä muiden matamien sekaan lakaisemaan portaille varisseita wisterian kukkia. Kun kello löi seitsemän, ilmoitti ryhmämme johtaja, eläköitynyt koulun rehtori, että työaikamme on tullut päätökseen, mutta minulla oli niin hyvä lakaisuvaihde, että en malttanut ihan heti lopettaa.

Varsinaisen kökkätuokion jälkeen vuorossa oli vielä oman tontin edustan siistiminen. Istahdin terassin reunalle odottelemaan husbandia, joka oli kadonnut jonnekin. Viidentoista minuutin päästä hän pelmahti paikalle, koska oli ollut khakinaapurin tykönä katselemassa kasvimaata. 😀 Kyseinen naapuri oli menossa seuraavalla viikolla leikkaukseen. Kun hän sitten myöhemmin kotiutui sairaalasta, saimme mekin osamme hänen paluuateriastaan pakasterasiassa.

Olen viimeisen parin vuoden aikana alkanut mieltää itseni yhä enenevissä määrin ulkosuomalaiseksi. Expat tai digitaalinen nomadi minusta ei kuitenkaan taida tulla koskaan – siitä tämä kylä pitää huolen. 😀

3 replies on “Arkeni japanilaisessa kylässä

  1. Voi arkesi kuulostaa kuin Ghiblin elokuvasta. Toimeliaita vanhuksia, kaunista luontoa ja kukkia. Tämän blogin vuoksi haaveilen että pääsisin joskus käymään Matsushimassa.

    Tykkää

    1. Tervetuloa! Matsushimassa kävi ennen koronaa vuosittain noin 2,5 miljoonaa turistia (lähinnä japanilaisia), joten tämä on varmaan helpoin kohde Touhokussa, kun turismi on täällä yksi tärkeimmistä elinkeinoista. Eri juttu sitten, onko täällä mitään nähtävää. 😀 Tai koska Japani lopettaa tämän kilpikonnamaisen rajasulkunsa.

      Tykkää

      1. Blogissasi olet esitellyt kyllä vaikka mitä nähtävää, ja tuo maaseudun/pienemmän kaupungin tunnelma kiinnostaa. Kadehdin myös suuresti kaunista puutarhaanne. Aivan käsittämätöntä, että joku muu ostaja olisi vetänyt sen puskutraktorilla nurin 😦

        Tykkää

Vastaa käyttäjälle Kaktusmehu Peruuta vastaus

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s