Huvila ja huussi

Toukokuu pyörähti käyntiin jälleen seitsemän magnitudin maanjäristyksellä, joka oli paikallisella seismisellä shindo-asteikolla voimakas vitonen.

Satuin jytkeen alkaessa lojumaan sängyllä plaraamassa puhelinta, joten kiskaisin peiton pääni yli ja kuuntelin, kuinka hälytykset ujelsivat ja kenkälaatikot kolahtelivat hyllyltä lattiaan. Pyörä kaatui ja ulkoseinästä irtosi pala.

Näitä maanjäristyksiä on nykyään koko ajan. Shindo vitonen tai kutonen tulee kerran kuussa kuin kello kaulassa, nelonen viikottain. Pelkästään viimeisen 30 päivän aikana Miyagissa on havaittu 29 maanjäristystä.

Jatkuvat jytinät jättävät merkkinsä. Lähimarketti avasi viime kesänä uudet prameat tilat, joiden katto repsottaa jo sisältä. Katukiveys on ottanut askelen eteenpäin.

Maanjäristysten lisäksi toukokuuta ovat värittäneet merkilliset sääilmiöt. Shizuokassa tornado tempaisi kumoon talot ja sähköpylväät. Koko eteläinen ja läntinen Japani on jo siirtynyt sadekauteen yli 20 päivää etuajassa.

Miyagissakin taivas on niin harmaa, että sadekauden julistus lienee vain ajan kysymys. Normaalisti sadekausi alkaisi täällä vasta kesäkuun puolivälissä ja kestää heinäkuun viimeiselle viikolle, jonka jälkeen alkavat yli 30 asteen helteet. Sadekauden aikaistuessa luvassa voi olla todella pitkä keskikesä tai todella pitkä sadekausi.

En odota innolla, millaista vahinkoa sadekausi tällä kertaa saa aikaan. Huomenna Kyuushuulla sataa jälleen vuorokauden aikana kokonaisen toukokuun sademäärä. Ilmastonmuutoksen myötä rajuista tulvista näyttää tulleen jokakesäinen riesa.

Sadekaudesta on joka tapauksessa tulossa hieman ankea, koska ensi viikolla asuinrakennuksemme kääritään kuukaudeksi pressuun julkisivuremontin vuoksi.

Tämä hieman lannistaa minua, koska olen ehtinyt istuttamaan parvekkeelleni pienen viidakon, jonka kohtalo on vaakalaudalla. 😦 Pressu poistuu keskellä pahinta sadekautta, jolloin uusien kasvien istuttaminen on kosteuden takia hankalaa.

Tässä ei oikein ole mitään tilaakaan, jonne voisin parvekettani kuukaudeksi tyhjentää. Pyöräkatokseen ei mahdu mitään, kun siellä on jo kaksi naapurini harley davidsonia huoltovarusteineen.

Naapuripariskunta jaksaa hämmentää minua, kun heillä on kahden harrikan lisäksi parkissa mersu ja Porsche, mutta silti he asuvat tässä kuppaisessa 90-luvun vuokrakopperossa. Kaikenlaisia prioriteetteja on ihmisillä. Itsehän maksan vuosittain rahaa siitä, että voin harvemmin kuin kerran kuussa näitä rönsyileviä jorinoitani omaksi ilokseni julkaista. 😀

Talvella toppatakki päällä tietokonetta näpyttäessäni tsemppasin itseäni ajatuksella vehreästä parvekepuutarhastani, ja nyt joku onkin tulossa hortensioideni keitaaseen painepesurin kanssa huhkimaan………….. Jatkuvat komplikaatiot tuntuvat olevan kantava teema tänä vuonna. Shouganai sa!!

Puutarhoista puheenollen. Matsushiman tontti puutarhoineen siirtyi virallisesti omistukseemme viime viikolla. Hurraa! Tontin myynyt leidi oli kauppakirjojen allekirjoitustapaamisessa big mood tokaistessaan, että häntä harmitti tulla paikalle tähän kellonaikaan, kun hänellä jäi korealainen sarja kesken. 😀

Aiheutin pientä myötähäpeää itsessäni ja varmaan myös kanssaolijoissani, kun leimoja papereihin lyödessäni kastoin leimasimeni kerran musteeseen niin reippahasti, että leimani levisi tulipalloksi ja pankkihenkilö otti leimasimen kädestäni ja ryhtyi lätkimään sanoen samalla inkan no bunka ga nai desu kara neeeeeee, teillä kun ei tätä leimasinkulttuuria ole. Mutta muuten ihan smoothisti meni tämä elämäntapahtuma!

Talon purkutyöt alkoivat tällä viikolla. Viikonloppuna kävimme pimpottamassa jokaisen naapurin ovella esittäytymis- ja anteeksipyyntökierroksella. Rakennusfirman edustajat olivat käyneet samaisella kierroksella edellisenä päivänä, tontin myyjä hiljattain ja kiinteistönvälittäjä talvella kauppojen vahvistuttua. Seuraava rundi on luvassa talon valmistuttua.

Nämä tervehdyskiertueet (japaniksi aisatsu) lahjanantoineen ovat rituaali, jota ilman Japanissa ei ole syytä ryhtyä minkäänlaiseen työrupeamaan, mikäli ei halua ihmisten kyräilevän selkänsä takana.

Jonkin verran on kysytty, eikö vanhasta talosta jää jäljelle mitään, ja vastaus on tämä: ei jää! Talo on paitsi huonossa kunnossa niin myös vanhanaikainen. Japanilaisten makumieltymykset ovat vuosikymmenien saatossa muuttuneet ihan kuin Suomessakin. Harva ikäiseni suomalainen sisustaja halajaa seinilleen taistelevia metsoja.

Japanilaistyyppisiä taloja rakennetaan ylipäätään vähän. Laatikkomaiset mallit maksimoivat tilan ahtailla tonteilla. Omasta talostamme tulee puutarhan takia japanilaishenkinen mutta 2020-luvun tyylillä.

Meille ei esimerkiksi tule igusasta tehtyä tatamia ollenkaan, koska igusa on työläs hoitaa ja homehtuu helposti. Sen sijaan meille tulee japanilaisesta paperista tehty tatami. Mikäli iskee himo piehtaroida igusan hajussa tai katsella bambujen varjoja reikiintyneen paperioven läpi, voin aina karauttaa anoppilaani. 😀