Talo Japanissa

Viime vuosi oli yllätyksiä täynnä. Tuli pandemia enkä päässyt Suomeen kertaakaan. Opettelin aikani kuluksi japanilaisia kansalaistaitoja kuten keittämään bambunverson riisinleseissä ja kasvattamaan seinän mitalta keisarinelämänlankoja.

Loppuvuodesta ostimme talon. Tai pikemminkin ostimme paikalliseen tapaan tontin, jonka mukana tulee purkukuntoinen tupa 60-luvulta.

Joka kodin asuntomarkkinat
Asuntomarkkinat voidaan Japanissa jakaa karkeasti näin:

apaato: Vuokra-asunto, tulee englannin sanasta apartment. Apaatot sijaitsevat yleensä kiinteistössä, joka on kokonaan yhden firman omistuksessa. Esimerkiksi me asumme pienkerrostalossa nimeltä Royal Village, jonka omistaa Daiwa House. Apaatot ovat usein pieniä, heikosti eristettyjä eikä niissä saa pitää lemmikkejä. Muuttaminen apaatosta toiseen on kallista, sillä maksettavaksi tulee takuuvuokran lisäksi vuokranantajan kiitosraha, eikä kumpaakaan palauteta.

manshon: Omistusasunto, tulee englannin kartanoa tarkoittavasta sanasta mansion. 😀 Omistus- ja vuokra-asujat eivät Japanissa juurikaan sekoitu, samassa kiinteistössä ei siis yleensä ole sekä vuokralaisia että asunnonomistajia. Manshon-kiinteistö on kerrostalo, jossa on pääsisäänkäynti ja rappukäytävä, apaatossa näitä mukavuuksia ei tunneta. Jonkin verran on myös vuokramanshoneja (chintai manshon), mutta ainakin Sendain alueella suurin osa on omistusasuntoja (bunjou manshon).

tateuri juutaku: Omakotitalo, joka myydään valmiiksi rakennettuna pakettina keittiö- ja kylpyhuonekalusteineen. Japanin lähinnä Tokion ydinkeskustaksi mieltävälle voi olla yllätys, että omakotitaloasuminen on Japanin yleisin asumisen muoto. Yli 60 prosenttia japanilaisista asuu omakotitalossa. Manshon-asunto-osakkeella asuu noin kymmenen prosenttia.

chuumon juutaku: Omakotitalo, jonka rakentamiseen voi itse vaikuttaa.

chuuko juutaku: Käytetty talo. Suomalaiset katsovat tukka putkella remonttireiskaa ja ostavat vanhoja kyläkouluja tuon tuosta puuhasteltavaksi, mutta japanilaiset eivät remontteja harrasta eivätkä mielellään muuta taloon, jossa on jo asuttu. Talon arvo laskee nopeasti, joten käytännössä kauppaa käydään tonteista. Tontilla sijaitsevat kiinteistöt laitetaan matalaksi ja uutta tilalle. Omakotitaloa on pidetty täällä kulutustuotteena. Rakentamisen standardit ovat viime vuosina kehittyneet, mutta vähänkin vanhemmat talot ovat melko heikossa kunnossa.

Oma koti kullan kallis
Asuintila on Japanissa kallista, sillä sitä on vähän. Japani on pinta-alaltaan noin Suomen kokoinen, mutta täällä asuu 126,5 miljoonaa ihmistä. Vain noin 30 prosenttia maa-alasta on asuinkelpoista, loput vaikeakulkuista vuoristoa. Kaiken huipuksi maa-ala on jakautunut lukuisiin saariin.

Väestö on keskittynyt muutamiin pläntteihin, ja näillä plänteilläkin maa-aines on graniitin sijaan tuliperäistä ja siten taipuvaista sortumisiin. Sijainti mannerlaattojen risteyskohdassa tuo sekin omat haasteensa asumiseen ja asumiskustannuksiin.

Asuminen ei tietenkään tarkoita samaa määrää jenejä joka niemessä ja notkelmassa. Jurvasta ja Jätkäsaaresta saa samalla sumallla eri määrän tilaa. Niin hullunkuriselta kuin se kuulostaakin, Japanissa on samaan aikaan pula asuintilasta ja valtava määrä hylättyjä kiinteistöjä ja tontteja.

Vuonna 2018 asuinrakennuksista tyhjillään oli 13,6 prosenttia. Korkeimmillaan luku oli Wakayaman prefektuurissa, jossa taloista 18,8 prosenttia oli autioituneita. Väestökadosta kärsiviltä alueilta voikin lunastaa itselleen tontin lähes pilkkahintaan.

Prefektuurien autioituessa kohoaa maan hinta Tokiossa ja muissa suurkaupungeissa pilviin. Tokiossa hinnat hipovat jo 80-luvun talouskuplan hulluja aikoja, mutta tällä kertaa kansalla ei ole millä mällätä. Neliön keskihinta on Tokiossa yli 9000 euroa, joillakin alueilla kymmenissä tuhansissa.

Tokiossa omistusasumisesta nauttivat lähinnä huipputuloiset ja ne, jotka pystyttivät pytinkinsä ennen nykyisenlaista kaupunkikuvaa. Muiden kohtaloksi jää siirtyä Saitaman tai Kanagawan puolelle tai Tokion erillisalueita ympäröiviin kehyskuntiin ja liikennöidä sieltä aamun ruuhkajunilla. Asumisen kallistuessa ja työsopimusten osa-aikaistuessa on syntynyt myös kokonaan uusi köyhien yhteiskuntaluokka, joka viettää yönsä nettikahviloissa.

Kotiprefektuurimme Miyagi ei kuulu väestökadon voittajiin, mutta siitäkin huolimatta se keikkuu tonttihintojen kärkikymmenikössä, kun prefektuureja on yhteensä 47. Vuoden 2011 maanjäristys ja tsunami aiheutti prefektuurin sisäisen muuttoliikenteen, jolloin asuntojen hinnat pomppasivat Sendaissa ja sen kehyskunnissa. Rannikolle jäi paljon meriveden rakennuskelvottomaksi vaurioittamaa maata.

Tontinmetsästystä
Suomessa ostopäätökseen vaikuttanevat budjetti, alueen palvelut ja erinäiset etäisyydet. Täällä luonnonmullistusten mammuttimarkkinoilla täytyy lisäksi miettiä sellaisia asioita kuin tulviiko eteiseni seuraavassa taifuunissa tai halkeaako takapihani maanjäristyksessä.

Kerrostalon suljimme melko nopeasti pois vaihtoehdoista. Olemme kummatkin vahvasti lemmikki-ihmisiä, mutta manshonissa on hankala pitää mitään hamsteria meluisempaa. Husband harrastaa kalastusvälineidensä kiillottelua ja kalojen perkaamista ja itselläni on monta säkkiä multaa parvekkeen alla. Lisäksi olemme kummatkin kotoisin pellon vierestä, joten emme ole tottuneet mitään maailmanluokan viihdekeskuksia kaipaamaankaan. Näin koronan aikana suurinta iloa ovat tuottaneet parvekepuutarhani ja läheinen riisipelto.

Emme siis keksineet syytä, miksi haluaisimme väenväkisin maksaa hullua hintaa muutamasta neliöstä Sendaissa, kun voimme mennä muuallekin. Seuraavaksi asumismuodoksemme valikoitui näin ollen chuumon juutaku!

Ensin piti vain löytää tontti. Mieluiten sellainen, että lompsaan jäisi rahaa rakentaa muutakin kuin leikkimökki. Sepäs ottikin aikansa. Aloitimme aktiivisen katselun maaliskuussa, mutta vasta ihan joulukuun viimeisinä päivinä tärppäsi. Tontille oli myös muutamia vaatimuksia:

• ei tulva- tai tsunamivaaraa
• ei maanvyöryjä
• mahdollisuus jonkinlaiseen pihaan
• juna-asema kävelymatkan päässä
• mahdollisuus käydä kaupassa ilman autoa

Näillä kriteereillä oli melkoisen hankalaa löytää tonttia omasta hintahaarukasta, mutta ei haluttu joustamaankaan lähteä. Kerran näytti lupaavalta, mutta naapurissa oli parkissa äärioikeiston pakettiauto megafoneineen, mikä itselleni oli ehdoton ei. 😀

Joulun ihme
Viime jouluna kuitenkin tärppäsi! Bongasimme netissä tontin Matsushimasta, kävimme katsomassa sitä ja teimme ostopäätökseen melkeinpä siltä seisomalta.

Ulkopuoliselle toimintamme näytti varmaan harkitsemattomalta, mutta olimme etsineet tätä tonttia pitkään ja hartaasti ja toista tuskin tulisi vastaan tässä elämässä: tontilta on merinäköala mutta se on vuoren päällä turvassa tsunamilta, ja tontilla on puutarha!

Suomessa vanha puutarha voisi nostaa tontin tai talon arvoa, mutta Japanissa asia on päin vastoin.

Kuten ylempänä mainitsin, Japanissa vanhan talon ostajan tarkoituksena on yleensä jyrätä koko tontti maantasalle ja rakentaa sitten mieleisekseen. Harva haluaa toisten vanhaa perinnepuutarhaa vaivoikseen. Pihat ja puutarhat ovat muutenkin uudemmissa taloissa harvinaisia, sillä kaikki mahdolliset neliöt halutaan ottaa asumiskäyttöön. Talot ovat laatikkomaisia eikä niiden väliin ei jää juuri laisinkaan tilaa, mikä on omasta mielestäni hieman ahdistavaa.

Ostamamme tontin puutarha on niin suuri, että sen jyrääminen tulee tyyriiksi. Talo on ollut tyhjillään vuosia ja on purkukunnossa. Koska tontilla on paljon mahdollista jyrättävää, on se jouduttu ottamaan huomioon hinnoittelussa ostajien houkuttelemiseksi.

Meillä ei kuitenkaan ole pienintäkään aikomusta hankkiutua eroon papparaisen bonsaista, joten tämä kauppa oli meille win-win! Tontin myynyt vanhempi marimekkoleidi olikin silminnähden mielissään, kun hänen edesmenneen isänsä eläkepäivien suurtyö ei joudukaan betonin alle. Niinpä meillä on nyt muun muassa kymmeniä vuosia vanha mänty ja kultakalalampi. 😀

Puutarhan lisäksi tontti täytti kaikki muutkin kriteerit! Takagimachin asemalle on lyhyempi matka kuin nykyiselle lähiasemalleni, ja Sendaihin pääsee nopeimmillaan puolessa tunnissa. Se on saman verran kuin vanha koulumatkani Tokiossa.

Tontti sijaitsee aivan Tyynenmeren tuntumassa: vanhan talon toisesta kerroksesta näkee ympäröiville vuorille ja Matsushiman saaristoon. Korkean sijaintinsa vuoksi tontti säästyi maanjäristyksen vahingoilta. Koko naapurustossa romahti vain yksi talo, jonka alta oli kulkenut puro.

Naapurikaan ei ole aivan seinässä kiinni ja viereinen tontti pysyy jatkossakin viljelyskäytössä, koska jostain syystä tienpätkä tontistamme eteenpäin ei ole Matsushiman hallinnoima virallinen tienpätkä, ja päivitetty laki vaatii, että asuinrakennukselle on osoitettava vähintään kaksi metriä leveä tieosuus. Lisäksi Matsushiman kaava kieltää yli kymmenen metriä korkeiden rakennusten rakentamisen kansallismaiseman vaalimiseksi emmekä mekään saa purkaa tai rakentaa tontillamme mitään raportoimatta siitä ensin viranomaisille.

Naapurisopua
Itseäni huoletti etukäteen omakotitaloasumisessa se, kuinka hyvin tai huonosti paikalliset mahtaisivat ottaa vastaan kaltaiseni oudon tulokkaan. Japanilaiset ovat aika paljon tekemisissä naapureidensa kanssa ja yhteisön suhteita vaalitaan erinäisillä käytännössä pakollisilla talkoilla ja lahjanvaihdoilla.

Japanilaisen sanonnan mukaan tooku no shinseki yori chikaku no tanin, kaukaista sukulaista tärkeämpi on lähistön vieras eli hädässä naapuri tunnetaan: luonnonmullistusten ja onnettomuuksien keskellä lähin auttaja on oma naapuri ja siksi naapurisopua on syytä pitää yllä arjessa.

Välillä saa kuitenkin lukea ja kuulla kaikenlaisista ongelmista naapurin ulla tai seppo taalasmaan kanssa, ja etenkin omalle sukupolvelleni naapurisuhteiden ylläpitäminen eli kinjozukiai saattaa tuottaa nykyään ahdistusta.

Oma kinjozukiai-ahdistukseni on kuitenkin pikkuhiljaa hellittänyt. Mistään ei ole ilmestynyt äärioikeiston vihapuhepakua ja kaikki kohtaamiset ovat olleet ystävällisiä. Tulevat naapurini ovat lähinnä eläkeläisiä, eli mitään nudistien kevätkokousta tai bassobileitä terassilla ei ole soveliasta järjestää, mutta ehkä voin elää asian kanssa.

Seuraavaksi pitääkin suunnitella talo! Muuttovalmista pitäisi näillä näkymin olla joulukuussa.