Kesälomamonogatari

Doumo, doumo! Loppukesä puhaltelee avoimesta liukuovesta. On ollut kuumuutta ja kuumempaa. Pelkästään elokuun parin ensimmäisen viikon aikana tilastoitiin enemmän lämpöhalvauksesta johtuvia kuolemia kuin koko edellisvuonna yhteensä. Harva se päivä puhelimen katastrofisovellukselta on tupsahtanut ilmoitus hengenvaarallinen lämpötila, älä urheile.

Syyskuu tuo tällä kertaa tullessaan paitsi taifuunit, sirkat ja viikunat niin myös lievennyksiä Japanin maahantulosäädöksiin, niin että vastedes viisuminhaltija voi palata maahan kerran rajan yli poistuttuaan.

Ihan niin yksinkertaista ei paluu kuitenkaan ole, vaan uunituoreet koronalausunnot vaaditaan molemmissa päissä (Suomessa tulee kalliiksi, jos täytyy käydä yksityisellä hoitamassa, eikä tuloksia välttämättä edes saa tarvitulla nopeudella) ja lentokentältä eteenpäin matka on joko taitettava omalla autolla tai jäätävä kahden viikon omakustanteiseen karanteeniin valtion osoittamassa hotellissa.

Kuulopuheiden perusteella asiat eivät myöskään tapahdu Naritan päässä tällä hetkellä jouhevasti, vaan maahantulijat joutuvat kuppaamaan tuntikausia karjalaumoina toistensa niskaan hengittämässä. En siis ole lippuja ensihätään varaamassa, mutta jonkinlaista mielenrauhaa tuo tieto, että sellainenkin vaihtoehto on nyt edes ylipäätään mahdollinen.

Sitten illan muihin uutisiin. Menneellä viikolla husband piti hulppean kolmen päivän kesälomansa! Nykyisessä ilmapiirissä ja tilanteessa ei tee mieli muissa prefektuureissa varsinkaan ulkomaalaisnaamaisena piipahtaa, mutta kävimme sentään koti-Miyagissa pienellä doraibulla rantaviivaa ja tsunami-työmaita katselemassa.

Alkujaan tarkoitus oli ajaa Kesunnumaan asti, mutta lämpötila oli pahimmillaan 39 astetta ja lähtökin viivästyi, kun husband halusi tankata kanisteriin 30 litraa bensaa ja vasta huoltoasemalla selvisi, että lain mukaan bensaa saa kuljettaa kanisterissa vain 20 litraa kerrallaan, joten 30 litraa varten on tehtävä kaksi erillistä reissua. Bensaa ei myöskään voi lorauttaa kanisteriin omin kätösin, vaan toimenpiteeseen vaaditaan vaarallisten aineiden käsittelylupa. Husband palasikin pikaiselta tankkausreissultaan yli tuntia myöhemmin kiihtyneessä tilassa. Sääntö-Suomeen ei tällä hetkellä pääse, mutta onneksi on sääntö-Japani.

Kesennuman sijaan piipahdimme tunnin ajomatkan päässä Minamisanrikussa. Minamisanriku tuhoutui tsunamissa lähes kokonaan ja jälleenrakennus jatkuu yhä. Maantiet kuitenkin pitenevät vuosi vuodelta ja parakit ovat vaihtuneet oikeiksi taloiksi. Väliaikaisista liiketiloista on muodostunut elinvoimainen Minamisanriku Sun Sun Shopping Village keskelle hävitystä. Koronan tuoma stoppi matkailulle iskeekin Miyagissa todella vaikeaan saumaan, kun edellinen kriisi ei ole vielä ohi.

Minamisanrikussa sain myös tuta korona-ajan vieraskammon, kun tuntematon herrasmies onigiri-osastolla pakeni minua niin hädissään, että lähes törmäsi hyllyyn. Tai ehkä olin muuten vain epämiellyttävä näky, päivittäinen kauneusrituaalini kun on tänä vuonna ollut lätkäistä maski naamaan ja tukkatyylikin on taas mullettien mm-kisakunnossa.

Eipä sillä että kuvittelisin onigiri-gaten olevan mikään Japaniin rajoittunut ilmiö. Ylen uutista junassa matkustaneen aasialaishenkilön koronatartunnasta oli jaettu huomattavasti enemmän kuin muita saman aihepiirin juttuja. Olisivatko kaikki jakaneet saman jutun, jos tartunnan saanut matkustaja olisi ollut Kari Kaustiselta, mene ja tiedä.

Joka tapauksessa toivon, että tämä ankea rajaveto omanlaisiin ja muunlaisiin ei jää pysyväksi ajanhengeksi. Svetlana, Jesus Maria ja Yamada-san tuskin haluavat koronatartuntaa yhtään sen enempää kuin se Kari Kaustiselta.

Ajelulla husband halusi käydä Ishinomakin puolella Tsuri-ishin pyhäkössä, koska ajatteli saavansa sieltä kalaonnea (tsuri tarkoittaa kalastamista). Varsinaisesti pyhättö on erikoistunut koemenestyksen takaamiseen: pyhätössä palvotaan isoa kallionlohkaretta, joka näyttää olevan putoamaisillaan kuitenkaan putoamatta, ochisoude ochinai. Japanin kielessä verbi ochiru tarkoittaa paitsi putoamista niin myös kokeessa feilaamista.

Kiikkerästä vaikutelmasta huolimatta lohkare on niin vahvaa tekoa, että se ei heivahtanut edes vuoden 2011 maanjäristyksessä (tai maanjäristyksissä, jälkijäristyksiä kun oli tuhansia). Itse temppelirakennus torii-portteineen kuitenkin huuhtoutui pois. Nyt menneestä muistuttaa kiviportaikkoon kaiverrettu teksti, jollaisia näkee Miyagissa siellä täällä: 津波浸水深ここまで, tsunamin vedenkorkeus yletti tähän saakka.

Omalta osaltani toivesaldo jäi pyhätössä aika plusmiinusnollaksi, sillä sain autosta noustessani jalkakrampin, johon pyysin kiveltä helpotusta. 😀

Koko kesän kohokohta tapahtui sekin tällä reissulla! Näin japaninserovin (japaniksi kamoshika) ilmielävänä! Tienposkessa vilahti karvainen jalka, joka herätti uteliaisuuden, joten teimme kiireenvilkkaa u-käännöksen. Ja kappas – siellä oli kokonainen eläinlapsi pusikkoa rouskuttelemassa!

Kamoshika on Japanin symboli vähän samalla tapaa kuin karhu Suomessa, mutta sellaisen näkeminen lähietäisyydeltä on harvinaista, sillä se viihtyy ylhäisessä yksinäisyydessään syvällä vuorten siimeksessä. Husbandillekin kerta oli ensimmäinen.

Tämä oli toinen jännittävä luontokohtaamiseni Japanissa! Muutama vuosi sitten ajelimme Fukushimassa Bandain tulivuoren rinnettä sankassa sumussa, kun vesihöyryn keskeltä asteli esiin apina kuin elokuvissa konsanaan. Märkyys ja tulivuoren hämärä tulvivat sisään, kun avasimme ikkunan. Avoimesta ikkunasta tuijotimme apinaa ja apina tuijotti takaisin. Turistikohteissa esimerkiksi Kioton Arashiyamassa apinoihin törmää toki tuon tuostakin, mutta turistikohteiden apinat ovat tottuneet ihmisiin siinä missä pulutkin, kun taas tämä yksilö oli villi vuorten kasvatti ja lyhyen kohtaamisen jälkeen sukelsi takaisin usvan taa.

Kamoshikan nähdessämme pysäytimme jälleen auton keskelle Touhokun korpea ja avasimme ikkunan. Kaskaat huusivat, hiki virtasi, kamoshika näytti Ghiblin piirtämältä. Hetken kesä tuntui kesältä.