Pitkä kuuma koronakesä

Vispaan vakuutusyhtiön mainosviuhkalla kunnes käsi kramppaa. Kuuma on päivin ja öin. Pahimmissa vuoristopätseissä 40 astetta on jo mennyt rikki, ja siihen saa tämän ainaisen kosteuden takia lisätä reilusti lukemia. Meilläkin todellinen lämpötila pyörii välillä yli neljänkymmenen. Helpotusta ei ole luvassa vielä viikkoihin.

Jos Japanista yhden asian saisin lähinnä pilvenpiirtäjät ja robottikahvilat tuntevalle kertoa, se olisi tämä: talvisin lunta sataa eniten koko maailmassa ja kesäisin on tolkuttoman kuuma! Suomessa kesästä nautitaan. Japanissa kesän yhteydessä usein käytettävä verbi on norikiru, selviytyä.

Onneksi sentään olen täällä humisevalla riisipellolla alle kymmenen kilometrin päässä Tyynestä valtamerestä. Ei käy kateeksi tokiolaisia näillä helteillä tässä maailmanajassa. Uima-altaat ja -rannat pysyvät suljettuina. Meri toki pysyy paikoillaan eikä sinne menoa voi kukaan estää, mutta virallinen rantakauden avaaminen umibiraki (’merten avaaminen’) peruttiin tänä vuonna koko maassa.

Japanilaiset itse yleensä pakkautuvat rannoille vain umibiraki-kaudella, jolloin hengenpelastajat ovat asemissaan ja palvelu pelaa. Kauden ulkopuolella pulikointi tapahtuu omalla vastuulla eikä täällä Miyagissa ainakaan ole erityisen kannattavaa, koska syksyn myötä erinäiset polttiaiseläimet saapuvat rantavesiin ja taifuunien takia valtameri käy arvaamattomaksi. Tänä kesänä Miyagissa piti avautua kolme rantaa, jotka ovat olleet suljettuina tsunamista lähtien, mutta nyt ne jatkavat uinumistaan. Ehkä sitten ensi kesänä, kun tsunamista on kulunut kymmenen vuotta.

Tällä hetkellä veden ääreen ei sovi mennä muutenkaan. Tänään alkoi kesän suurin juhla o-bon, jolloin vainajat palaavat kotiseudulleen. Joillakin seuduilla tehdään kurkuista ja munakoisoista ratsuja vainajille, anoppilassa poltetaan merkiksi tulta ja jätetään raastettua jamssia ovensuuhun pitämään pahat henget loitolla. Husbandin isoisän oppien mukaan obonin aikaan ei saa mennä liian lähelle vettä, sillä henget voivat vetää mukanaan.

Vainajat saapunevat pitoihin sosiaalisesta etäisyydestä välittämättä. Me elävät sen sijaan joudumme harkitsemaan kahteen kertaan. Yleensä olemme viettäneet obonin anoppilassa hyttysten syötävänä, mutta tähän vuoteen eivät päde vanhat kuviot. Anoppilassa on muutaman kuukauden ikäinen vaavi ja lankoni joka työskentelee vanhainkodissa, enkä todellakaan halua tartuttaa heihin mahdollista oireetonta koronaani. Varmaankin istumme siis kotona pelaamassa pleikkaria. 😀

Lakitekstin puuttuessa jokainen tekee kuitenkin omat päätöksensä, mikä on aiheuttanut skismaa ihmisten välillä. Pitkin vuotta on puhuttu erilaisista kansalaispoliiseista: on ollut maskukeisatsu (maskipoliisi), koronakeisatsu (koronapoliisi) ja jishukukeisatsu (eristäytymispoliisi). Autoille on tehty ilkivaltaa, liikkeiden oviin ja katupylväisiin kiinnitetty asiattomia viestejä.

Kesän ja obonin myötä kansalaispoliisiin on avattu uusi yksikkö kiseikeisatsu, kotiseudulle paluun poliisi: koronatestin jälkeen Tokiosta vanhempiensa luo Aomoriin lähtenyt mies sai naapurilta nimettömän uhkauskirjeen, jossa kehotettiin palaamaan välittömästi sinne mistä tulikin.

Oikeustajun kiihkoissa oman elämänsä matlockeilta näyttää unohtuvan, että kukaan ei voi tietää toisen ihmisen elämää. Kukaan ei voi tietää, onko vastaantulija matkalla koronabileisiin vai auttamaan ahdistunutta mummoaan.

Neilikan jämääni tuli kaaliyökkösen toukkia. Japaniksi se on yotoumushi, öisin varasteleva ötökkä, ja tämä tieto huvitti minua kaiken ällötyksen keskellä. Täytyy ostaa astia, jossa idättää kellokukan siemeniä ensi kesää varten. Niiden pitäisi kukkia toukokuussa.

Oikein muunlaisia suunnitelmia tulevaisuuteen ei voi tehdä. Rokotetta odotellessa koitan olla menemättä väkijoukkoihin ja raapustelematta nimettömiä herjauskirjeitä. Sitten joskus voin ehkä jättää maskin naulaan, käydä Seinäjoen uudessa kauppakeskuksessa ja kirjoittaa henkiseen ansioluottelooni, että selvisin paitsi Japanin kesästä niin myös pandemiasta kaukana kaukana kotimaasta.