Sayonara sadekausi

Sadekausi valkeni yhdessä yössä. Ympäri maata paahdutaan yli 35 asteessa. Keisarinelämänlanka kasvoi hujopiksi, kaskaat huutelevat tiedotteitaan. Jalkani turposi kuumuudessa liian suureksi japanilaismitoitettuun sandaaliini, niin että kävelymatka virastolle oli melkoinen via dolorosa eikä maski hikisessä naamassani ainakaan elävöittänyt tunnelmaa. Kesä on virallisesti alkanut!

Ennen väistymistään sadekausi ehti vielä aiheuttaa mittavia vahinkoja vanhoilla kotiseuduillani Yamagatassa, kun Mogamigawa tulvi yli äyräidensä. Kuolonuhreilta onneksi vältyttiin, sillä Kyuushuun tulvien myötä evakuointi tapahtui ripeästi. Uutisissa professori varoitteli, että Tokion viemäriverkkoa ei ole rakennettu kestämään Kumamotoon iskeneitä sateita. Onkin turhauttavaa, miten vähän ilmastokriisin torjuminen näkyy täällä poliittisissa päätöksissä ja keskustelussa, vaikka sen vaikutukset ovat silmin havaittavissa.

Henkilökohtaiset tunnelmani ovat vaihtelevat. Yama ari tani ari, on vuoria ja laaksoja! Virus jatkaa leviämistään vauhdikkaasti. Okinawa on liittynyt uutena tulokkaana epidemiakeskuksiin, ja tilanne tuntuu vain huonontuneen keväisestä.

Hallitus on kuitenkin haluton puhumaan toisesta aallosta, koska se tekisi hallaa taloudelle. Keskushallinto ja Tokion pormestari nokittelevat toisiaan, ja eri viranomaisten ohjeistukset ovat ristiriidassa keskenään: yhtäältä kehotetaan pysyään kotona ja toisaalta matkailemaan komiassa kotimaassa. Kansan sanaiset arkut on avannut myös pääministeri Aben päätös laittaa jakoon uusi satsi abenomaskeja, vaikka tähän mennessä kukaan muu ei tunnusta sonnustautuneensa omaansa kuin Abe itse.

Ei osunut kannaltani kaikkein otollisimpaan saumaan tämä maailmanmullistus. Ensimmäinen vuosi meni ulkosuomalaiseen statukseeni totutellessa, toinen vuosi pandemiassa. Maahantulokielto on edelleen voimassa hamaan tulevaisuuteen, ja Suomi alkaa tuntua joltain kaukaiselta utopialta. Aivoni halajavat taukoa ainaisesta japanin puhumisesta. Jokainen päivä on täällä uusi mahdollisuus unohtaa sana kriittisellä hetkellä.

Järviradio sentään tuo kotoisan tuulahduksen tännekin saarelle! Viimeksi taajuudelle virittäytyessäni käynnissä oli jonkinlainen puhelintunti, jossa sana oli vapaa viiden euron hintaan. Ensimmäinen soittaja pirautteli ihan vain tehdäkseen selväksi, että kanavan juontajan on välittömästi lakattava kehumasta arvailuohjelman vastauksia hyviksi veikkauksiksi, koska eihän veikkaus ole hyvä jos se on väärin. Seuraavat kaksi soittajaa olivat sitä mieltä, että EU:sta on päästävä eroon ja markkakin olisi hyvä saada takaisin ja Merkel on huijari vailla vertaa ja kyllä mä nii tämän tiäsin jo silloon ku sinne Eeuuhu mentihi notta nettomaksajia. Ajattelin, että tämän suomalaisemmaksi ei äänimaisema Japanin illassa pääse! Neljännen soittajan kohdalla jouduin valitettavasti irtautumaan jämptistä äänimaisemasta, koska hänkin olisi mielestään kyennyt neuvottelemaan Suomelle paremmat sopimukset EU-pöydissä ja minulla tuli raja vastaan suomalaisuuden tätä lajia. 😀

Epävarmat ovat ajat. Istun ja odottelen ja toivon, että jossakin häämöttää jotakin. 大器晩成, virkkoi husband kun tätä viimeksi kriiseilin. Taikibansei, suuri astia valmistuu hitaasti. Alkujaan nämä sanat lausui Laozi muinaisessa Kiinassa ennen ajanlaskumme alkua. Kenties hänen sanoissaan on jokin perä, kun ne ovat näihin päiviin saakka säilyneet. Vielä on kesää jäljellä, lausui Mamba.