Kabayaki on japanilainen makealla soijakastikkeella maustettu kalaruokalaji, jota syödään etenkin kesäisin. Kaba tarkoittaa leveäosmankäämiä ja yaki paistamista: valmis lopputulos näyttääkin siltä kuin osmankäämejä olisi lätkäisty riisipedille.

Perinteen mukaan kabayakia tulisi syödä keskikesän härän päivänä (土用の丑の日, doyou no ushi no hi), joka tänä vuonna osuu heinäkuun 21. päivälle. Yleensä kabayaki valmistetaan ankeriaasta (unagi), mutta ankeriaskanta kärsii liikakalastuksesta, ja siksipä itse valmistakin tästä ruokalajista aina vegaaniversion käyttämällä ankeriaan sijasta munakoisoa (nasu).

Tarvitset:
2-3 munakoisoa (japanilaiset munakoisot ovat melko pieniä)
kastike:
2 rkl sakea
2 rkl miriniä
2 rkl soijakastiketta
2 rkl sokeria
pinnalle sanshou-maustetta (pippuriruutapuu)

Toimi näin:
1. Kuori munakoisot ja poista kannat. Kääri löyhästi kelmuun ja mikrota 2-3 min 600 wattia.
2. Lämmön tasaannuttua avaa munakoisot keskeltä. Vedä kumpaankin puoliskoon aurat haarukalla.
3. Ruskista munakoisoja kunnes ne saavat väriä. Lisää kastike ja kiehauta kunnes munakoisot ovat imeneet makua itseensä.
4. Ripottele pinnalle esim. sanshou-maustetta, kevätsipulisilppua, shison lehtiä tai seesaminsiemeniä. Tarjoile riisin kanssa.

2 replies on “Nasu no kabayaki: munakoisoa soijakastikkeessa

  1. En yleensä välitä munakoisosta, mutta tätä reseptiä pitää kyllä tulevaisuudessa kokeilla. Jahka sitä pääsisi omaan uuteen kämppään ja keittiöön täältä koronaevakosta vanhempien luota jossa oma kokkailu ei innosta kun muut asukkaat ei kuitenkaan suostu syömään tuotoksiani. Mutta siis, kiitos tästä reseptistä, pistän sen korvan taakse.

    Tykkää

Kommentointi on suljettu.