Koomikon kuolema

Luin olikohan hesarista, että Kiinan diktatuurin kannalta olisi epäedullista, jos maailmalla kuolisi julkkis koronavirukseen. Japanissa näin on nyt käynyt: vuosikymmenet kansaa viihdyttänyt koomikko Shimura Ken menehtyi virukseen. Hän oli 70-vuotias eli japanilaisittain vielä vetreässä iässä (miesten elinijänodote on täällä 81, naisten 87 vuotta). Uutinen on täällä valtava, vähän kuin jos Suomessa Spede olisikin kuollut koronavirukseen. Shimuran esittämä hölmö samurai-hallitsija on japanilaisten Uuno Turhapuro, joka vilahtelee harva se päivä television mainoksissa. Viimeistään nyt koronakriisi on tullut mattimeikäläisten olohuoneisiin.

Kiinan asioihin olen perehtynyt häpeällisen vähän enkä siksi osaa niillä spekuloida, mutta täällä koomikon kuolema tullee vaikuttamaan ihmisten suhtautumiseen virukseen. Japanissa ja Japania on kritisoitu viime aikoina heikosta johtajuudesta kriisin keskellä. Diamond Princess -alus määrättiin karanteeniin satamaan, vaikka paikalliset asiantuntijat suosittelivat laivan välitöntä tyhjentämistä.

Soutaminen ja huopaaminen olympialaisten välillä on sekin ollut monen mielestä sekavaa. Yhdessä vaiheessa joillekin ehti jo syntyä käsitys, että vaara on ohi, niin että 50 000 ihmistä kokoontui Sendain asemalle jonottamaan olympiasoihdulle pääsyä yleisötapahtumien ollessa yhä pannassa. Pari päivää tämän jälkeen olympialaiset siirrettiin ja olympiasoihdun matka peruttiin, mutta vahinko oli jo ehtinyt tapahtua.

Erityisen vaikeaa päättäjien on ollut tavoittaa politiikasta vieraantunutta nuorisoa, joiden rooli mahdollisesti oireettomina kantajina on viruksen leviämisen kannalta oleellinen. Pari päivää sitten Japanin tilatuimpiin lukeutuva youtuber teki aiheesta videon, joka toivottavasti tavoitti edes osan niistä, jotka eivät katso viranomaisten kankeakielisiä tiedotustilaisuuksia. Koomikon kuolema tavoitti kaikki Okinawan saarilta Hokkaidon kärkeen: koronakriisillä on nyt lapsuuden suosikin kasvot.

Kolumnisti Katsube Genki twiittasi aiheesta näin:

Shimura Ken on kuollut koronaviruksen aiheuttamaan keuhkokuumeeseen. Nyt Japanin yhteiskunnassakin herättäneen vihdoin tilanteen vakavuuteen, mutta tämä sama kaava on nähty ennenkin. Oli kyse sitten lastensuojelusta, vainoamisesta tai kiusaamisesta, tarvitaan sensationaalinen kuolema ennen kuin mitään otetaan tosissaan. Menetettyä ihmishenkeä ei saa takaisin.

Japanin Uuno Turhapuro.

Itse jatkan entiseen tapaan eli siitä oletuksesta, että saatan olla oireeton kantaja. En juurikaan poistu kotoa. Riisipellollakaan en jaksa nyt käyskennellä, kun tuuli puhaltaa siitepölyä naaman jokaiseen onkaloon. Kaupassa käyn vasta vähän ennen sulkemisaikaa ja silloinkin käytän itsepalvelukassaa. Onnekseni meiltä on kauppaan vain muutama sata metriä.

Ennen ovesta astumista laitan naamaani maskin, jonka olen vuorannut nenäliinalla ja sideharsolla. Maski menee naamalle jo sosiaalisistakin syistä, koska en todellakaan halua olla se ulkomaalainen, joka niiskaisee maskitta kassajonossa. Suomessa maskien käyttöön on suhtauduttu nihkeämmin, mutta näissä maskikeskusteluissa jää helposti huomiotta kulttuuriero: täällä on toissijaista, suojaako maski käyttäjäänsä, sillä yhteisölle aiheutettu haitta on aina suurempi huoli kuin itselle aiheutunut haitta. Laitan maskin, että en tartuttaisi kylänmiestä.

Omassa elinpiirissäni olen siis onnistunut rajaamaan riskit minimiin, mutta husbandin humputtelut japanilaisen byrokratian maailmassa ovat suurempi murheenkryyni. Husband tapaa työssään paljon ihmisiä eikä voi byrokratian kankeiden kiemuroiden vuoksi työskennellä etänä. Joka ikiseen paperiin vaaditaan leima täältä ja tuolta. Torstaiaamuna husband lähti toimistolle tavalliseen tapaan ja palasi kotia maanantain ja sunnuntain välisenä yönä käytyään siinä välissä muun muassa ajelemassa pitkin maita ja mantuja tekemässä kalastajien puolesta näiden viime tinkaan lykkäämiä paperihommia. Huomenna on kuitenkin iloksemme husbandin viimeinen päivä näissä hommissa. Ehkä seuraavassa pestissä ei tarvitse rimpautella sunnuntaisin kalastajille ja tivata, missä kotiläksyt niin kuin opettaja etäkoulussa.

Kevät etenee joka tapauksessa. Meillä on seinänaapuri ensimmäistä kertaa vuoteen. Pian bambunversot ilmestyvät kauppoihin.

Tänä keväänä ajattelin kokeilla keittää bambuni itse sen sijaan että ostaisin kaupan keittämiä.

Bambun perkaaminen ja keittäminen on hidasta ja vaivalloista puuhaa. Näinä päivinä se ei ole ongelma eikä mikään.