Uskon, että random kansalainen suomalaiselta torilta osaa nimetä enemmän japanilaisia kuin liettualaisia ruokalajeja. Nykyään Pihtiputaan mummokin on Instagramissa vaikuttamassa ja postaamassa kuvia susista ja susheista.

Susheista huolimatta tai niiden takia kuva japanilaisesta keittiöstä ja etenkin kotiruuasta on kuitenkin jäänyt maaimalla kapeaksi. Jos ajattelet, että japanilaiset kokoontuvat lauantaisin valoisaan keittiöön väkertämään sushi-rullia kuin käpyläläisessä kommuunissa konsanaan, on aika korjata käsitys: useimmiten sushit käydään syömässä ravintolassa tai salaryman-isä tuo kotimatkallaan marketin tiskiltä (terveisiä appiukolleni). Lompakkoystävälliset liukuhihnaravintolaketjut yleistyivät vasta parin viime vuosikymmenen aikana, eikä sushi edelleenkään ole arkiruokaa, vaan siihen liittyy usein juhlistusaspekti: syntymäpäivä, loma, valmistuminen, uusi keisari, appiukon hilpeä mieliala.

Sitä vastoin japanilaisessa kyökissä soija lorisee ja retikka porisee! Saavissa saattaa muhia munakoiso riisinleseissä, kulhossa liota kuivattu merilevä. Tofu on kääritty pyyhkeeseen, lootuksenjuuri upotettu etikkaliokseen.

Shintolaisuudessa aika ei ole jana vaan ympyrä, ja japanilaiset rakastavatkin vuodenaikojen kiertoa ja sen tuomaa vaihtelua keittiössä. Itselleni japanilaisen ruuan syöminen ja valmistaminen on ollut tärkeä osa kotiutumisprosessia: osallistumalla ja oppimalla olen voinut siirtyä paikallisen elämänrytmin katselijasta sen kokijaksi. Ruoka on paitsi elintoimintojen edellytys niin myös jaettu kulttuurinen kokemus, johon liittyy vahvoja muistoja, mahdollisesti kokonainen identiteetti. Mieleen nousee taannoinen puurogate, kun televisiota myöten ihmeteltiin, miksi turvapaikanhakijat kaipaavat vieraassa ja uudessa ympäristössä tuttua ruokaa, vaikka kaurapuuroa on tarjolla. Kaurapuurokaan ei ole ravintoa tyhjiöstä, vaan jossakin voisilmän ja maitovanan välissä mollottaa ajatus suomalaisesta rehellisyydestä ja vaatimattomuudesta.

Toki välillä mieleni tekisi blinejä tai viininlehtikääryleitä, mutta koska ne eivät täällä riisipellon laidalla ole saavutettavissa, olen kokenut mielekkäämmäksi jättää ne Suomi-reissuille ja iloita levästä lautasellani. Lisäksi asiaan on tietenkin vaikuttanut se, että ruokakuntani toinen jäsen on japanilainen salaryman, joka liekehtii edellämainitusta levästä lautasella, vaikka se ei olisikaan ihan Jyrki Sukulan oppien mukaan aseteltu. 😀

Kokkailujani rajoittaa jonkin verran se, että meillä ei itse asiassa ole kyökkiä ollenkaan, vaan jopa japanilaisilla standardeilla ahdas keittiönurkkaus, jossa ei ole edes varsinaista keittiötasoa. Koska en piittaa punaisesta lihasta enkä sitä mielelläni osta, repertuaaristani puuttuu shougayakin ja nikujagan kaltaisia vakkariruokia. Kananmunia käytän harkiten, koska kuusi kappaletta vapaan kanan munia maksaa yli 300 jeniä, joka on 0,3 prosenttia koko kuukauden ruokabudjetista. Riisikin loistaa usein poissaolollaan, koska husband on ikuisella laihdutuskuurilla ja tulee töistä liian myöhään.

Vältän ulkomailta tuotua ruokaa ja kasvisten osalta suosin miyagilaisia pienviljelijöitä, joten ruokavalioni on vuodenaikojen ja säiden armoilla. Talvisin pöydässä pyörivät daikon (retikka), gobou (vihannestakiainen), kaali, kiinankaali, mizuna, pinaatti, kabu (valkoinen nauris) ja negi (pillisipuli) vaihtelevissa kokoonpanoissa. Dashi-liemen keitän yleensä itse kombu-levästä tai katsuobushi-kalahiutaleista patoihihin ja suimonoihin, misokeittoihin käytän valmista dashi-jauhetta, koska katsuobushi on liian tyyristä jatkuvasti käytettäväksi. Misossa suosin paikallista sendaimisoa, joka ei ole liian suolainen eikä makea. Meillä syödään myös paljon konjak-juuresta tehtyä konnyaku-hyytelöä. Astiastoni on sekalainen lajitelma Iittalan pöttejä ja gifulaista minouyaki-keramiikkaa, ja esillepanossa noudatan lätsäytänpä tämän tähän näin -tekniikkaa. Sisäinen kauneus ennen kaikkea!!

Seuraavaksi rykäys rumia kuvia rumista aterioista, jotka maistuivat silti hyvältä! Sitä ennen kuitenkin pari selvennöstä:

  • iridoufu: tofusta paistamalla tehty mössö
  • asatsuke: lyhyessä ajassa pikkelöity vihannes, yleensä käytetään suolaa ja kombu-levää
  • tsukudani: soijassa ja mirinissä haudutettu asia, yleensä merilevä
  • suimono: kirkas keitto
  • shira-ae: tofusta muussaamalla tehty mössö
  • kinpira: soijassa, mirinissä ja chilissä paistetut juurekset
  • doubanjiang: Kiinasta peräisin oleva tulinen soijatahna
  • kiriboshi daikon: soijassa ja mirinissä kokattu kuivattu retikka ja uppopaistettu tofu (abura-age)
  • yudoufu: kombu-liemessä keitetty tofu
  • ohitashi: soijaliemessä liotettu vihannes
  • ponzu: sitruspohjainen soijakastike
photo_2020-03-05_23-40-12
Kaminari konnyaku, misokeitto retikasta ja wakame-levästä, iridoufu.
photo_2020-01-19_18-41-41
Tsukudani iduista, asatsuke kaalista, misokeitto sienistä.
photo_2020-01-19_18-42-48
Japanilaisittain täytetyt paprikat, kenchinjiru.
photo_2020-03-04_18-16-13
Ponzu-maustettu kana-kaali-teriyaki, kinpira gobou, suimono pinaatista.
photo_2020-03-05_23-44-09
Nabe (sis. itsetehdyt kanapalloasiat, gobou, enoki- ja shiitake-sieni, tofu, pillisipuli, seri) asatsuke kabusta, kaupasta ostettu ehoumaki.
photo_2020-03-04_18-18-58
Doubanjiang-maustettu kana-paprika-asia, ohitashi kaalista, sesamöljyssä paistetut idut, keitto raastetusta porkkanasta ja kananmunasta.
photo_2020-03-04_18-18-59
Husbandin pyytämää mebarua kaikissa muodoissa: keitettynä (nitsuke), grillattuna (shioyaki) ja raakana (sashimi), shira-ae pinaatista, misokeitto perunasta ja wakamesta.
photo_2020-03-04_18-18-56
Okonomiyaki.
photo_2020-03-04_18-19-01
Japanilaiset (epämuodostuneet) kaalikääryleet, kiriboshi daikon.
photo_2020-03-04_18-18-50
Kanapihvit iduilla, asatsuke kiinankaalista, kenchinjiru.
photo_2020-03-04_18-38-01
Pata kabusta ja kanapalloista, kinpira gobou, shira-ae pinaatista.
photo_2020-03-04_18-39-16
Doubanjiang-maustettu pillisipuli-tofuasia, valkosipulissa paistetut shimeji-sienet ja herneenversot, misokeitto kaalista.
photo_2020-03-04_18-38-19
Yudoufu itsetehdyllä soijakastikkeella, ohitashi pinaatista.
photo_2020-03-05_23-38-32
Yamagatalainen tamakonnyaku-varras (syödään karashi-sinapin kanssa), samassa liemessä keitetty kuivattu kalmari, etikalla ja sesamöljyllä maustettu salaatti mizunasta ja retikasta.

3 replies on “Mitä meillä syödään talvella?

  1. Hei tää oli mielenkiintonen postaus, katon toistekin mielelläni sun ruokakuvia ja luen selostuksia, ei noi oo rumia rykäyksiä nähnykään! Ite kun joskus muinoin olin Nagoyassa vaihdossa ja host-äiti laitto päivittäin pöytään älyttömän hyvää ruokaa, koitin aina kysellä että mitä mikin ruoka on ja sitten sain vastauksen japaniksi, yleensä se koostu just jostain kasviksista joita ei Suomessa oo nähtykään, joten söin vaan mysteeriannokseni olematta yhtään sen viisaampi. Se oli vielä sitä aikaa kun ei voinu äkkiä googletella vastauksia 😀 Olisinpa tarjoutunu auttaan ruoanlaitossa niin ehkä olisin oppinut jotain, mutta ei sitä teininä semmosta tullut mieleen.

    Tykkää

    1. Ajattelin tehdä vastaavan postauksen keväällä, siitä tulee kyllä yksitoikkoinen koska olen hulluna tuoreeseen bambunjuureen ja tarjoan sitä seitsemänä päivänä viikossa. 😀 Olis jännittävää käydä joskus Nagoyassa ja lännempänä syömässä ruokia, se makumaailma siellä kun on jonkin verran erilainen esim. mison ja liemien suhteen. Husband kävi joskus Nagasakissa ja oli ihan ulkomaanturistina paikallisessa perinneravintolassa.

      Tykkää

  2. En itsekään välitä sushista ja Suomessa ärsyttää kun ei japanilaisesta ruokakulttuurista muuta ole tarjolla, niin nämä kotikokkauksen kurkistukset ovat kultaa! Kyllä itsekin kokkailisi tästä inspiroituneena ellei suurin osa kasviksista olisi kalliita Suomessa

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s