Pientä onnea

Tammikuu kuluu loppuun, valo kasvaa vuorten välissä. Lumi ei koskaan tullut, ainoastaan joutsenet läikkinä riisipellolla.

Husband kuvailee harvinaista suomennezumi-rottalajia: levittäytynyt Sendain alueelle, mutta muista rotista poiketen muuttaa välillä pohjoiseen. Minulta menee senat sakaisin ja puhun murasakitamanegin (punasipuli) sijaan tamasakimuranegistä.

Kaupassa on wakame-levän satokausi. Yli 70 prosenttia japanilaisesta wakamesta tulee Miyagista ja Iwatesta, tuosta noin kivenheiton päästä. Levät roikkuvat pitkin rannikkoa kuivumassa pitkinä köysinä niin kuin merenneitojen pyykit.

Laitettiin lämmityslaite kiinni älylaitteeseen. Sähkölasku kaksinkertaistui, mutta se on pieni hinta mielenterveydestä: kun olkkarissa on päivästä toiseen kymmenen astetta lämmintä, tuntuu reikä sukassa mustalta aukolta. 😀

Jokin aika sitten käytiin tekemässä hatsumoude, vuoden ensimmäinen temppelivierailu. Tosifani tekee omansa jo uudenvuoden yönä tai viimeistään seuraavana päivänä, mutta meitä yhdistää muun muassa se, että hengailemme mieluummin keskenämme kuin jonottelemme väkijoukoissa, ja niinpä tehdään nämäkin asiat omalla tahdillamme.

Temppelin piha oli kurainen. Husband yritti pelata pokemonia, mutta puhelin ei päässyt verkkoon.

En tiedä, montako kertaa ollaan seisottu vuosien saatossa temppelin edessä kumartamassa ja taputtamassa käsiä. Kymmeniä kertoja. En tiedä, tekisinkö sitä, jos olisin täällä yksin tai jonkun muun kuin japanilaisen kanssa. Tuskin.

Olen ollut Japanissa tasan kaksi päivää tuntematta husbandia, niin on hankala edes kuvitella, minkälaista elämää olisin täällä jossain toisessa aikajanassa viettänyt. Eipä sillä, että olisin tätäkään aikajanaa uumoillut, kun stipendihakemuksen suurlähetystölle postitin. Arto Mellerillä on runo ja unet joita kukaan ei milloinkaan uneksinut toteutuvat aina ja tässä luulisin on ennustamisen koko vaikeus. Se on hyvä runo se!

Taputin käsiä ja toivoin. Seinän takana pappi manasi uutta farmariautoa. Vieressä husband toivoi jotakin. Joitakin vuosia sitten husband sanoi toivovansa aina turvallisuuttani. En tiedä, onko toive sittemmin muuttunut. Omani ei ainakaan ole.

Ostin omikuji-ennustuksen tulevalle vuodelle. Kukallisen pötkylän, koska ne näyttivät kivoimmilta. Tulos oli shoukichi, pientä onnea. Husband sai saman.  Ei kai tässä auta muu kuin talsia tämä yhdeksäskin vuosi etehenpäin pientä onnea jakamassa!