Kaivoin toppatakin komerosta. Siinä on pari (ok ehkä viisi) vaseliinilänttiä, jotka eivät lähteneet pois pesulassakaan, mutta ei se oo nii justihinsa. Iltaisin reippailen säkkipimeässä toppatakki päällä, aamuisin kastelen parvekkeella orvokkejani. Marraskuusta on moneksi!
Vuosi loppuu kohta, ilmassa puhaltavat jos nyt eivät muutoksen tuulet niin edes pieni leyhähdys! Kälyni ja lankoni muuttavat Kiotosta anoppilaan, eli minulla on luvassa varsin japanilainen uusi vuosi. On anoppilan tatami, mandariini, riisitahma, onnenkapineet ja ennustus Kashimamiko-pyhätöstä, jonka torii-portilta avautuu tsunamin tyhjäksi pyyhkimä maisema. Kävin ensimmäistä kertaa anoppilassa uuden vuoden aattona kuusi vuotta sitten, nii ne vuaret vaa viärii!
Ihan tervetullut on kyllä uusi vuosi tässä vaiheessa eloa, koska sen myötä pitäisi tulla helpotusta joihinkin probleemiin. Husband on istunut tarpeeksi monta yötä päämajan konttorissa ja saanee kevään tullen siirron johonkin vähemmän ylityöllistettyyn pestiin. Pestin sisällöstä saati sijainnista ei ole harmainta hajua, mutta asenteemme on, että ei meno tästä ainakaan huonommaksi voi muuttua. Rockbottom.comista ainoa suunta on ylöspäin. Keväällä olemme joka tapauksessa viisaampia. Ehkä sitten on parempi aika omia kuvioitaankin järjestellä, tällä hetkellä kun en edes tiedä, mihin nämä kuviot sijoittuvat.
Appiukkoni jää kevään tullen eläkkeelle ja tuumi, että hankkii eläkepäiviensä ratoksi trukkikortin. Hän kaavaili myös ostavansa kotipihaan käytetyn trukin, mutta anoppini torppasi nämä haaveet nopeasti. Minulla ei ole ajokorttia ollenkaan, mutta husband ehdotti, että ajaisin myös trukkikortin, niin voin käydä trukilla kaupassa ja viedä samalla kätevästi pahvit pahvinkeräykseen.
Appivanhemmillani oli pieni moraalinen dilemma viimeksi nähdessämme. Miyagilainen naudanliha on Japanissa brändikamaa ja sillä on tiukat laatukriteerit. On vuosia sitten tuonpuoleisille laidunmaille siirtyneitä mahtisonneja, jotka eläessään olivat niin kerta kaikkisen taivaallisia ilmestyksiä, että heille taiteillaan jälkeläisiä myös post mortem. Toyokitashige on yksi näistä god tier -sonneista. Rauha hänen muistolleen, kunnia hänen DNA:lleen. Ishinomakilainen eläinlääkäri kävi rotutilalla keinosiemäntämässä ja merkitsi tulokkaat Toyokitashigen jälkeläisiksi. Vaan sittenpä selvisi, että osan isä ei ollut Toyokitashige ollenkaan, vaan joku täysin random Somppa Perussonni! Tämä keissi luonnollisesti vahingoitti miyagilaisnaudan brändiä.
Tässä kohtaa jännitysnäytelmässäni tapahtuu yllätyskäänne: tämä eläinlääkäri on sattumoisin sama henkilö, joka on useasti käynyt anoppilassa kotikäynnillä koiran koipea hoitamassa. Niin että nyt ollaan pulman äärellä – eläinlääkäri on osewa ni natta hito eli henkilö, joka on ollut suureksi avuksi vuosien varrella, mutta sitten hänellä on kontollaan tämä sonnigate. Että kuinkas nyt toimitaan. Moraalinen kysymys päiväänne.
Kokeilen muuten tällaista uutta tekniikkaa, että koitan naputella tähän valkoiseen laatikkoon edes kerran viikossa mitä mielehen juolahtaa, kun muunlaiset mahdollisuudet suomenkielisiin ulostuloihin ovat täällä Touhokussa rajalliset! Pysyvätpähän sanat ja välimerkit jotenkuten muistissa, että voin 50 vuoden päästä debytoida sympaattisena vaikkakin hivenen myötähäpeää herättävänä omakustannekirjailijana.
Ai niin ja joo! En pysty tuota kommenttikenttää itse muokkaamaan, mutta sähköpostin antaminen ei siis kommentoidessa ole pakollista, vaikka se kenttä siinä onkin. Näin yleisesti tiedoksi.
Kuulemiin!
suomi-japani-siiri 
Jotenkin sonnigate toi minulle elävästi mieleen nuoruuden Pohjanmaalla. Veljeni jaksaa yhä edelleen kantaa kaunaa siitä, kun talo myytiin ja uusi asukas kehtasi väittää kylällä, että kellarin puupinosta löytyi kyykäärme. Kaikkien on valittava puolensa kyyttömän ja kyyllisen välillä. Kyissä on kyllä se hyvä puoli, että niiden kanssa harvemmin on muodostunut epämukavuutta aiheuttavaa kiitollisuussuhdetta.
TykkääTykkää