Yleinen

Talavi tuloo

photo_2019-11-07_20-24-56.jpg
Elefanttiheinät kurkottaa kuuta.
photo_2019-11-07_20-26-11.jpg
Temppelillä oli hiljaista.
photo_2019-11-07_20-26-38.jpg
Neidonhiuspuu haiskahtaa.
photo_2019-11-07_20-27-07.jpg
Maastoudun.
photo_2019-11-07_20-27-20.jpg
Keräyspäivä.

Kamppailen repun vetoketjun kanssa kaupan pakkausalueella: retikka on liian pitkä. Ensilumi satoi Zaou-vuoren huipulle. Koutoudai-puistossa leijailee neidonhiuspuun siementen suurkaupungin viemäriä muistuttava imelä haju, kun odotan husbandia kuluneella penkillä vieressäni pään kokoinen vaahteranlehti. Pilvettöminä iltoina vuoret riisipellon tuolla puolen näyttää kartongilta taivasta vasten. Sitten tulee pimeää, lämpötila putoaa viiteen ja kulman takaa raikaa paahtobataattirekan kovaääninen luritus.

Aamuisin makuukammarissa on enää alle 15 astetta. Joskus herään siihen, että joutsenaura lentää kurkku suorana talon yli. Täällä ollaan maailman toisella puolella: joutsenet tulee talveksi takaisin. Miyagissa talvehtii eniten joutsenia koko Japanissa, lähes puolet koko maan kannasta. Tänä vuonna talvehdin täällä itsekin, Suomessa ajattelin käydä seuraavan kerran sitten kun päivä on yötä pidempi. Kotimme surkean lämmöneristyksen vuoksi Touhokun talvi on kaikin puolin karsea ja kalsea, mutta ei Suomenkaan talvessa kehumista ole, ja mieluummin ajoitankin visiittini niin, että räkä ei jäädy pyöräillessä naamaan ja valoisaa aikaa on yli 15 minuuttia.

photo_2019-11-07_20-17-47.jpg
Meri oli samea taifuunin jälkeen.
photo_2019-11-07_20-14-30.jpg
Vuorilla oli ruskaa.
photo_2019-11-07_20-16-28.jpg
Yamagatassa paistoi aurinko.

Tässä maahanmuuttajajourneyssani olen havainnut oleelliseksi, että teen tupasen paikallisiin vuodenaikoihin! Jotka ovat samat ja kuitenkin niin eri. Suomen marraskuu on märkä ja loskainen, mutta minulla on siitä elämäni mittainen kokemus. Japanin marraskuuta elän vasta neljättä kertaa. Japanilainen muistini on lyhyt, vasta rakentumassa. Ei ole loskaa raitiovaunupysäkillä, ei pajunkissoja, ei vappua, ei Lidlin grillausmainosta. On muita juttuja: sumu, uuden vuoden koristeet, kirsikankukat, ilotulitus auton sivupeilissä. Minulla ei ole japanilaista lapsuusmuistoa. Japanilainen sukunikin on lainattua, koulumuistot yliopistosta.

Mutta olen syönyt tieni japanilaisiin vuodenaikoihin! Huomasin tämän oikeastaan viime keväänä, kun fansubbailin lempisarjakuvastani Kinou nani tabetasta tehtyä televisiosarjaa, joka kertoo Tokiossa elävästä keski-ikäisestä (mies)parista ja heidän aterioistaan ja ruokaostoksistaan. (Tekeleeni on vielä hetken Google drivessani, katselun iloa! Teksti ja video pitää tallentaa samalla nimellä samaan kansioon ja katsella old school -playerilla kuten VLC. Harmi, että fansubia ei voi laittaa cv:hen, minulla kun mielestäni välähti tämän parissa pariin otteeseen. Sarja käynnistyy hieman kankeasti niin kuin japanilaiset budjettituotannot yleensä, mutta loppukaudesta olin tippa linssissä teksitystiedostoni ääressä.) Olin ohjelman parissa kuin kotonani, koska sehän tavallaan kertoo minunkin elämästäni: naputtelen tuntikaupalla tietokonetta, ostan kaupasta samoja asioita kuukausibudjetilla, ripustan pyykit parvekkeelle, teen samoja vuodenajasta riippuvia ruokia, sanon perheenjäsenelleni joka päivä okaeri (olet kotona) ja tadaima (olen kotona).

photo_2019-11-07_19-56-17.jpg
Raastoin retikan pataan ja heitin ponzua perään.
photo_2019-11-07_19-56-43.jpg
Tein yamagatalaisen talvipadan.
photo_2019-11-07_19-57-16.jpg
Keitin retikkaa liemessä.
photo_2019-11-07_19-57-44.jpg
Raastoin puoli kiloa lootuksenjuurta piffeiksi.
photo_2019-11-07_20-13-08.jpg
Tein salaatin retikasta ja mizunasta.

Joskus olen törmännyt suomalaisten vaihto-opiskelijoiden ja Japanin-kävijöiden suunnalta väitteeseen, että Japanissa on huonosti kasviksia tai että ne ovat jotenkin poikkeuksellisen kalliita, mikä ei pidä kokemukseni mukaan paikkaansa. Bisnesmiesten lounaskuppiloista on toki turha vihreää osaa etsiä, mutta japanilainen kotiruoka on ihan eri maailma.

Taloudessani eletään kasvispainotteisesti eikä siltikään nähdä nälkää, koska kauppa on kasviksia pullollaan. Tarjonta vain vaihtelee kausittain ja poikkeaa totutusta. En etsi kukkakaalta kesäkuussa tai kurkkua tammikuussa. Kukkakaali kuuluu talveen, kurkku kesään. Täällä riisipellolla marketista ei saa lehtikaalta tai fenkolia. Sen sijaan saa kaikenlaista muuta: on gobou, shungiku, fukirenkon, kabumizuna, takenoko, myouga, seri ja satoimo, näin alkajaisiksi. On merilevää joka lähtöön. Marketin vihreisiin koreihin Sendain seudun viherpeukalot tuovat sitä, mitä kulloisenakin päivänä on kasvimaasta noussut. Tänään oli salaattia, mizunaa, pillisipulia, kiinankaalta, siitake-sientä, perunaa, chiliä ja punaista paprikaa. Tämän kun oivaltaa, on olo aika paljon kotoisampi!

Sommitellessani jättikokoista retikkaa reppuun ajattelen: talvi tulee, taas.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s