Japanin vaaleista

Nimimerkki Nimetön kysyi seuraavaa:

Miksi siellä teidän vaalipiirissä on vain 3 ehdokasta? Kyseessä on sentään (ylähuoneen) parlamenttivaalit – siis tavallaan osaksi meidän eduskuntavaaleja vastaavat vaalit! Eikö ihmisiä kiinnosta asettua ehdokkaaksi? Eivätkö puolueetkaan aseta paljon ehdokkaita? Siellä on sentään yli 120 miljoonaa asukasta…Outoa! Eikö puolisosi olisi voinut asettua ehdolle – ehdotapa ennen seuraavia vaaleja!

Vastaanpa ihan postauksen muodossa, niin ei tarvitse kovin alas scrollailla!

Japanin poliittinen järjestelmä eroaa Suomesta jonkin verran niin rakenteen kuin vaalitavankin osalta. Näissä vaaleissa valittiin tyyppejä ylähuoneeseen heilumaan. Ylähuoneessa on 242 paikkaa, joista kerralla menee vaihtoon puolet. Tällä kertaa haussa oli siis 121 paikkaa. Näistä 73 valitaan henkilövaaleilla prefektuureista, 48 puoluevaaleilla koko maan listalta. Japanissa on 47 prefektuuria. Kovin montaa henkilöä ei siis mahdu tuohon 73 tyypin joukkoon per prefektuuri.

Miyagin prefektuurin väkiluku on 2,3 miljoonaa, eli se on kooltaan prefektuurien keskikastia eikä näin ollen oikeutettu kuin yhteen edustajaan näistä henkilövaaleista. Koska Miyagista läpi voi päästä vain yksi ehdokas, ei puolueiden kannalta ole järkevää asettaa useampaa ehdokasta, jotka söisivät toistensa ääniä ja pahimmillaan saattaisivat mahdollistaa vastapuolen livahtamisen voittoon. Siksi hallituksella ja oppositiolla on kummallakin tapana asettaa yksi yhteinen ehdokas, vaikka puolueita onkin enemmän. Näin päädyttiin tällä kertaa tilanteeseen, jossa Miyagissa tarjolla oli joko pääministerin valtaa pönkittävä ehdokas tai populisti radiojuontaja. (Radiojuontaja voitti niukasti.) Henkilön lisäksi samoissa vaaleissa äänestään erikseen puoluetta. Puolueet jakavat näin saamansa paikat oman listansa mukaan, jonka kokoonpanoon ei kansalainen voi vaikuttaa.

Kiinnostus politiikaan on Japanissa ollut viime vuosina vähäistä. Näissä vaaleissa koko maan äänestysprosentti oli 48,8, mikä on alhaisin sitten vuoden 1995. Parikymppisistä äänestämässä käy vain noin joka kolmas. Usko muutokseen ja oman äänen voimaan on heikko. Aben politiikka ei inspiroi, mutta vaihtoehtojakaan ei tunnu olevan. Oppositio on pirstaloitunut ja voimaton. Valta on peritytyvää ja kaukana kansasta. Nykyinen pääministeri Abekin on bocchan eli rikkaan perheen vesa, jonka isä oli ulkoministeri ja isoisä pääministeri. Aben valtiovarainministerin mafiaveljeilyt ovat kaikkien tiedossa, siinä toinen samanmoinen bocchan.

Sitten on niitä, jotka ovat niin vieraantuneita politiikasta, että mieltävät Aben liberaaliksi, koska jotain muutosta se näyttää ajavan. Kansliapäällikkö Suga on saanut nuorison keskuudessa lempinimen Reiwa-setä julkistettuaan uuden aikakauden nimen televisiossa, ikään kuin kyseessä olisi sympaattinen maskotti eikä koheltavaa Abea ohjaileva mies vallan varjoissa. Silmämunani meinasi räjähtää, kun nuorisolle suunnatussa vaali-iltaohjelmassa Sugaa haastateltiin pannukakkujen ääressä. Tykkään itsekin kaikesta kivasta ja pehmoisesta, mutta vedän rajan korruptoitunutta politiikkaa harrastavien vallankäyttäjien pehmoistamisessa. (Mielestäni myös yökylävierailut ja parisuhdehaastattelut rasistista maailmankuvaa levittävien edustajien kotona kuuluvat tähän sarjaan, joten Suomikaan ei ole ongelmaton.)

2000-luvun alkuvuosien pääministeri Koizumin poika Shintarou valmistautuu nousemaan puolueensa ja maansa johtoon. Koizumin isän ja pojan vahvuus on, että molemmat ovat karismaattisia ja lahjakkaita puhujia – samaa kun ei hyvällä tahdollakaan voi sanoa nykyisestä pääministeristä (lainaus husbandilta: gyaku ni yoku anna feisu de rokunen mo yatteru, toisaalta pakko sanoa että aika hyvin vedetty kuus vuotta tolla facella). Vaali-iltana näytettiin kuvaa Shintarousta vaalityössä. Muutama mummo kurkotti käsillään ja vannoi rakkauttaan kuin tangoprinssin nimikirjoitustilaisuudessa konsanaan. Milleniaaleja ei näkynyt. Moriagattemasuka, onko kentällä hyvä meno, toimittaja kysyi. Moriagattemasen, Shintarou sanoi. Moriagattemasen, ei ole hyvä meno. Sellainen on tulevaisuudenkuva nousevan auringon maassa tänään.

Lopuksi voitte viihdyttäytyä Sakanactionin uudella humppavideolla, joka hakee inspiraation suoraan 80-luvun talouskuplavuosista, jolloin etukeno oli kova ja huoli eläkepäivistä vasta vesihöyryä pilvettömällä taivaalla!

Husband epäilee, että koreografia on luotu vakoilemalla muuvvsejani. Mitään en myönnä!!!